 |
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
Ohjelmakeskustelu on hidas, kuten metropolin kehittäminen
08.09.2008 - 09:38 |
,
Hei, kirjoitin pienen jutun äsken ohjelmakeskusteluun, jonka laitan myös tämän viestin yhteyteen: asialla lienee puolensa, että toimitus käsittelee tekstit, mutta toisaalta kääntöpuolena on ajatuksenvaihdon hitaus.
____________________________ Helsingin taannoin Sipoon kulman kaappaus ei todellakaan ole ongelmaton: aikoinaan asuin Herttoniemenrannassa, jonne uudelle asuinalueelle oli tarkoitus rakentaa kirjastoa, terveyskeskusta ja ties mitä siltaa läheiseen saareen. Mikään niistä ei toteutunut, vaan kunnallispalvelujen tontille viritettiin iso parkkipaikka.
Nyt jollakin, ehkä kaupungin isällä, välähti vallata Sipoosta yksi nurkkaus. Kysymys kuuluisikin, pakeneeko Helsingin palvelujen kehittämisen viimeiset pennoset Sipoon korpeen.
Etenkin, kun tämän aamun uutisissa kerrottiin Suomea ensimmäisenä euroopan maana uhkaavasta väestökriisistä. Ja lapset saavat 50 sentillä päivittäisen leipäannoksensa kouluissa veden kera.
Ettei Sipoon kehittämisessä ollut kyse rakennusliikkeiden laskusuhdanteen paikkaamisesta? Siinähän sitä hommaa riittää seuraavaksi 20 vuodeksi, ja talous sen kuin porskuttaa: mutta millä ehdoilla? Palvelut tuskin paranevat Helsingissä nykymenolla.
Perinteinen käsitys ilmastonmuutoksesta, eli maapallon keskilämpötilojen noususta hiilidioksidipäästöjen nousun myötä ei ole niin ajankohtainen kuin 10 vuotta sitten. Globaalilla tasolla lämpötilat näyttävät kääntyneen hieman laskuunkin.
Nato-ovesta? - 10.09.2008 - 08:23
Sähkön siirtämisestä - 09.09.2008 - 08:20
Vaalien nimestä - 08.09.2008 - 12:11
Lapset pelinappuloina kunnallisvaaleissa - 25.08.2008 - 11:35
Puolueiden puheenjohtajat eivät ymmärrä realiteetteja - 02.09.2008 - 16:02
Urpilainen valmis nato-vaaleihin, mutta onko valmis ajamaan lasten asiaa - 03.09.2008 - 11:27
Minusta Urpalainen on oikealla asialla? - 03.09.2008 - 15:48
Kun maton alle kurkistaa, sinne on lakaistu täyttö- ja käyttöprosentit - 03.09.2008 - 16:40
Valtakunnassa kaikki hyvin... - 03.09.2008 - 17:37
Lasten asioita hoitamassa ja nyt hoidossa - 03.09.2008 - 18:41
Muutamia kommentteja äskeisestä? - 03.09.2008 - 17:57
Subjektiivinen (päivähoito)-oikeus lapsen, vanhemman vai virkamiehen etuoikeus? - 03.09.2008 - 18:58
Subjektiivinen tai ei, mutta lasten tarhaus on pahasta - 03.09.2008 - 19:57
Ensimmäinen lapsi maksaa Urpilaisellekin vähintään 50000 euroa, mutta onko Suomi sovinismin mallimaa? - 04.09.2008 - 07:48
En halua olla paavillisempi kuin paavi itse, mutta... - 04.09.2008 - 21:26
Mitä saikaan aikaan Vanhanen, jäikö risainen lapsuus palkaksi hyvinvointivaltion - 05.09.2008 - 08:40
Valtion takuilla ei ole enää mitään katetta, jos on koskaan ollutkaan - 05.09.2008 - 11:39
Kolmannen sektorin kaksoiselämää - 05.09.2008 - 13:23
Ensinäkin oikaisen... - 04.09.2008 - 08:00
Katainen ja Vanhanen pitävät Suomen lapsia tyhminä: onko kepu ja kokoomus Suomen hölmölä - 04.09.2008 - 11:03
Äänestä Kepu-Republikaaninen KotiAasi! - 04.09.2008 - 17:42
Miksi koulussa ja politiikan kentillä käytetään massatilaisuuksia? - 06.09.2008 - 11:27
Pääkaupunkiseudun METROPOLIKYLÄT KARAVAANERIALUEIKSI - 08.09.2008 - 05:57
Metropolin kaltaista elämää - 08.09.2008 - 09:08
Ohjelmakeskustelu on hidas, kuten metropolin kehittäminen - 08.09.2008 - 09:38
Uusien aiheiden käsittely takkuaa todella paljon? - 08.09.2008 - 12:11
Hyvin tuntuu pitävän tuo SPRÅKMUR kuin Berliinin muuri - 08.09.2008 - 20:15
Iänestä ittes takia, ettei kotisi joudu Arizonaan - 09.09.2008 - 15:38
Kiäriäisellä on koti_osseetti - 09.09.2008 - 21:18
Ilmastonmuutos kaataa väkeä kuten Yli-Vainio aikoinaan, mutta miksi kaatuilla vaalien alla - 10.09.2008 - 10:57
Ilmastonmuutos luo lisää hurmosliikkeitä Nokialle ja muualle - 10.09.2008 - 11:34
Demareiden Relu Suomi-kampanja ei nostata hurmosta - 10.09.2008 - 17:30
Mielikuvakampanjat eivät enää tehoa - 10.09.2008 - 18:49
Elämä tuntui hyvältä mielikuvissa, mutta hyvältä se ei näyttänyt todellisuudessa - 11.09.2008 - 19:48
Keskusta tarjoaa sirkusta, kokoomus rukkaset, entä demarit; kuorolaulua - 20.09.2008 - 08:16
Puheenjohtajat vieraantuneet kansasta - 20.09.2008 - 09:21
Hurska Toivo T Tavasti pitää rahoituskriisin loitolla - 20.09.2008 - 15:30
Korjaus: Van-hurskas Toivo T Tavasti tietysti - 20.09.2008 - 15:37
Auttaisiko AgNO3, eli hopeanitraatti....Ai mihinkö? No puumiehen ongelmaan tietenkin... - 20.09.2008 - 22:50
Outo juttu, ehkä ISO ArNO voisi auttaa kaarnaongelmiin - 21.09.2008 - 05:43
Onko muotoseikkojen täytyttyä tapahtunut, oikeus? - 28.09.2008 - 07:34
-jatkuu... - 28.09.2008 - 07:48
onko Suomi hyvinvointi maa - 22.08.2008 - 11:23
Näin mielipidettä tutkittiin - 31.05.2008 - 08:32
Sähkön hinta. - 29.05.2008 - 10:43
Vallan kaventamisessa menty liian pitkälle? - 27.05.2008 - 11:07
Poliisin tiesulutus tarkasteluun - 26.05.2008 - 20:36
Työttömien yhdistykset maassamme - 16.05.2008 - 09:04
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään! Et voi kommentoida viestejä kirjautumatta!
|
Onko ylläoleva keskustelun kommentti mielestäsi sääntöjen vastainen?
Kerro
asiasta toimittajalle.
|
|
 |
|