 |
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
Nato Baltic Guide ja venäläinen vähemmistö Suomessa
30.09.2008 - 08:27 |
,
Kädessäni on the Baltic Guide niminen lehti ja mielenkiintoista luettavaa löytyy esim. Hüttüsen kirjoituksesta, miten Viron (kiihko)venäläisvähemmistö suhtui Georgian sotaan kuluneen kesän aikana. Meillähän ei tällaista ei voine sattua, eihän, mutta ei siitä ole kait keskusteltukaan.
Ilmeneekö Suomessa venäläistä kiihkonationalismia kuten Virossa vai onko siellä kyse jostakin muusta? Onko ilmiö samanlainen kuten joissain kouluissa tänä päivänä, eli sen ajatuksia ajattelet kenen ääni kuuluu koviten?
Hüttüsen kirjoituksessa painotetaan kiihkonationalismin vaarallisuutta, etenkin silloin kun sitä esiintyy oman maan rajojen ulkopuolella. Esimerkiksi vuonna 1939 äänekäs saksalaisvähemmistö antoi Hitlerille tekosyyn vaatia Tsekkoslovakian saksalaisalueita liitettäväksi Saksaan. Kirjoitetuksessa todetaan, että Putinin ristiretki venäläisten puolesta Georgiaan on vain lisännyt kiihkonatianalistien venäläisten uhoa: Presidentti Medvedevin tiedetään sanoneen, että Venäjän valtio tulee puolustamaan venäläisväestöä asuvatpa he missä päin maailmaa tahansa.
Loppukirjoituksessa todetaan, että "Georgian ja Venäjän välinen sota osoitti, että ei ole olemassa mitään puolittaista nato-jäsennyyttä. Vaikka Georgia kävi neuvotteluja Naton kanssa, se ei saanut sotilaallista apua Nato-mailta, vaikka Venäjä tunkeutui syvälle Georgian alueelle. Vain Nato jäsenyys antaa sotilaallisen suojan hyökkääjiä vastaan. Viro on Naton jäsen, Suomi ei."
Hüttünen yrittänee liittää meidät Natoon, mutta ettei hän nyt vain ole esim. Kokoomuksen natoyliasiamies Virossa? Monta kesämökkiä on jo venäläisessä omistuksessa Suomessa ja monta puolisoa ovat lemmenkipeät maajussit hakeneet rajan takaa emännäksi, mutta tämä vähemmistö ei ole vielä organisoitunut ajamaan yhteisiä asioitaan maassamme? Sitä vartenko Natoa tarvitaan?
Nato-ovesta? - 10.09.2008 - 08:23
Galluppien kertomaa... - 12.09.2008 - 11:10
USA:n nykyinen ahdinko johtuu... - 01.10.2008 - 10:23
Pankkien välinen luottamuspula - 05.10.2008 - 14:55
Valtioiden välinen välistäveto - 05.10.2008 - 22:24
Osaammeko pelata korttimme oikein? - 06.10.2008 - 00:18
Ostetaan Islanti konkurssipesältä - 08.10.2008 - 18:40
Islanti Euroalueeksi - 08.10.2008 - 20:50
Pelastetaan Islanti ostamalla se - 08.10.2008 - 21:35
Grönlanti ja Suomesta Funlandia - 09.10.2008 - 08:31
Suomen on kansallistettava pankit ja vakuutuslaitokset - 09.10.2008 - 13:33
Sähköinen tuoli on aika veitikka - 09.10.2008 - 19:20
Miten teet Naton mentävän oven maailmankaikkeuden alussa? - 10.09.2008 - 12:08
Uutta kiihdytintä on todella odotettu? Jos Higgsin bosoni löydetään, niin... - 10.09.2008 - 17:46
Tavoitteenani on vain avata keskusteluja mielenkiintoisista teemoista alustamalla niitä hiukan. - 10.09.2008 - 17:17
Kaikki syöpäongelmat ratkeavat - 10.09.2008 - 18:44
Teoreetikot ja koeNato-puiston kannattajat - 11.09.2008 - 07:49
Georgian Nato-jäsennyys tehtävä Jumalalta, entä Suomen - 12.09.2008 - 11:37
Palin on saanut Jumalaltaan tehtävän käännyttää venäläiset miekkalähetyksellä - 14.09.2008 - 15:31
Suomen ehkä liityttävä Natoon, harhojen vuoksi? - 14.09.2008 - 16:59
Näkymätön Viänänen aamutohtorina: "Ärtyneen Suomen oireyhtymä" - 14.09.2008 - 21:16
Onko paha Jumala saanut palkkansa, kun hyvä Jumala raottaa Nato ovea - 15.09.2008 - 11:15
Kokoomuksen vaaliteema: "Suo, kuokka ja Jussi" - 15.09.2008 - 14:38
NATO-ovi on pyöröovi - 15.09.2008 - 08:23
Suomen leijona Nato-ovesta sammakoksi - 16.09.2008 - 07:45
Tzipi, Tzipi, tzii ... - 18.09.2008 - 09:15
Kokoomuslaista itkua sinkkiarkkujen vieressä - 18.09.2008 - 12:03
Ministeriön rahakirstu voi vaihtua sinkkiarkkuun - 19.09.2008 - 20:57
Natojoukot lasioven takana sossussa, sairaaloissa ja kouluissa - 20.09.2008 - 08:57
NATO joutaa vitriiniin - 21.09.2008 - 05:56
Demokratian koordinointiongelmia - 21.09.2008 - 09:54
NATO-optio jäihin - seuraaviksi 750.000 vuodeksi - 21.09.2008 - 10:38
Ikijää sulaa - 21.09.2008 - 14:43
Kirkossa ei saa kuulija kiroilla mutta pappi saa saarnata saatanasta - 22.09.2008 - 17:28
Paarma on kehottanut pitämään kirkkojen ovet avoinna - 23.09.2008 - 19:03
Kirkot tekevät arvokasta yhteiskunnallista työtä taas! - 24.09.2008 - 22:01
Mustat aukot ovat tosi mielenkiintoisia - 24.09.2008 - 22:21
YK olisi ymmärtänyt jos Halonen olisi palannut kesken matkan Kauhajoelle - 25.09.2008 - 08:32
Valvotaanko asioita oikein vai oikeita asioita? - 25.09.2008 - 18:24
Sananvapaus, julkaisuvapaus, painamisen vapaus ja palvelunvapaus - 25.09.2008 - 20:00
TV-lupakäytäntö on hyvä ja tehokas vieläkin? - 26.09.2008 - 11:08
Nato ”Takaa kuin lyseo, edestä kuin museo”, - 26.09.2008 - 11:35
Nato Baltic Guide ja venäläinen vähemmistö Suomessa - 30.09.2008 - 08:27
Sähkön siirtämisestä - 09.09.2008 - 08:20
Vaalien nimestä - 08.09.2008 - 12:11
Lapset pelinappuloina kunnallisvaaleissa - 25.08.2008 - 11:35
onko Suomi hyvinvointi maa - 22.08.2008 - 11:23
Näin mielipidettä tutkittiin - 31.05.2008 - 08:32
Sähkön hinta. - 29.05.2008 - 10:43
Vallan kaventamisessa menty liian pitkälle? - 27.05.2008 - 11:07
Poliisin tiesulutus tarkasteluun - 26.05.2008 - 20:36
Työttömien yhdistykset maassamme - 16.05.2008 - 09:04
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään! Et voi kommentoida viestejä kirjautumatta!
|
Onko ylläoleva keskustelun kommentti mielestäsi sääntöjen vastainen?
Kerro
asiasta toimittajalle.
|
|
 |
|