 |
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
Pelin politiikka voisi nyt kuvitellusti toimia seuraavan kaavan mukaan:
27.05.2008 - 18:22 |
Virtanen, Espoo
Ensiksi luodaan jatkuvia kriisejä keinolla millä hyvänsä. Sen jälkeen kun ne saadaan aikaiseksi ilman omantunnon tuskia ja vahingoniloa täynnään, paisutellaan ja vinoutetaan asioita, tapahtumia, faktoja jne. kunnes vastapelurit ovat ajautumassa kriisiin ja pakkotilanteeseen eroamiseksi. Sen jälkeen otetaan avuksi kansalisjärjestöpainostukset mm. ne tukijärjestöt ja mediat, joilla rummutetaan lisää löylyä.
Sen yhteydessä sovitaan puolueiden (kummankin hallituspuolueen kanssa) salaisissa neuvotteluissa, että hallitus nyt kaadetaan ja kannattaa ryhtyä siihen. Sitten kun nyt pidetään uudet vaalit ja tuo toinen häviää varmasti, me voidaan perustaa uusi hallitus yhdessä.
Tässä tapauksessa voisi luulla, että kumman tahansa hallituspuolueen kanssa käytävää yhteistyökeskustelua on jo käyty ns. kassakaappisopimuksia varten. Jos painetta saadaan lisätyksi riittävästi ja kumpikin puolue uskotelluksi seuraavaksi hallituskumppaniksi, voi jompi kumpi hallituspuolue taipua paineen alla ja hajottaa hallituksen ja taivuttaa hallituksen pyytämään eroa.
Tässä kohtaa on todella merkitystä sillä, kuka ja mikä on arvojohtaja maassa.
Kun vaalit on käyty uudessa manipuloidun totuuden ja julkisuumonopolien yms. keinoin omien tutkijoiden ja pelin selostajien myötävaikutuksella, vastapuolista toinen häviää vaalit.
Uusi hallitus saatetaan kokoon kylmästi sen vastapuolen kanssa, joka sai toiseksi eniten ääniä. Salainen kassakaappisopimus takaa sen, että toinen, hävinnyt puolue nuolee haavojaan kaikessa hiljaisuudessa. Muutenhan voi tulla ilmi, että myös heillä oli kassakaappisopimus.
Hallituksen kaataminen ja uudet eduskuntavaalit uhkaavat nyt todella, ellei järkeä ja tunteita oteta hallintaan ja aleta sytyttämään aloitteellisia vastatulia. Niin on jos siltä näyttää -hegemoniajohtaminen on älyn ja taidon laji, jossa kieroimmat ja harjaantuneimmat pärjäävät? Jos nykyinen hallitus meinaa pysyä, sen on koko ajan tajuttava missä "pässejä" yritetään naruissa taluttaa kohti lopullisia manööverejä.
Mutta taustalla on jo paljon tietoa, josta vain harvat tietävät. Aika näyttää, onko nykyinen hallitus riittävän valveutunut, määrätietoinen ja tarmokas torjumaan vasemmalta tulevan uhan hajottaa hallitus ja eduskunta ja määrätä enneaikaiset vaalit.
Ps. Tuo ei ollut arvottava vaan pelkästään problematisoiva pohdinta.
MAAMME -LAULU-- FINLANDIAKSI ! - 14.05.2008 - 09:07
MAAMME -LAULU --- SVINLANDIAKSI - 25.08.2008 - 21:12
PORSAITA ÄIDIN OOMME KAIKKI - 28.08.2008 - 18:12
Hiljaisuus täyttä mielen - 15.05.2008 - 09:37
Maamme-laulun esitystapa - 15.05.2008 - 12:21
Koskenniemen vai Solan sanoilla - 15.05.2008 - 19:11
Runobergistä Leinoon - 15.05.2008 - 20:13
Missä miehet ratsastaa EU:ssa? - 16.05.2008 - 07:16
Vuotuinen tsemppilaulu - 16.05.2008 - 10:58
Voi leijona,voi.... - 16.05.2008 - 23:22
Ei ole häpeä tulla lyödyksi - 17.05.2008 - 09:41
Riippuu vähän siitäkin... - 17.05.2008 - 10:57
Päiden katkominen parantaa tottelevaisuutta - 17.05.2008 - 16:42
Kiinastako se piispa Henrik ohjeensa haki, kun... - 17.05.2008 - 20:39
Kaiken takana on Topi - 17.05.2008 - 20:57
Takana oli, tai paremminkin alapuolella - 17.05.2008 - 21:43
Onko koko eduskunta lahjottu? - 17.05.2008 - 21:49
Joulupukkikin ostaa lahjat itselleen - 17.05.2008 - 22:28
Juuri näin - 18.05.2008 - 10:34
Liputetaan merirosvolipulla Kaatuneitten Hallitusten Muistopäivää - 18.05.2008 - 12:45
Epäpyhien valojen vannojien päivä - 18.05.2008 - 19:57
Hevosmiesten aivot Osuuskaupan narikassa - 18.05.2008 - 20:51
Rajatila-diagnoosi sopisi monelle ministerille - 19.05.2008 - 10:28
Toivovatten, jotta sen ministerin piranhat syö - 19.05.2008 - 10:37
Missä miehet ratsastaa, EU:ssa vai AU:ssa? - 27.07.2008 - 09:45
Sydämen asialla - 28.07.2008 - 10:33
Yritysten kirkollisverotkin ovat hyväntekeväisyyttä - 28.07.2008 - 15:53
KIRKOLLISVERO ON VAIN YKSI NIMI VEROLLE. - 29.07.2008 - 10:35
Onko sinulla veroallergia? - 29.07.2008 - 21:59
Tämänkin asian hakemisto on "täyttä Leinoa" - 06.07.2008 - 18:31
Finlandia on aivan liian vaikea laulettava - 16.05.2008 - 16:33
Votkapullon kylkeen se pitäisi painaa - 16.05.2008 - 17:35
Absolut fabulous vodka, Finlandia - 16.05.2008 - 18:38
Biafrassa soi Finladia - 19.05.2008 - 14:11
Biafrassa ollaan jo - 19.05.2008 - 15:32
Voi MPolo meitä - pää kainalossa - 19.05.2008 - 16:44
Maamme laulu on laulettava jatkossa porealtaasta - 20.05.2008 - 11:54
Ideat siirrettävä apteekkiin parkkiin - 20.05.2008 - 18:41
Onko silmänruoka ravintolisä vai lääkeaine? - 20.05.2008 - 21:52
Top-1 maammelauluksi - 21.05.2008 - 09:49
Maammelauluksi (vero)paratiisi - 22.05.2008 - 08:12
Jotkut laulut saattavat olla muita kansallisuuksia loukkaavia - 23.05.2008 - 06:56
Marsch der Finnlander $$ - 23.05.2008 - 18:02
Marsch der Finnlander $$ - suuret setelit - 23.05.2008 - 18:20
$$ - paljonko on maksettava lehdille, etteivät nämä kirjoita asiasta - 24.05.2008 - 09:43
Balladi Sutista kansallislauluksi - 24.05.2008 - 20:41
Kumma ettei "huuliharppukostaja" ole vielä iskenyt - 24.05.2008 - 21:58
Kerrankin tarpeekseen - 25.05.2008 - 08:02
Noppa-juttu ja puoluerahoituksen uudet kytkökset - 26.05.2008 - 07:58
No voihan turkinpippuri sentään, minkä käsiksen löysit - 26.05.2008 - 09:34
Portin ulkopuolella on raskasta - 26.05.2008 - 10:39
Antabusta aamun avauksena - 26.05.2008 - 12:02
Hullut päivät - 26.05.2008 - 15:08
Mitä turhia kiittelet, kolleegoitahan tässä ollaan! - 26.05.2008 - 15:32
Hulluus maan tapana - 26.05.2008 - 16:02
Muutosturva-ralli - 26.05.2008 - 20:35
Ahneen laulu - kannattaa kuunnella - 26.05.2008 - 20:48
Muisti pettää - Musti ei; Riihitontuistahan oli kysymys - 27.05.2008 - 21:08
Marssi $$ riihen taakse - 28.05.2008 - 07:30
Harmittaa - 27.05.2008 - 11:12
Punainen viiva, punainen ruusu, punainen matto, -sokerina pohjalla vappumarssit. Vaalityö on jo alkanut kunnallisvaaleja ... - 27.05.2008 - 15:58
Punainen viiva, punainen ruusu, punainen matto, -sokerina pohjalla vappumarssit. Vaalityö on jo alkanut kunnal... jatkuu - 27.05.2008 - 16:12
Minun mielestäni takaa-ajolistat joutaisivat jo romukoppaan. - 27.05.2008 - 16:23
Poliisi perustaa kengänjälkirekisterin - 27.05.2008 - 16:46
Vaalityö on todella alkanut. Mutta älä sinä Tyly kanna turhaa huolta. - 27.05.2008 - 17:50
Pelin politiikka voisi nyt kuvitellusti toimia seuraavan kaavan mukaan: - 27.05.2008 - 18:22
Pelin politiikka voisi nyt kuvitellusti toimia seuraavan kaavan mukaan: -jatkuu - 27.05.2008 - 18:50
Mauria ja Paavolan poikaa mukaellen... - 27.05.2008 - 18:28
Kohta ei Finlandia ei kuulu tv:stä - 27.05.2008 - 19:07
Montakohan Munckin Huutoa sieltä Suomi Soffalta löytyy? - 28.05.2008 - 07:59
Kakkonen ostaa Hymy-pojan museon lohdutuksekseen - 28.05.2008 - 10:10
Ja Jumala loi Suomen vaikkei uskoisi - 28.05.2008 - 20:26
Suomessa asuu myös synnitön pukki - 28.05.2008 - 20:36
Vesivoima-altaiden pakkolunastetut poreet - 29.05.2008 - 06:52
Yhä kö kekkonen ajaa kehä ykköstä? Virolaistako tarkoitat? - 29.05.2008 - 07:29
Hymistelystä eroon ja tikanpojat puuhun oikein päin - 29.05.2008 - 08:31
Valehtelu on monelle konnalle konsti paeta vastuuta. Mutta eräällä on tapana nauhoittaa kaikki käydyt ja käytävät keskustelut - 29.05.2008 - 16:10
Iso AALTO vai pikku TSUNAMI - 29.05.2008 - 16:50
Innovaatioiden muisteluyliopisto - 29.05.2008 - 18:46
Inhovaatijoiden muisteluopisto - 29.05.2008 - 21:12
Vasta-aalto - 30.05.2008 - 06:10
Ruotsinkieliset saavat edelleen kaikki merkittävät virat - 30.05.2008 - 08:21
AkateeMikko - 30.05.2008 - 10:28
MikroMikko - 30.05.2008 - 11:38
1970 -luvulla luotiin kaksi järjestelmää, joista toinen onnistui. Sosialismi, josta Paavo Lipponen kakkoshallituksen aikana - 30.05.2008 - 10:56
Sinä ja sinun kapitalismin Toivosi!!! - 30.05.2008 - 11:49
Pieni jatko edelliseen paasauksen. Mitä olisi seuraavksi kirkolle tapahtunut jos hanke olisi edennyt sosialistien suunnit... - 30.05.2008 - 12:06
Yllätys yllätys, edelliset paasaukset eivät olleet parjauskirjoituksia, vaan... - 30.05.2008 - 12:26
Olet kyllä mielestäni oikeassa. Olet kuitenkin kärjistänyt jonkin verran asioita ja toisaalta on kysymyksessä vain osato... - 30.05.2008 - 12:53
Kaikkien paasausten äeti - 30.05.2008 - 14:49
Anna meille tänä päivänä joka päiväinen peltomme ostoskeskuksellemme Vihdistä - 30.05.2008 - 19:12
Katekismus ei opeta miten käsitellä himoitsemista - 31.05.2008 - 16:05
Jatkoa edelliseen kirjoitukseeni. - 01.06.2008 - 08:12
Jatkoa Jäniksen vuoteen 1975 ... - 19.07.2008 - 15:13
Odotettavissa vuoteen 2011 tultaessa... - 20.07.2008 - 08:01
Veronkiertohäiriöt tulevat jo vuonna 2009 - 20.07.2008 - 11:41
Metsäverotuksen arvo romahti jo ja veroale tulee puupäille - 23.07.2008 - 13:37
Uskonnollinen luulotauti paranee tämän vuosisadan aikana - 01.06.2008 - 08:58
Vanhanen haluaa väitellä toimittajaksi pikakoulutuksella - 01.06.2008 - 09:27
Kukuska hei, rajoita nyt hiukan. Mutta tilipa tuossa mieleen muutamia mietteitä noita kirjoituksia lukiessa. - 01.06.2008 - 10:47
Politiikan ammattilainen, jonka juuret eivät ole suinkaan hellenistisissä episteemisissä juurissa vaan DDR:n puoluetovereilta - 01.06.2008 - 11:36
Markkinatalouden apostoli Virtanen ja AKU ANKKA - 01.06.2008 - 13:03
Rajoita nyt vähän jo Kukuska poliittista peliäsi. Oletko tietoinen massiivisesta rasistisesta etnisestä puhdistusoperaatiosta - 01.06.2008 - 15:06
Hillitse itseäsi Tyly Hyypiö ja pidä iltahartaus Aku Ankasta - 01.06.2008 - 18:29
Oletko sinä Tyly aloittanut uskonpuhdistuksen vai mistä operaatiosta puhut? - 01.06.2008 - 18:37
Puhdistusoperatio alkoi - Tyly Hyypiö puhdistettiin ensin Suomi Exressistä? - 03.06.2008 - 05:34
Kääriäinen otti ohjat käsiinsä ja vaatii välikysymystä heti - 03.06.2008 - 07:30
Kiäriäisen oma väljmieskysymys - 03.06.2008 - 08:31
Kyllä tämä vaalilahjonta-asia väljmiesoikeuteen menee - 03.06.2008 - 17:35
MARTTI HOI !!! - 09.06.2008 - 15:58
EI KÖYHYYTTÄ VOI POISTAA, KUN RIKKAAT EI SITÄ HALUA! - 10.06.2008 - 19:05
Jospa ei kysytä rikkailta haluja... - 10.06.2008 - 20:36
Ei ole lauluja, mutta ei myöskään TAULUJA ... - 11.06.2008 - 15:31
KESKUSTAN PYRAMIDIHUIJAUS PALJASTUU JOENSUUSSA - 13.06.2008 - 08:43
Keskusta juopuu mielikuvista Joensuussa - 13.06.2008 - 19:49
Hallitus 650 euron "takuueläkkeelle" - 14.06.2008 - 18:16
Isäntien 5-vuotis-syytinkiläisratkaisu - 15.06.2008 - 09:40
Matti lähtee heilansa kanssa bilettämään ja se maksaa - 15.06.2008 - 10:58
Heilat pois reissuilta - turvallisuusselvitystä tarvitaan - 15.06.2008 - 14:19
Haaremin vartijat - 16.06.2008 - 05:31
Älä jätä aivoja haaremin narikkaan - 16.06.2008 - 15:49
Lasten siivouslaulusta maamme laulun välikysymykseksi - 23.06.2008 - 19:16
Siivottomuuslaulut ovat itse Äkkijyrkältä peräisin... - 24.06.2008 - 21:12
KÄYN AHON LAITAA, MINÄ ILMAN PAITAA... - 01.08.2008 - 14:34
MIKSI JULKKIS? MIKSEI JOKU FIKSU? VAI EIKÖ NIITÄ OLE? - 10.08.2008 - 10:35
Kahdenlaisia törppöjä on vain ehdolla - 10.08.2008 - 13:55
EI NIILLE MITÄÄN MAHDETA. - 14.08.2008 - 21:40
NE JYRÄÄ MEITIN ,,, vai? - 15.08.2008 - 06:00
Medvedevin mukaan Venäjä ei ole koskaan hyökännyt muihin maihin - 19.08.2008 - 07:31
VOIKO LAKIA KIERTÄÄ, JOS SANOO ETTEI OO... - 10.05.2008 - 23:08
Nato,kissan kuuma puuro - 08.05.2008 - 09:07
Suomi express ärsyttää - 07.05.2008 - 20:03
Poliisin aiheuttamat onnettomuudet,ja niiden seuraukset takaa-ajo tilanteissa... - 07.05.2008 - 09:47
Nuorison kunto - 30.04.2008 - 19:59
Kannettavien ja pöytätietokoneiden takuuhuollot - 27.04.2008 - 23:24
Ei naispappia minulle. - 25.04.2008 - 10:37
Puutullit pakottaa uusiutumaan - 17.04.2008 - 20:14
Hinnat nousevat - täysin odotettua... - 10.04.2008 - 13:59
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään! Et voi kommentoida viestejä kirjautumatta!
|
Onko ylläoleva keskustelun kommentti mielestäsi sääntöjen vastainen?
Kerro
asiasta toimittajalle.
|
|
 |
|