![]() |
|
||||||
|
|
|
||||||
| Yleinen keskustelu: 86 aihetta | |||||||
|
|||||||
|
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
25.09.2008 - 12:31 | Tyly Hyypiö, Espoo Otan muutaman esimerkin. Olen kuullut huhun, jonka mukaan Paavo Nurmi oli katkera mies ennen kuolemaansa. Hän oli kuitenkin erittäin lahjakas urheilija ja kuuluu edelleen ilmeisesti 10 parhaiten menestyneen juoksijan joukkoon kautta aikojen. Lisäksi hän oli yrittäjänä erittäin menestynyt ja omisti mm. kokonaisia kerostaloja? Miksi hän oli siis katkeroitunut? Vastausspekulaatioita ei tarvitse hakea kovin kaukaa. Erotetaan ja eristetään kaikesta sosiaalisesta ja henkisestä yhteydestä muihin suomalaisiin, aletaan kyykyttämään ja ilkikurisen vinohymyisesti halventamaan vaikkapa Vanhasta, Halosta ja Ollilaa. Luuletteko ymmärtävänne jos he katkeroituisivat. Erottakaa omista yhdistyksistänne johtomiehet ja kyykyttäkää heidät halventavin ilmein, elein ja sanakääntein sen jälkeen vaikkapa nyt vuoden ajan. Miten on, syntyykö tunnereaktioita ja mahdollisia irtisanoutumisia kyseisestä tilanteesta. Ehkä ymmärtänette mistä on kysymys. Toisaalta nuoret harvoin taistelvat henkisillä areenoilla rahan ja vallan symboleista. Pikemminkin kysymys on välittämisestä, ihmisarvoisesta kohtelusta, ihmissuhteista jne. Tuo lienee päivän selvää. Siksi rahasta puhuminen tässä yhteydessä päämotivaattorina tai vaikuttimena on kaukaa haettua. Entä kirkon piirissä ja muualla tehtävä vapaaehtoistyö. Esim. SPR:n piirissä työskentellee yli 30 000 vapaaehtoista Suomessa. Miksi. Rahanko vuoksi. Vai henkisistä syistä. Henkinen osattomuus on suuri ongelma Suomessa. Kivikova yhteiskuntamalli, jota sosialismin nimellä lanseerattiin, painotti elämän taloudellisia ja materialistisia arvoja henkisyyden kustannuksella. Joukkovoimalla käytettiin koviakin otteita lakkoillen ja vaikkapa arvioverotuksen, poliittisin sanktioin ja muillakin alhaisilla keinoilla. Voimassa oleva katsantokanta oli pitkään se, että ns. valtionhoitajapuolue, jonka edustajat olivat sijoitetut kaikille keskeisille virkapaikoille, sekä ns. monopolisoituihin valtakeskittymiin ja informaatiokeskittymiin sekä luokittelu- ja hyväksymis/kvalidoitumiskeskittymiin, muodotivat monoliittisen valtakulttuurin, joka määritteli sekä arvot, että kaiken muun valtakunnassa. Nyt tuo monoliittinen järjestelmä on muuttunut mm. internetin ansiosta sensuuria estäväksi ja muidenkin tietojen läpäiseväksi kommunikaatioympäristöksi. Pahuuden akselit alkoivat selvitä entistä vääjäämättömämmin. Nyt olemme kasvattamassa sukupolvea, jonka suhde maailmanlaajuisiin informaatiokanaviin on aivan toista luokkaa, kuin koskaan aikaisemmin. Tasapainoinen henkinen kasvu painottuu entistä enemmän varsinaisiin hyvän ideaaleihin, josta jokainen lopulta ammentaa oman identiteettinsä tasapainoisuuden ainekset. Terveessä tapauksessa. Mutta informaation lisääntyessä ongelmat ja vääryydet tulevat julki ja niihin reagoidaan. Yksittäiset ihmiset alkavat eriytyä erilaisiin pienkulttuureihin, joissa heidät hyväksytään ja joissa he saavat kaipaamaansa henkistä osallisuutta, arvonatoa, tunnustusta jne. ja joissa yksilö voi toteuttaa omia agendojaan. Tuossa tilanteessa rahasta puhuminen sopii vain ammattiliitoille. Ihmiset eivät ole muiden silmissä yhtä kuin raha. Kokonaisvaltainen ihminen, alussa esittämieni esimerkkien valossa nähtynä on itse asiassa ehkä vain hyvin pieneltä osin kiinnostunut rahan määrästä, varsinkaan nuoruusvuosinaan. Mutta jos henkinen liikkumatila viedään ja ihminen syrjäytetään, hänestä muodostuu automaattisesti uhka, niin yksilönä, kuin ryhmänäkin vallitsevalle valtakoneistolle. Näin on kaikkialla maailmassa. Itsemurhaksi Kauhajoen tapausta ei voi pelkästään tulkita. Se ei ole Amokin kujanjuoksu, kuten eräs väitti. Kysymys on myös selkeästä poliittisesta viestistä, joka tehtiin hirmuisella ja järjestäytynyttä yhteiskuntaa vahingoittavalla ja ihmisiä vahingoittavalla väärällä tavalla. Timesin kehotus: "Katsokaa lapsianne suomalaiset" on aiheellinen. Pahan palvominen ja hyvän pilkkana pitäminenei lopultakaan tuo menestystä kansakunnallekaan?! Tuutavapiirissäni ei ole onneksi ongelmia, jotka poikkeaisivat tavanomaisista elämän eteen tuomista haasteista. Mutta tiedämme itse kukin, että syrjittyjä on. Hyvin käytöstapojen, rajojen asettamisen ja sitä kautta perusturvallisuuden ja joustavuuden opettamisen lapsille tulisi näkyä uudella tavalla yhteiskuntamme rakenteissa. Ei nolaamalla ja alistamalla, mutta aikuisten osallistuvalla ja osallistavalla ja reflektoivalla myötäelämisellä lapsen kehityksessä, kasvussa ja oppimisessa.
|
|||||||
| |
|||||||