Monikin YLEn tv-kanavilla nähty ja radiossa kuultu mielenkiintoinen ohjelma on sellainen, että se olisi kiva kokea uudelleen. Onnistuuko?
Juuri siksi on luotu YLEn kirjasto-, laitos- ja opetustallennevalikoima. Osa tallenteista on hankittavissa lisäksi yksityishenkilöiden kotikäyttöön YLE Shopista. Valikoiman ylläpito on katsottu osaksi Yleisradion kulttuurityötä ja sitä voi myös pitää osana "kansallista muistiamme": tallenteet tarjoavat tilaisuuden palata ainutlaatuisiin, muistorikkaisiin tv- ja radiokokemuksiin pitkänkin ajan päästä. YLEn tallennetoiminta sai alkunsa opetusministeriön rahoittamana kokeiluprojektina jo vuonna 1983, jolloin ensimmäiset tallenteet tulivat yleisön lainattaviksi kuudessa kokeiluun osallistuneessa kirjastossa. Nyt asiakaskirjastoina on jo noin 250 Suomen kunnan kirjastot, kirjastoja Ruotsin vahvoilla suomalaisalueilla sekä lukuisia erikoiskirjastoja. Asiakaskuntaan kuuluu myös sosiaalialan laitoksia sekä runsaasti eriasteisia oppilaitoksia. Koko saatavilla oleva valikoima löytyy näiltä sivuilta, ja kunkin nimekkeen yhteydessä on maininta, minkälaiseen käyttötarkoitukseen se voidaan myydä.
» sivun alkuun
Haluaisin tietää, joko omasta kirjastostani löytyy eräs viime joulun tienoissa esitetty televisioelokuva lainattavaksi.
Kukin asiakaskirjasto ja -laitos hankkii kokoelmiinsa haluamansa YLE-tallenteet, eikä YLE Tallennemyynti ylläpidä tiedostoja siitä, mitä minnekin on vuosien mittaan ostettu. Kannattaa siis kääntyä oman tai lähimmän YLEn asiakaskirjaston puoleen ja tiedustella lainausmahdollisuutta. Kaikki niihin hankittavissa olevat nimekkeet löytyvät valikoimastamme.
» sivun alkuun
Varmasti monelle muullekin ohjelmalle kuin YLE Tallennemyynnin valikoimaan päätyvälle olisi kysyntää. Millä perustein tallennevalinnat tehdään?
YLE-valikoimaan päätyy yleisön rakastamia, laadukkaita ja mielellään myös "ajan hammasta" kestäviä ohjelmia, joista monista muodostuu vuosien myötä todellisia klassikoita. YLE Tallennemyynnissä tehdään valinnoissa yhteistyötä ohjelmantekijöiden sekä asiakastahojen kanssa: ehdotuksia tulee kummastakin suunnasta, ja toki seuraamme tarkoin ohjelmien vastaanottoa silloin kun ne esitetään YLEn kanavilla.
Joudutaan harkitsemaan hyvin tarkkaan, mille ohjelmanimekkeille todella löytyisi tarpeeksi kysyntää: YLEn tallennetoiminnan on kannatettava siinä määrin, että se viimekädessä kustantaa itse itsensä. Milloin jotain nimekettä harkitaan kaupalliseksi tallenteeksi yksityishenkilöiden saataville, ovat myyntiodotukset tuhansissa kappaleissa, ja kirjasto-, laitos- ja opetustallenteidenkin osalta täytyy ostajia löytyä useampia kymmeniä ennen kuin kannattavuusraja saavutetaan.
Edelliseen vastaukseen viitaten on todettava, että kaikkien oikeuksien ostaminen kaupallista tallennelevitystä varten tulee usein hyvin hintavaksi. Myös kynnys lähteä selvittämään nimeke-ehdokkaita tallennelevitykseen on korkea ennen kaikkea kaupallisten tallenteiden osalta, sillä selvittely on yllättävän perusteellista ja aikaavievää puuhaa.
Nykyisin YLE Tallennemyynnissä pyritään aluksi selvittämään, olisiko ohjelmalla riittävää kysyntää kaikkia mahdollisia levityskanavia ajatellen: kotikäyttöä sekä kirjasto-, laitos- ja opetustarkoituksia. Se madaltaa osaltaan valintakynnystä.
» sivun alkuun
Voinko ostaa ulkomaisia sarja- ja elokuvasuosikkejani kotikäyttöön?
Näiden osalta videolevitysoikeudet olisi hankittava aina erikseen. Yleisradio ostaa kanavillaan esittämiinsä ulkomaisiin ohjelmiin, niin kysymyksessä mainittuihin kuin vaikkapa dokumenttiohjelmiinkin, pääsääntöisesti ainoastaan televisioesitysoikeudet yhtä tai useampaa (uusinnat) esityskertaa varten. Viimeksi oikeudet ostettiin perinteikkään yhdysvaltalaisen elokuvayhtiön RKO:n tuotantoon 1930-50-luvuilta. Näitä elokuvaklassikkoja - ohjaajinaan mm. John Ford - tulee seuraavien vuosien aikaan säännöllisesti niin yksityishenkilöiden (mm. YLE Shop - LINKKI) kuin kirjasto- ja laitosasiakkaidemme saataville. Oikeudet ostetaan tietyksi määräajaksi. Videolevitysoikeuksia on ostettu myös ulkomaisiin animaatiosarjoihin, joista mm. Vili Vilperi kohosi muutama vuosi sitten varsin suosituksi.
Monet muut kotimaiset levittäjäyhtiöt hankkivat mainittuja videolevitysoikeuksia ja tuovat nimekkeitä markkinoille. Ne hankkivat videon suomenkieliseksi toteutukseksi Yleisradiossa tv-lähetystä varten tehdyn version.
» sivun alkuun
Jos olen itse tai joku läheiseni on esiintynyt jossain YLEn tv-kanavalla esitetyssä ohjelmassa, saako siitä
kopion?
YLE Tallennemyynnin arkistomyynti voi myydä tällaisia kopioita työkustannukset kattavaan hintaan, jos kyseessä on YLEn omatuotantoinen uutis- tai ajankohtaisohjelma. Hinnat alkavat 54 eurosta ja nousevat ohjelman keston kasvaessa. Sama koskee yritysten mahdollisuuksia hankkia kaipaamiaan ohjelmanauhoituksia. Milloin kyseessä on jokin muu ohjelma, ei myynti ole mahdollinen mm. ohjelmiin sisältyvän levymusiikin tähden: niiden tekijänoikeuksien selvittely ja maksaminen olisi aivan liian hinnakasta.
» sivun alkuun