 |
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Näytä kaikki listana
Mihin käsiasetta tarvitaan ja missä niitä säilytetään, mutta oikein on kyse?
24.09.2008 - 20:53 |
,
Sitä mietitään ja vielä aseiden liittämistä Kelan rekisteriin. Jestas, kyllä kohta saamme odotella päivärahoja ihan rauhassa. Etenkin, jos pieniä tietovuoto-ongelmia ilmenee.
Suomessa on yksi virallinen ja poikkeuksellinen yhteisö jossa aseita säilytetään ja ampumaradalla käydään harjoittelemassa, nimittäin armeija. Jotta varusmiehillekin saataisiin mielekästä toimintaa rauhan aikana, voitaisiin kaikki Suomen käsiaseet sijoittaa armeijoiden varastoihin ja harjoittelu hoidetaan valvotusti armeijan kentillä. Kaikki korpikentät lakkautetaan ja niiden ympäristötuhot korjataan.
Ilmeisesti on niin, että osalla kertausharjoitusmiehistä on omia rynnäkkökivääreitä. Etenkään niitä ei tarvita muualla kuin sodassa.
Vanhasen talofilosofiaa mukaillen, palkansaajalla on ilmeisemmin oltava oikeus hankkia käsiase, muutti hän työn perässä minne tahansa. Tämän parempaan ei 45 minuuttia ohjelman keskustelijat pystyneet. Edelliseen viitaten perustelu olisi seuraava: käsiaseet kielletään rauhanaikana muualla kuin sotilasalueilla. Rauhasta ja turvallisuudesta on kyse.
Citimyymäläautot kunniaan? - 09.10.2008 - 12:15
Voiko valtuutettuun luottaa? - 05.10.2008 - 23:14
Panttikäytäntöä voisi laajentaa... - 02.10.2008 - 08:52
Arvokeskustelua vaaditaan! - 01.10.2008 - 19:00
Miksi politiikkaa ei ymmärretä? - 01.10.2008 - 10:02
Hartola kriisikuntako??? - 29.09.2008 - 06:06
(Itse)tuhon ihannoinnin rajat? - 23.09.2008 - 17:19
Seremoniallista joukkotuhoa , elämysostosparatiiseja ja muita seremoniamestareita - 24.09.2008 - 12:45
Mihin käsiasetta tarvitaan ja missä niitä säilytetään, mutta oikein on kyse? - 24.09.2008 - 20:53
Kepulainen tarvitsee käsiasetta sikojen teurastamiseen ja akkansa pelotteluun - 24.09.2008 - 21:02
ASEISTA VOITAISIIN KOTITALOUKSISSA LUOPUA KOKONAAN - 24.09.2008 - 23:32
Älä nyt Martti kiivaile - 25.09.2008 - 07:56
Seremoniamestari-bilettäjä Matti Vanhanen - 24.09.2008 - 14:07
KRP:lle ja Vanhaselle virka-apua - 24.09.2008 - 16:55
KRP:n "hakukone" on mallia "Kultainen noutaja" - 24.09.2008 - 20:46
Mistä virka-apua virkamiesten syyllisyyden tuntoon? - 25.09.2008 - 08:07
Poliisi-kummisedät - 25.09.2008 - 14:29
Tarkoitatko, että kummisedät tulisi hakea sieltä, missä ammattia on harjoitettu pidempään? - 25.09.2008 - 21:25
Lakiin voitaisiin kirjata sanktiot myös siitä, jos jättää ilmoittamatta tietämänsä laittomat - 25.09.2008 - 21:43
Kukuskalle henk. koht. asiantuntijakysymys? pitäisikö rypälepommit kieltää kemiallisia aseita säätelevien normien nojalla? - 25.09.2008 - 21:51
Eikö tämä poikkea käsiteltävästä teemasta liian kauas? Ehkä? Satuin vaan lukemaan, että... - 25.09.2008 - 22:01
Tyly Hyypiö niminen keskustelupalstalle soluttautunut poliisi - 25.09.2008 - 22:57
Poliisin kannattaisi kouluttaa keskustelijoista vihaterapeutteja - 26.09.2008 - 09:29
Vihatohtorin terapeuttilinja - 26.09.2008 - 17:52
Valuvatko Sarasvuon ja KRP:n miljoonat sarasvatin hiekkaan - 26.09.2008 - 21:02
Päivän taikonautit tiedotusvälineissä - 26.09.2008 - 22:48
Väkivallan uusinta muotoa ei vielä tahdota uskoa todeksi Suomessa - 27.09.2008 - 08:58
Seitsemän peninkulman saappaat - 27.09.2008 - 10:20
Puolueet eivät onnistu terrorismin poistossa eivätkä lasten kasvatuksessa - 27.09.2008 - 20:21
Puolueet puoltavat ja etujärjestöt etuilevat - 27.09.2008 - 20:55
Perhekulttuuria ja huoli vanhoista miehistä - 28.09.2008 - 09:28
Santerin päiväkirjat olivat Aholle bisnessijoitus - 28.09.2008 - 18:31
Katse, joka kertoo avaruuden mittaamattomasta tyhjyydestä - 28.09.2008 - 20:36
Otsikosta olisi voinut päätellä sinun puhuvan lumiukosta - 29.09.2008 - 09:08
Vanhaselle hymypoikapatsas - 30.09.2008 - 08:41
Kouluihin terrorismin vastainen vähäkatekismus sekä läpivalaisulaitteet - 30.09.2008 - 11:00
Kokoomus ja Holmlund pallottelevat vastuulla - 02.10.2008 - 14:26
Vastuulla pallottelu on oikeistolle tyypillistä - 02.10.2008 - 22:04
Jo on ajattelun uusavuttomuuden aikoihin eletty? Ettekö te millään kaulan jatkeena olevalla rubikinkuutiolla ja Mensako... - 04.10.2008 - 14:30
Ymmärrän kyllä, että nuoruuttasi olet vahva mielipiteissäsi, mutta ota huomioon, että... - 04.10.2008 - 15:12
Helvetinkolun näkövinkkelistä vaalit ovat turhaa huijausta - 04.10.2008 - 17:05
Oletko sitä mieltä? huhhuh! Mutta itsekin ajattelin, että kieli poskessa, ei pitäisi esittää... - 05.10.2008 - 09:14
Kaikkien verkkojen "kanonisoinneista" tulee pian kanuunasointi - 05.10.2008 - 20:21
Uskoa vai ei? - 22.09.2008 - 22:17
Äänestysprosentti nousuun - 14.09.2008 - 16:25
Miksi väkivaltaa parisuhteessa? - 13.09.2008 - 19:30
Rekisteröidy tai kirjaudu sisään! Et voi kommentoida viestejä kirjautumatta!
|
Onko ylläoleva keskustelun kommentti mielestäsi sääntöjen vastainen?
Kerro
asiasta toimittajalle.
|
|
 |
|