Merkkivuosi 1809 YLE Teemalla
Kevätkaudella 2009
Vuodet 1808 ja 1809 kuuluvat Suomen valtiollisiin merkkivuosiin: käytiin Suomen sota, Porvoon valtiopäivät kokoontuivat, perustettiin oma keskushallinto, solmittiin Haminan rauha ja syntyi autonominen Suomi.
Vuosi 1809 - syntyikö Suomi?
Perjantaina 27.3. klo 21.00, uusinta su klo 14.40
Osana Napoleonin sotien seurauksia Ruotsin valtakunta hajosi ja Suomi yhdistettiin Venäjään. Muutos vaikutti merkittävästi hallinnolliseen ja kulttuuriseen elämään Suomen alueella. Miten muutos tapahtui? Miten rakennettiin Suomen kansa, suomalaiset lakkasivat olemasta alamaisia ja ryhtyivät kansalaisiksi? Milloin Suomi oikein syntyi? Tätä pohditaan Mia Pajun ohjaamassa uudessa dokumentissa.
Tuotanto: YLE Oppiminen ja tiede
Mitä jos Suomi olisi jäänyt Ruotsille?
Perjantaina 3.4. klo 21.00, uusinta su klo 13.15
Jukka Relanderin kanssa Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla keskustelevat historiantutkijat Johanna Ilmakunnas ja Marja Jalava sekä Suomen historian professori Petri Karonen.
Tuotanto: Tarinatalo

Suomen sodan myytit
Perjantaina 10.4. klo 21.00, uusinta su klo 14.15
Suomen sota on jäänyt elämään Vänrikki Stoolin tarinoissa. Kuinka todenmukaista kuvaa suomalaisten sotakokemuksesta kirjailija J.L Runeberg, taitelija Albert Edelfelt ja ohjaaja Edvin Laine sven tuuvillaan ja sotilaspojillaan loivat? Kummasta teokset kertovat enemmän - omasta ajastaan vai Suomen sodasta, kysytään tässä Riika Nikkarisen toimittamassa dokumentissa.
Tuotanto: YLE Oppiminen ja tiede
Sprengtporten - itsenäisyyden arkkitehti
Perjantaina 17.4. klo 21.00, uusinta su klo 14.00
Yrjö Maunu Sprengtporten suunnitteli Suomen tasavaltaa ja perustuslakia yli 200 vuotta sitten. Kuka oli tämä kiistelty sankari ja maanpetturi, joka ärsytti hovia, mutta sai suomalaiset uskomaan itsenäiseen Suomeen?
Tuotanto: YLE Oppiminen ja teide

Keisareittemme jäljillä
Perjantaisin 24.4. alkaen klo 21.00, uusinta su klo 14.00
Venäjän keisarit olivat Suomen suuriruhtinaita ja hallitsijoita yli sadan vuoden ajan. Millaisia ihmisiä Suomen historiaan suuresti vaikuttaneet keisarit olivat? Millainen oli heidän oma elämäntarinansa ja miten he toimivat rooleissaan maailman mahtavimpina monarkkeina ja Suomen hallitsijoina?
Kotimaisen Keisareittemme jäljillä -dokumenttisarjan lähtökohtana ovat aikalaisten kertomukset, joita seuraamalla tutustaan sekä keisareihin että Suomen suuriruhtinaskunnan historiaan. Suomi sai elää ja kehittyä rauhassa lähes koko autonomian ajan, mutta keisareitten intressit suuriruhtinaskunnassaan olivat kuitenkin aina heijastuksia Venäjän kansainvälisestä poliittisesta asemasta. Sarjassa kuljetaan keisareiden jalanjäljissä heidän Suomen matkoillaan ja näytetään samalla, mikä suuriruhtinaskunnassa oli keisarille tärkeää.
Kansakunnan kalenteri
Sarjan osat esitetään alkaen 6.1. viikoittain YLE Teemalla maanantaisin klo 17.55 ja uusintana tiistaisin klo 20.55.
TV1:n aamutelevisiossa Kansakunnan kalenteri on nähtävissä myös perjantaiaamuisin alkaen 9.1.
YLE Radio 1 keskiviikkoisin 21.1. - 11.3.2009 klo 11.00 - 11.40, toinen lähetys perjantaina klo 17.20
Näkökulmia vuoden 1809 tapahtumiin, 8-osainen sarja.
Mitä tapahtui, kun yhteys Ruotsiin katkaistiin yli 600 vuoden hallintakaude jälkeen? Miten muutos vaikutti kulttuurin eri ilmiöihin, lainsäädäntöön ja ihmisiin ja miten suomalainen identiteetti ja valtio muodostui? Asiaa tarkastellaan kahdeksasta eri näkökulmasta. Toimittajana Lisa Enckell.
Laulu Suomelle
YLE TV1 28.3.2009 klo 18.20 -19.30
Merkkivuoden päätapahtuma on juhladraama, jossa Aleksanteri I saapuu taas Porvooseen avaamaan valtiopäivät ja vahvistamaan seremoniallisesti sodan aikana syntyneet ratkaisut. Suomalaisen kansakunnan rakentaminen ottaa uuden suuren askeleen. Ohjelma lähetetään Porvoon tuomiokirkosta.
Tuotanto: Merkkivuosi 1809 toimikunta yhteistyössä YLE Draama /Anneli Pallas
Tutustus Valtioneuvoston kanslian Merkkivuosi 1809 -hankeen sivuihin

Suomen sodan myytit

Sprengtporten - itsenäisyyden arkkitehti