 |
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
Miksi EU luotiin?
25.06.2008 - 08:57 |
Uudenmaan tohtori,
Tämä olikin hyvin keksitty. Aamulääkkeen vaikutuksesta avautui mieleni uusille urille ja HBL:n juttu romaanikerjäläisten kohtalosta nosti mieleeni sen, miksi EU luotiin? Alun perin olin sitä mieltä, että kyse oli Venäjälle, Kiinalle ja Usalle syntyneestä markkinavoimasta, mutta kyse voi olla myös siitä, että hyvinvoinnin nousu loi tarpeen luoda uudenlainen yhteiskuntahierarkia. Suomi ei ehkä olisi halunnut luoda tällaista peri-keskieurooppalaista rakennetta, tilausta sille on ilmeisemmin ollut. Kun enää oman kansakunnan ihmisiltä ei voi vaatia pakkotyötä esim. siivous- ja prostituutiopalvelujen alalta, on ne hankittava muualta. Siksipä tarvitaan laki kansanyhteisöstä, joka tuottaa köyhimmiltä alueilta tarvittavan työvoiman hyvintoimeentulevien tarpeisiin. Suomi räpiköi hyvinvointivaltionsa kanssa, mutta suuremmat voimat ajavat tänne kerjäläisiä ja ihmiskaupan seurauksena orjia ja huoria. Ministeri Risikollakin näyttäisi hikipisarat nousevat otsalle, kun toimittajat näistä asioista tivaavat. Näyttäisi kuitenkin siltä, ettei hänellä ole sanoja käsitellä aihetta, kuten tämän hetken poliittisella eliitillä. Hyvinvointivaltion on juna jättänyt jo viime vuosisadan pysäkille, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö suomalaisilla voisi olla mahdollisuutta rakentaa omanlainen yhteiskunta. Tämä eurooppalainen virtaus on vain tällä hetkellä vahva, mikä olisi tiedostettava.
Nato-ovesta? - 10.09.2008 - 08:23
Sähkön siirtämisestä - 09.09.2008 - 08:20
Vaalien nimestä - 08.09.2008 - 12:11
Lapset pelinappuloina kunnallisvaaleissa - 25.08.2008 - 11:35
onko Suomi hyvinvointi maa - 22.08.2008 - 11:23
Näin mielipidettä tutkittiin - 31.05.2008 - 08:32
Sähkön hinta. - 29.05.2008 - 10:43
Kekkosen ja Vanhasen sähkön vertailua - 01.06.2008 - 20:54
Vanhanen loukkaantui "kytkösepäilyistä" - 02.06.2008 - 22:38
Vanhanen ka(a)tuu kunhan ei itse lähde karkuun - 03.06.2008 - 07:35
Annatko sinä Vanhaselle "hengellisen opetuksen"? - 03.06.2008 - 10:20
Äänestipä ketä tahansa, hallitus voittaa aina - 03.06.2008 - 12:03
SUOMALAINEN HÄVIÄÄ AINA... - 03.06.2008 - 22:39
ÄÄNESTÄMINEN ON JUURI TUOTA UUDEN ARVAN VOITTAMISTA - 04.06.2008 - 05:13
ÄÄNESTÄJÄT KYYKKYYN... - 09.06.2008 - 11:02
Virhamiehetkin ovat kyykyssä ja paslat housuissa - 09.06.2008 - 15:42
Painovirhepaholainen näkyy muuttaneen tänne vanhalle areenalle - 09.06.2008 - 15:47
Aatteelinen puoluepaholainen - 09.06.2008 - 18:52
Päivi Lipposesta luodaan jo ZENA-myyttiä - 12.06.2008 - 08:15
Demarit ja tyhjän käden tie - 12.06.2008 - 16:37
Eduskunnan kyselytunnin jälkeen diagnoosi näyttää selvältä - 12.06.2008 - 17:40
EI MAAILMA PARANE ITSESTÄÄN, EIKÄ POLITIIKKA! - 13.06.2008 - 17:57
Kyllä maailma muuttuu, jos ei kysele olemassaoloon liittyviä kysymyksiä - 13.06.2008 - 19:16
KESKUSTA ei epäile olemassaolonsa oikeutusta ... - 14.06.2008 - 22:00
Saarnaamisen taito ja anojalle annetaan - 15.06.2008 - 09:52
Saarnaamisen taito ei yksin riitä - 16.06.2008 - 07:19
Arvot puntarissa ja puntarilla päähän - 18.06.2008 - 15:07
Express-Juhannusnovelli - 20.06.2008 - 11:29
JUHANNUSKO VALON JUHLA? - 22.06.2008 - 20:48
Ville Valon juhla tietysti... - 22.06.2008 - 22:08
Suomalainen ei kahta vaihda - 23.06.2008 - 08:57
Kyllä minä voisin vaihtaa nuo molemmat, mutta ei keskenään - 23.06.2008 - 22:14
sähkötuolin sähkönkulutus - 24.06.2008 - 18:52
Hästens-sähky kuluttaa myös sähköä, vesisänkyä enemmän - 24.06.2008 - 21:05
Sähkösänkyteloitus - 24.06.2008 - 23:39
Halvin versio kylpypaljusta oli Kuhne-punkka - 25.06.2008 - 05:28
Miksi EU luotiin? - 25.06.2008 - 08:57
Suomeen on jo rakennettu "omanlaatuinen yhteiskunta" - 26.06.2008 - 05:19
Onko Kiina syynä sähkön hinnan nousuun? - 26.06.2008 - 09:16
Imperialismin ja kolonialismin matokuuri - 26.06.2008 - 15:21
Venäjä aloittaa ristiretken - sähkön hinta nousee - 26.06.2008 - 20:19
Samaa mieltä Väyrysestä - ohi on - 26.06.2008 - 22:24
IKEn "alapään koitto" oli vasta esileikin esileikkiä - 05.07.2008 - 17:13
Hyvää Unikeonpäivää! tv:Nukkumatti - 27.07.2008 - 07:02
Kelan pääjohtajasta tämän vuoden Unikeko - 27.07.2008 - 10:33
Miten niin "tämän vuoden"? Ainahan sillä on torkkukytkin päällä. - 27.07.2008 - 12:28
Turun puolessa jaetaan leipää köyhälle kansalla "lentolevityksenä" - 30.07.2008 - 06:42
EI LEIPÄJONOSSA SEISOMINEN TEE VIELÄ KÖYHÄKSI - 31.07.2008 - 21:28
KÖYHÄKSI TULEMINEN EI OLE AINA ITSESTÄ KIINNI - 31.07.2008 - 21:57
Sähköyhtiöt eivät pihtaile - 01.08.2008 - 19:36
Pekkarinen ei pihtaile tyhjissä lausunnoissaan - 04.08.2008 - 12:11
Ammatimainen häirikkö ja täysipäiväinen mulkqvist - 05.08.2008 - 14:50
Enqvist, Rehnqvist vai Mulkqvist? - 05.08.2008 - 17:58
Syyslukukausi ei alkanutkaan - Timo ja Riikka, hommat seisoo! - 12.08.2008 - 15:57
Päätyminen autiolle saarelle häämatkalla ei ole niinkään harvinaista - 12.08.2008 - 16:19
Voihan se olla, että kaikki lässähtää vielä - 12.08.2008 - 16:48
Lässähtänyt mokkula ei lennä Venukseen - 12.08.2008 - 18:16
Tanssii tähtien sodan kanssa - 12.08.2008 - 20:02
Kakkulat ja Mokkulat pakkopullana - 12.08.2008 - 21:37
Sähkökuponkeja kansalle - 13.08.2008 - 17:51
Sähkön hintaan vaikuttavat tolppamuuntajissa kuivuvat oravannahat - 11.07.2008 - 14:14
Obama bin Lahtarin toimet nostavat sähkön hintaa - 12.07.2008 - 19:17
Näinhän se taisi käydä IKE:llekin - 19.07.2008 - 07:40
Öljyn hinta laskee roimasti maailmalla, mutta Neste-Oilin ei - 19.07.2008 - 13:58
Sähkön herrat 1, 2, 3 - 14.08.2008 - 14:36
Vetäisit Kaniinin tohtorinhatustasi - 14.08.2008 - 17:22
MUUMION PALUU - 15.08.2008 - 07:42
Epäinhimillinen tekijä - 15.08.2008 - 11:31
TOISENKIN MUUMION PALUU - 15.08.2008 - 14:17
Työnvälitystoimisto vanhoille virkaheitoille ministereille ja nuoremmillekin - 15.08.2008 - 20:23
Sähkön hinnan ja ilmastonmuutoksen välinen yhteys - 26.08.2008 - 12:53
Mitä siitä ilmastonmuutoksesta nyt enää keuhkotaan... - 26.08.2008 - 16:22
EI SE ILMASTO MIKSIKÄÄN MUUTU, SÄÄ VAAN... - 26.08.2008 - 22:06
Sähkön hinnan ja ilmastonmuutoksen yleistajuinen esitys joka vie tajun - 27.08.2008 - 07:22
Demokratian irvikuvahan tämä Suomi on - 27.08.2008 - 07:59
Mielipiteen kysyminen demokratian irvikuva - 27.08.2008 - 11:08
KAIKKIHAN ON MEISTÄ ITTESTÄMME KIINNI... - 27.08.2008 - 07:15
Älä huku miekkaan, Jyrki Boy - 27.08.2008 - 11:14
KAIKKI ON MEISTÄ ITTESTÄMME KIINNI ... - 27.08.2008 - 11:59
Kaikki ajatuksemme on sähkön hinnassa kiinni - 27.08.2008 - 14:02
Sinäpä sen sanoit - ei ydinsukellusvenettä - 27.08.2008 - 14:49
Sähkön hinnan ja Varsovan liiton nousu pelottaa kokoomuksen ydinaseen kannattajia - 27.08.2008 - 16:58
Älähän sie mittää älähä ... myö ruvetaan myöntämään itsenäisyyksiä - 28.08.2008 - 07:39
JOS EROTTAISIIN VALTIOSTA JA OLTAAS VAA KIRKOSSA. - 28.08.2008 - 08:50
Hyvinvointivaltio on jo erottanut meidät - 28.08.2008 - 10:58
Maksetaanko veroja yhteiseksi hyväksi vai pidetäänkö yllä virkamiesten hyvinvointia - 28.08.2008 - 12:22
Alvari on tullut pirun kalliiksi tälle yhteiskunnalle, ja tulee yhä - 28.08.2008 - 14:02
Vanhasen talon sähkön kulutuksen hinta - 02.09.2008 - 11:50
Vanhanen muuttaa asumaan tilapäisesti vaalitelttaan - 07.09.2008 - 11:20
Sähkön hinta voi alentuakin!!! - 24.09.2008 - 22:06
Niin ja tietenkin kotitaloudet saavat sähkönsä tulevaisuudessa halvemmalla?! - 24.09.2008 - 22:13
Uskonlahkoja riittää - myös energia-alalla - 25.09.2008 - 07:49
Tarkoitatko Jeesus Jokista? - 25.09.2008 - 21:02
Hoksasit kerrankin oikein - 26.09.2008 - 04:51
Heliumvuoto sisäpiirissä, uutisvuoto Cernistä - 25.09.2008 - 09:53
Kolme taikonauttia aikoo nauttia mustasta aukosta - 25.09.2008 - 15:03
Musta joulu ja Fortumin egosfääri - 26.09.2008 - 13:47
Vallan kaventamisessa menty liian pitkälle? - 27.05.2008 - 11:07
Poliisin tiesulutus tarkasteluun - 26.05.2008 - 20:36
Työttömien yhdistykset maassamme - 16.05.2008 - 09:04
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään! Et voi kommentoida viestejä kirjautumatta!
|
Onko ylläoleva keskustelun kommentti mielestäsi sääntöjen vastainen?
Kerro
asiasta toimittajalle.
|
|
 |
|