 |
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
DCA, diklooriasetaatti, dichloroasetat, dichloroasetate; -niistä voitte katsoa myös You Tubesta
09.09.2008 - 22:37 |
Virtanen, Espoo
Evangelos Michelakiksen ja tutkijaryhmän haastattelu, joka oli merkitty viidellä tähdellä. Siinä esitellään tutkimustulokset kuvin.
On toki olemassa monia muitakin syövänhoitokeinoja, joista Tylykin osan mainitsi.
Penseys merkitsisi syövähoidossa sitä, että muotoseikat estäisivät käytännön toimet syövän voittamiseksi, eli uudet hoitomuodot jätettäisiin käyttämättä erilaisten näennäisesti validien muodollisten perusteluiden ja kompetentin arvovallan arrokanttisella pieteetillä. Esimerkiksi ns. lääkkeen statuksen saaminen edellyttää usein esim. sadan miljoonan ja kymmenen vuoden panostuksen. Uusi lääke voidaan kokea jopa uhkana totutulle. Viisas ja empatiakykyinen lääkäri ei kuitenkaan pistä päätään itseriittoisuuden ja itsetietoisen arrogantismin "kistus" -pensaaseen sulkeakseen mielensä ja tietoisuutensa ulkopuolelle kaiken muun kuin periaatteessa omaksumansa koulukunnan näkemykset ja toimet.
Suomessa on innovatiivisia syöpähoitoja varten perustettu käsittääkseni HYKS:n yhteyteen Dokrates. DCA:n kokeilu on halpaa suhteellisen riskitöntä ja tietojeni mukaan jos potilas sen hyväksyy käytettäväksi, sitä voidaan käyttää kemikaalina, vaikka sillä syöpälääkkeenä ei vielä olisikaan ns. statusta.
Toimitusajat ovat noin 7. päivää.
AJATTELE HETKEÄ, JOLLOIN TIEDÄT, ETTÄ POTILAASI SELVIÄÄ! Silloin, silloin on käsillä lääkärinurasi hohdokkain hetki!? Suloinen sunnuntai, -jolloin taivas kuulee maata?!
MAAMME -LAULU-- FINLANDIAKSI ! - 14.05.2008 - 09:07
VOIKO LAKIA KIERTÄÄ, JOS SANOO ETTEI OO... - 10.05.2008 - 23:08
VIRANOMAINEN EI KIERRÄ LAKIA, SE KÄVELÖÖ YLI ... - 13.05.2008 - 10:35
Fasismi vai sosialismi? Yhtäläisyysmerkitkö? - 16.08.2008 - 05:45
Fasismi vai sosialismi? Yhtäläisyysmerkitkö? jatkuu! - 16.08.2008 - 06:16
Fasismi vai sosialismi? Yhtäläisyysmerkitkö? jatkuu edelleen hiukan. - 16.08.2008 - 06:43
Hyypiölandian valintatalous - 16.08.2008 - 10:09
Kyllä se siitä. - 16.08.2008 - 20:21
Samaa mieltä ja mielipuolta - 16.08.2008 - 22:03
Timjamivuoren kummajainen - 18.08.2008 - 07:09
Idealisti Bigfoot - 18.08.2008 - 16:23
Kertokaa nyt se viides. Potemkinin kulissitko teitä estävät. - 18.08.2008 - 18:26
Kukuska hei kumpi on parempi isin vai äidin bajeva? Vastaus 505 - 18.08.2008 - 18:58
Onko Rymy Eetu kesyyntynyt vai tullut vanhaksi - 28.08.2008 - 21:51
Sitä minäkin ihmettelen. Mutta maailmalla kuhistaan DCA:sta, ihmelääkkeestä syöpään. - 08.09.2008 - 22:00
On totta, että DCA:sta pitäisi keskustella ja ehdottomasti kokeilla ennen sytostaattihoidon aloittamista? - 09.09.2008 - 07:34
DCA, diklooriasetaatti, dichloroasetat, dichloroasetate; -niistä voitte katsoa myös You Tubesta - 09.09.2008 - 22:37
Kohta sitä saa lisäaineena My Tubessa eli Pepsodentissa - 10.09.2008 - 04:06
Miksi kirjoitin DSA:sta!? Oletko lukenut nykyisten syöpätilastojen selviytymisprosentteja tilastoista? - 10.09.2008 - 08:55
Ihan hyvä, että toit DCA-asian esille, mutta ... - 10.09.2008 - 09:04
Kyllä "made in USA in BOLT" oli parempi - 18.08.2008 - 20:46
Militarismin viides kolonna - 17.08.2008 - 15:15
Maa kiertää aurinkoa lain mukaan - 13.05.2008 - 16:03
Lue tuolta - 14.05.2008 - 17:26
ONKO LAKI KAIKILLE SAMA - 14.05.2008 - 18:51
Hevosystäväin seura toteuttaa lain väistämisvelvollisuutta ;) - 14.05.2008 - 19:32
Poreallas-Sukari vaalikuprujen takana? - 15.05.2008 - 07:03
Maskun oudot hinnat - 15.05.2008 - 07:40
Maskun Mafia ja Turun Tauti - 15.05.2008 - 08:46
Sivistysyliopistosta innovaatioyliopistoksi - 15.05.2008 - 09:35
Ideapark Yliopisto - 15.05.2008 - 10:35
Kyllä sauna ja Olvi on poikaa uudessa yliopistossa - 15.05.2008 - 16:11
Tuskin siltä yliopistokampukselta tosiaankin puuttuu ideoita ja siksi ideapark yliopistoideaali... - 25.05.2008 - 08:24
Taustatietoa Kumpula-Natrin kampusalueesta - 25.05.2008 - 08:57
Akateemikoksi nyt pääsee kuka tahansa, joka on samassa kulttuurihegemoniassa nimittäjän kanssa ja on ahkera pyrkimyksis... - 25.05.2008 - 11:48
Suomen hän-joka-jääköön nimeämättä - 25.05.2008 - 14:52
Vaaliraha polttaa käsiä - 15.05.2008 - 22:27
Salarakas- ja salarahoitus - 16.05.2008 - 07:02
Tarkoitatko Yleisten Naisten Yleishyödyllisyyttä Yhdistyksissä? - 16.05.2008 - 13:39
1:100 - 16.05.2008 - 14:26
TOIVO Kokoomuksen vaalimainoksessa oli siis TOIVO SUKARI - 16.05.2008 - 17:27
10 x - 16.05.2008 - 18:47
Kuka vielä uskoo... - 16.05.2008 - 23:47
Kokoomus uskoo... - 17.05.2008 - 20:18
Topi, nykymenon Juutas - 17.05.2008 - 20:48
Von Döbeln Juuttaalla - 17.05.2008 - 21:25
RAHA EI TEE ONNELLISEKSI, ELLEI... - 18.05.2008 - 10:27
Piru vs pieru - 18.05.2008 - 20:02
Naru vs nauru - 18.05.2008 - 20:56
Naru lyhentää ikää - 19.05.2008 - 10:33
Matin yksityisyyden lisäksi uhattuna koko poliittinen järjestelmä - 20.05.2008 - 22:07
Demokratia uhka poliittiselle järjestelmälle - 21.05.2008 - 06:31
Lipponen haluaa listaäänestystä - saamansa pitää - 21.05.2008 - 08:42
Paavon lista puhuttelee - 21.05.2008 - 08:47
Paavolla on lista sairauksia - 21.05.2008 - 11:42
Älä yritä tehdä brasilialaista karvanpoistoa kotioloissa! - 21.05.2008 - 13:16
Kidutuksen kieltävä laki voimaan - 22.05.2008 - 08:03
VOIKO LAKIA KIERTÄÄ, JOS SANOO ETTEI OO... / 2 - 15.05.2008 - 14:33
Kidutuksen asiantuntijan vastaus - 23.05.2008 - 18:31
Siimeksestä omaishoitaja SDP:lle? - 24.05.2008 - 19:33
Voiko lakia kiertää navetan taakse - 27.05.2008 - 08:16
Vuorineuvosten omaishoitajista kohta pulaa - 27.05.2008 - 19:23
Uudenmaan tohtori voi olla levollinen - 28.05.2008 - 08:07
Avomaan hullut - 28.05.2008 - 09:39
Aarin palstoja avomaan hullujen viljelyyn - 28.05.2008 - 11:29
Rypälepommeilla Stakesin kimppuun - 28.05.2008 - 13:49
Lämpö yli 20 astetta, ei kun rantsuun ja pullo rypälepommia mukaan - 28.05.2008 - 16:38
Kaksipäinen hullu kateissa - 28.05.2008 - 20:03
Luonnottoman tieteen mukaan vasikka löytyy - 28.05.2008 - 20:51
Voiko päätä kiertää jos laki sen sallii - 29.05.2008 - 07:01
Matti XIII Kyborg - 29.05.2008 - 10:54
Cyber-avaruudessa ei vessa toimi - 29.05.2008 - 11:16
Ei mikään ihme, sehän on venäläinen vessa - 29.05.2008 - 13:58
Biodynamiittia pelloille - 29.05.2008 - 19:11
Au Merikukittamo!! Matti kuki remua. - 30.05.2008 - 11:05
Ilmastonmuutos Eduskunnassa - uudet vaalit tulossa - 30.05.2008 - 15:57
Nuorena Vihti väännettävä - 30.05.2008 - 18:25
Vanhanen korostaa, ettei hänen mielipiteensä ole ostettavissa - 30.05.2008 - 21:53
Ketä muita kun SAK:n johtoa hallitus saisi opposition mielestä tavata? - 30.05.2008 - 23:07
Tapaamisoikeutta on rajoitettava, jos se johtaa hallitusvallan kaventumiseen - 31.05.2008 - 06:12
Hallituksen iltakoulu jäi luokalleen - 31.05.2008 - 12:41
Voiko lakia kiertää jos puoliso pettää loma-ahdistuksen takia - 31.05.2008 - 16:17
Tien päällä sivuvaunullinen URAL-pyörä näkyy olevan muotia - 31.05.2008 - 21:53
Juttuja Vihdistä kannattaa siis seurata tarkasti *** poika syntynyt - 13.06.2008 - 08:34
Rukoilkaamme - 13.06.2008 - 19:37
Aamen - 13.06.2008 - 22:57
Myöhempien Aikojen Pyhien Toivojen Ideapark - 24.06.2008 - 21:44
Myöhempien Aikojen Pyhien Toivojen Ideapark (2) - 05.07.2008 - 07:43
Vapahtaja Vapaavuori vapahtaa meidät IdeaToivoista - 07.07.2008 - 22:33
Olemme juuri Suomi Soffan piilomainonnan sivuilla - 28.07.2008 - 21:58
Nato,kissan kuuma puuro - 08.05.2008 - 09:07
Suomi express ärsyttää - 07.05.2008 - 20:03
Poliisin aiheuttamat onnettomuudet,ja niiden seuraukset takaa-ajo tilanteissa... - 07.05.2008 - 09:47
Nuorison kunto - 30.04.2008 - 19:59
Kannettavien ja pöytätietokoneiden takuuhuollot - 27.04.2008 - 23:24
Ei naispappia minulle. - 25.04.2008 - 10:37
Puutullit pakottaa uusiutumaan - 17.04.2008 - 20:14
Hinnat nousevat - täysin odotettua... - 10.04.2008 - 13:59
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään! Et voi kommentoida viestejä kirjautumatta!
|
Onko ylläoleva keskustelun kommentti mielestäsi sääntöjen vastainen?
Kerro
asiasta toimittajalle.
|
|
 |
|