 |
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
Fasismi vai sosialismi? Yhtäläisyysmerkitkö? jatkuu edelleen hiukan.
16.08.2008 - 06:43 |
Tyly Hyypiö, Espoo
Tämäkään ei ole se viides. Mutta tuli vain mieleen edellisiin lisää vielä se, että noihin sosialistisiin ja/tai fasistisiin valtapeleihin voisi ja puheiden mukaan myös käytännössä kuuluisivat voimakkaat ja häikäilemättömät poliittiset valtapelit yhteiskunnan taustalla kansalaisia ja kansalaisryhmiä sekä yksityisiä ihmisiä ja yrityksiä vastaan. Jos jotkut etujärjestöt olisivat liittoutuneet tuollaisen valtakoneiston kanssa, se merkitsisi yhdessä edellisiin kommentien viesteihin nähden kauhukuvaa meille kansalaisille oikeudellisesta asemasta; mm. perusturvasta ja perustuslain mukaisista yhdenvertaisuuden ja kansalaisvapauksien suhteesta yhteiskunnan eri toimijoiden osalta maassa.
Mausteena koko sosialistiselle ja/tai fasistiselle toiminnalle olisi se, että puhuttaisiin toista ja tehtäisiin toista. (Tästä ehkä myöhemmin lisää)
Valitettavasti me valveutuneet kansalaiset, keitä meihin nyt luetaankaan, tiedämme ja tajuamme kaiken. Paitsi sitä viidettä sosialismin ja/tai fasismin piirrettä, jota ette ehkä osa tiedä tai osaa päätellä.
Kymmenen pistettä ja paukaijan merkki Toivon hallitukselle, joka toivon mukaan pitää tervettä harkintaa, oikeaa oikeutta ja totuutta sekä kunniaa ja omaatuntoa pakkovallan sijaan rakkaan kotomaamme raikkaina äidinkasvoina ja poliittisena ideaalina.
God Bless Finland! Eller hur?
MAAMME -LAULU-- FINLANDIAKSI ! - 14.05.2008 - 09:07
VOIKO LAKIA KIERTÄÄ, JOS SANOO ETTEI OO... - 10.05.2008 - 23:08
VIRANOMAINEN EI KIERRÄ LAKIA, SE KÄVELÖÖ YLI ... - 13.05.2008 - 10:35
Fasismi vai sosialismi? Yhtäläisyysmerkitkö? - 16.08.2008 - 05:45
Fasismi vai sosialismi? Yhtäläisyysmerkitkö? jatkuu! - 16.08.2008 - 06:16
Fasismi vai sosialismi? Yhtäläisyysmerkitkö? jatkuu edelleen hiukan. - 16.08.2008 - 06:43
Hyypiölandian valintatalous - 16.08.2008 - 10:09
Kyllä se siitä. - 16.08.2008 - 20:21
Samaa mieltä ja mielipuolta - 16.08.2008 - 22:03
Timjamivuoren kummajainen - 18.08.2008 - 07:09
Idealisti Bigfoot - 18.08.2008 - 16:23
Kertokaa nyt se viides. Potemkinin kulissitko teitä estävät. - 18.08.2008 - 18:26
Kukuska hei kumpi on parempi isin vai äidin bajeva? Vastaus 505 - 18.08.2008 - 18:58
Onko Rymy Eetu kesyyntynyt vai tullut vanhaksi - 28.08.2008 - 21:51
Sitä minäkin ihmettelen. Mutta maailmalla kuhistaan DCA:sta, ihmelääkkeestä syöpään. - 08.09.2008 - 22:00
On totta, että DCA:sta pitäisi keskustella ja ehdottomasti kokeilla ennen sytostaattihoidon aloittamista? - 09.09.2008 - 07:34
DCA, diklooriasetaatti, dichloroasetat, dichloroasetate; -niistä voitte katsoa myös You Tubesta - 09.09.2008 - 22:37
Kohta sitä saa lisäaineena My Tubessa eli Pepsodentissa - 10.09.2008 - 04:06
Miksi kirjoitin DSA:sta!? Oletko lukenut nykyisten syöpätilastojen selviytymisprosentteja tilastoista? - 10.09.2008 - 08:55
Ihan hyvä, että toit DCA-asian esille, mutta ... - 10.09.2008 - 09:04
Kyllä "made in USA in BOLT" oli parempi - 18.08.2008 - 20:46
Militarismin viides kolonna - 17.08.2008 - 15:15
Maa kiertää aurinkoa lain mukaan - 13.05.2008 - 16:03
Lue tuolta - 14.05.2008 - 17:26
ONKO LAKI KAIKILLE SAMA - 14.05.2008 - 18:51
Hevosystäväin seura toteuttaa lain väistämisvelvollisuutta ;) - 14.05.2008 - 19:32
Poreallas-Sukari vaalikuprujen takana? - 15.05.2008 - 07:03
Maskun oudot hinnat - 15.05.2008 - 07:40
Maskun Mafia ja Turun Tauti - 15.05.2008 - 08:46
Sivistysyliopistosta innovaatioyliopistoksi - 15.05.2008 - 09:35
Ideapark Yliopisto - 15.05.2008 - 10:35
Kyllä sauna ja Olvi on poikaa uudessa yliopistossa - 15.05.2008 - 16:11
Tuskin siltä yliopistokampukselta tosiaankin puuttuu ideoita ja siksi ideapark yliopistoideaali... - 25.05.2008 - 08:24
Taustatietoa Kumpula-Natrin kampusalueesta - 25.05.2008 - 08:57
Akateemikoksi nyt pääsee kuka tahansa, joka on samassa kulttuurihegemoniassa nimittäjän kanssa ja on ahkera pyrkimyksis... - 25.05.2008 - 11:48
Suomen hän-joka-jääköön nimeämättä - 25.05.2008 - 14:52
Vaaliraha polttaa käsiä - 15.05.2008 - 22:27
Salarakas- ja salarahoitus - 16.05.2008 - 07:02
Tarkoitatko Yleisten Naisten Yleishyödyllisyyttä Yhdistyksissä? - 16.05.2008 - 13:39
1:100 - 16.05.2008 - 14:26
TOIVO Kokoomuksen vaalimainoksessa oli siis TOIVO SUKARI - 16.05.2008 - 17:27
10 x - 16.05.2008 - 18:47
Kuka vielä uskoo... - 16.05.2008 - 23:47
Kokoomus uskoo... - 17.05.2008 - 20:18
Topi, nykymenon Juutas - 17.05.2008 - 20:48
Von Döbeln Juuttaalla - 17.05.2008 - 21:25
RAHA EI TEE ONNELLISEKSI, ELLEI... - 18.05.2008 - 10:27
Piru vs pieru - 18.05.2008 - 20:02
Naru vs nauru - 18.05.2008 - 20:56
Naru lyhentää ikää - 19.05.2008 - 10:33
Matin yksityisyyden lisäksi uhattuna koko poliittinen järjestelmä - 20.05.2008 - 22:07
Demokratia uhka poliittiselle järjestelmälle - 21.05.2008 - 06:31
Lipponen haluaa listaäänestystä - saamansa pitää - 21.05.2008 - 08:42
Paavon lista puhuttelee - 21.05.2008 - 08:47
Paavolla on lista sairauksia - 21.05.2008 - 11:42
Älä yritä tehdä brasilialaista karvanpoistoa kotioloissa! - 21.05.2008 - 13:16
Kidutuksen kieltävä laki voimaan - 22.05.2008 - 08:03
VOIKO LAKIA KIERTÄÄ, JOS SANOO ETTEI OO... / 2 - 15.05.2008 - 14:33
Kidutuksen asiantuntijan vastaus - 23.05.2008 - 18:31
Siimeksestä omaishoitaja SDP:lle? - 24.05.2008 - 19:33
Voiko lakia kiertää navetan taakse - 27.05.2008 - 08:16
Vuorineuvosten omaishoitajista kohta pulaa - 27.05.2008 - 19:23
Uudenmaan tohtori voi olla levollinen - 28.05.2008 - 08:07
Avomaan hullut - 28.05.2008 - 09:39
Aarin palstoja avomaan hullujen viljelyyn - 28.05.2008 - 11:29
Rypälepommeilla Stakesin kimppuun - 28.05.2008 - 13:49
Lämpö yli 20 astetta, ei kun rantsuun ja pullo rypälepommia mukaan - 28.05.2008 - 16:38
Kaksipäinen hullu kateissa - 28.05.2008 - 20:03
Luonnottoman tieteen mukaan vasikka löytyy - 28.05.2008 - 20:51
Voiko päätä kiertää jos laki sen sallii - 29.05.2008 - 07:01
Matti XIII Kyborg - 29.05.2008 - 10:54
Cyber-avaruudessa ei vessa toimi - 29.05.2008 - 11:16
Ei mikään ihme, sehän on venäläinen vessa - 29.05.2008 - 13:58
Biodynamiittia pelloille - 29.05.2008 - 19:11
Au Merikukittamo!! Matti kuki remua. - 30.05.2008 - 11:05
Ilmastonmuutos Eduskunnassa - uudet vaalit tulossa - 30.05.2008 - 15:57
Nuorena Vihti väännettävä - 30.05.2008 - 18:25
Vanhanen korostaa, ettei hänen mielipiteensä ole ostettavissa - 30.05.2008 - 21:53
Ketä muita kun SAK:n johtoa hallitus saisi opposition mielestä tavata? - 30.05.2008 - 23:07
Tapaamisoikeutta on rajoitettava, jos se johtaa hallitusvallan kaventumiseen - 31.05.2008 - 06:12
Hallituksen iltakoulu jäi luokalleen - 31.05.2008 - 12:41
Voiko lakia kiertää jos puoliso pettää loma-ahdistuksen takia - 31.05.2008 - 16:17
Tien päällä sivuvaunullinen URAL-pyörä näkyy olevan muotia - 31.05.2008 - 21:53
Juttuja Vihdistä kannattaa siis seurata tarkasti *** poika syntynyt - 13.06.2008 - 08:34
Rukoilkaamme - 13.06.2008 - 19:37
Aamen - 13.06.2008 - 22:57
Myöhempien Aikojen Pyhien Toivojen Ideapark - 24.06.2008 - 21:44
Myöhempien Aikojen Pyhien Toivojen Ideapark (2) - 05.07.2008 - 07:43
Vapahtaja Vapaavuori vapahtaa meidät IdeaToivoista - 07.07.2008 - 22:33
Olemme juuri Suomi Soffan piilomainonnan sivuilla - 28.07.2008 - 21:58
Nato,kissan kuuma puuro - 08.05.2008 - 09:07
Suomi express ärsyttää - 07.05.2008 - 20:03
Poliisin aiheuttamat onnettomuudet,ja niiden seuraukset takaa-ajo tilanteissa... - 07.05.2008 - 09:47
Nuorison kunto - 30.04.2008 - 19:59
Kannettavien ja pöytätietokoneiden takuuhuollot - 27.04.2008 - 23:24
Ei naispappia minulle. - 25.04.2008 - 10:37
Puutullit pakottaa uusiutumaan - 17.04.2008 - 20:14
Hinnat nousevat - täysin odotettua... - 10.04.2008 - 13:59
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään! Et voi kommentoida viestejä kirjautumatta!
|
Onko ylläoleva keskustelun kommentti mielestäsi sääntöjen vastainen?
Kerro
asiasta toimittajalle.
|
|
 |
|