![]() |
|
||||||
|
|
|
||||||
| Yleinen keskustelu: 86 aihetta | |||||||
|
|||||||
|
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
24.09.2008 - 14:05 | Virtanen, Espoo Jos joku lukija kokee kuitenkin kolahtamisessa omakohtaisuutta, niin toivottavasti kirjoitus antaa aihetta tarkastella omaa käyttäytymistään. Mutta ns. vallanperimysjärjestystä eri yhteisöissä on syytä miettiä. Missä suhteessa se on oikeaan, eikä ns. näennäiseen demokratiaan. Miten eri jäsenten osallisuus ja osallistuminen on varmistettu. Onko syrjittyjä poljettu aina vain etäämpiin nurkkiin alhaisten motiivien joukkovoimalla. Mutta pilkkanauru hyytynee paitsi paatuneimpien ja paksunahkaisimpien sumeilemattomien värisuorien vallantäyteisten manööverien toteuttajilta viimeistään siinä vaiheessa, kun mieleen muistutetaan eilisen kaltaiset tapahtumat. EI, ei muualla vaan täällä, Suomessa. Vai onko ongelmien syy aina reagoijassa, kanssaveljessä, eikä sinussa. Jos näin on, on syytä ottaa iso malka pois silmästä ja ottaa silmävoidetta, jotta totuus ja oikeus näkyisi kirkkaammin ja oikeamielisemmin. Itse sitoudun olemaan entistäkin hienotunteisempi lähimmäisiäni ja kanssaveljiäni ja kanssasisarianikin kohtaan. En siksi, että olisin muita parempi, vaan koen sen velvollisuudekseni, jotta eilisen kaltaiset tapahtumat eivät saisi oikeutustaan enää rakkaassa kotimaassammekaan. Miksikö viittasin sosiaalidemokraattien käyttäytymiseen. Muistanette viime vaalien alla kun sosiaalidemokraatit tunnustivat toimineensa ylimielisesti ja itseriitoisesti sekä pahansuovastikin. Se oli hieno ja rehellinen tunnustus jolle on pakko nostaa hattua. Jos todella on niin, että välittämisen ilmapiiri on oikeassa elämässä leviämässä myös sosiaalidemokraattien keskuuteen, olemme kansakuntana positiivisempien manööverien tulevaisuuden edessä, kuin menneinä vuosina olemme olleet. Eräs aamuhartauden pitäjä viime viikolta kertoi raamatusta aika synkeän kuvan ihmisistä, siis kaikista ihmisistä, jossa katsannossa Jumalan sana ei antanut kovin mairittelevaa todistusta ihmisen sydämestä nousevista ajatuksista, jotka olivat siinä katsannossa hamasta syntymästä kuolemaan saakka pelkästään pahat ja pahaan taipuvaiset. Jos vallan positiot linjaratkaisuja tehtäessä on maan ylimmästä maan alimpaan valmistelevaan portaaseen asti saman poliittisen ryhmittymän hallussa, poliittisesti pahansuovat manööverit saavat ilmiasunsa, joka tuottaa myös vihaa epäreilun ja epärehellisen vallankäytön objekteissa. Olen havainnut, että pahuuden ilmentymät, tulevatpa ne sitten mistä päin tahansa, tuottavat ennen muuta henkistä pahoinvointia yhteiskuntaan. Nytkin tapahtuneista valitettavista ilmiöistä on osattava tehdä johtopäätöksiä, jotka eivät pyri vain kansalaisten valvonnan ylenmääräiseen lisäämiseen, jotta vallan positiot, omaksutut toimintamallit ja yhteiskuntasuhteet eri arvoverkoissa voidaan pitää entisellään, vaan sellaisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin, jossa arvostuksen kohde muuttuu objektista ihmiseksi, subjektiksi, jolla on sekä henkinen osallisuus, että aktiivinen osallistumisoikeus niissä verkostoissa ja yhteisöissä, joihin yksilö ja kyseinen kansalainen samastuu ja josta hänen sisäinen tasapainoisuutensa, eheytensä ja yltäkylläisyytensä muodostuvat. Armottomassa, aliarvostavassa ja pilkallisessa sekä negatiivisesti luokittelvassa ja vääryydeksi koetuilla arviointikriteereillä positioidussa arvoverkostossa ihminen, jolla ei ole kytköksiä vallan ja sosiaalisten suhteiden kammareissa, eikä sukulaiset ole vallanperimysjärjestelmän kulmakivinä, syrjäytyy helposti. Ellei sitten omaa riittävän "teräviä kyynärpäitä" ja suurta suuta, jolla mahdolliset kilpailijat takanpäin väärien juorujen levittämisellä ja väärien faktojen esille tuomalla saadaan poljetuksi jalkoihin ja syrjittyjen joukkoon pilkallisesti naurettaviksi. Ihmisarvon, henkisen osallisuuden ja aktiivisen osallistumisoikeuden antaminen jokaiselle suomalaiselle reaalielämässä kehittyvien kykyjensä ja kehittyvien yhteisöjen mukana on se ratkaisu, jota voidaan pitää yhteisöllisyyden muotona, jolla on nyt tapahtuneiden hirmutekojen valossa ennalta ehkäisevä vaikutus. Myönnän, että tuo ideaali on erittäin vaikeaa saavuttaa. Onko edes tahtoa muutokseen reaalimaailmassa, -sen näemme tulevaisuudessa.
|
|||||||
| |
|||||||