Berliini 24h -dokumentin pääohjaajan haastattelu
(24 h Berlin - Ein Tag im Leben)
Lauantaina 5.9.2009 klo 6.00 alkaen koko päivän
Volker Heise on dokumenttien ja sarjadokumenttien ohjaaja, käsikirjoittaja ja dramaturgi. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä Talo Schwarzwaldissa 1902 (SWR/ARD) palkittiin vuonna 2003 Saksan yhdellä tunnetuimmalla tv-palkinnolla Grimme-Preisilla. Talo Schwarzwaldissa on esitetty myös Suomessa YLE Teemalla. Yli kymmenen vuoden ajan Heise on työskennellyt tuottaja Thomas Kufusin kanssa kehittäen uusia sarjadokumenttiformaatteja. Volker Heisen viime aikaisia töitä ovat muun muassa Die kulinarische Abenteuer der Sarah Wiener (ARTE), Matusseks Reisen (SWR), Abenteur 1927 (ARD), Abenteur 1900 (ARD).
Miten saitte Berliini 24h -idean?
Asiaa ei ole ihan yksikertaista selittää. Muistan kyllä hetken, jolloin sain idean, mutta sen kypsyminen vei oman aikansa. Aluksi oli perusajatus eräänlaisesta kaupungin sosiokulttuurisesta kuvasta - miljöistä, yhteiskuntaluokista, ryhmistä ja kiinnostuksista, mutta loppujen lopuksi tästä ideasta syntyi jotain aivan muuta.
Miten ideanne kehittyi? Oliko olemassa esikuvia?
Oli olemassa kiinnekohtia, joita pohdin yhä uudelleen, esimerkiksi: Miten kertoa tarina nykyajan suurkaupungista? Kirjallisuudesta löytyy esikuvia: Döblin, James Joyce ja ennen muuta John dos Passoksen romaani Manhattan Transfer. Siodmakin Menschen am Sonntag on aina ollut minulle läheisempi kuin Ruttmanin Suurkaupungin sinfonia. Mutta nykyään eletään toista aikaa, ihmiset ja mediat ovat erilaisia. Miten näitä uusia medioita käytetään kerronnassa? Miten kuvata suurkaupunkia televisiolle sopivalla tavalla?
Sitten luin artikkelin englantilaisesta historioitsijasta, joka pyysi maanmiehiään kirjamaan lyhyessä sähköpostissa tietyn päivän elämässään. Ajattelin, miksi juuri sähköposti? Lähes kaikilla on videokameralla varustettu kännykkä. Onhan filmi paljon parempi kuin kirjoitettu sana. Sitten keksin sen: Me teemme televisio-ohjelman. Kuvaamme yhden päivän ja lähetämme sen. Kaikki saavat osallistua, mutta me annamme perusrakenteen. Vielä kerran välähti ja siten tiesin: Näin voisimme kertoa päivän - päivän metropolin elämää.
Miksi päädyitte 24 tuntiin?
Kaupunkia ei voi kertoa yhdellä kiteytyksellä, se ei mahdu siihen. Perusolemukseltaan kaupunki on maksimaalinen moninaisuus pienessä tilassa. Siksi pidin tarkoituksenmukaisena ratkaisuna ajatusta, että kaupunkia ei kerrota elokuvana, vaan television ohjelmavirtana. Ohjelmat mahdollistavat moninaisuuden, kun taas elokuvat ovat suljettuja kertomuksia. Mutta ohjelmat vaativat aikaa. Minua itseäni on televisio aina kiehtonut enemmän kuin elokuva. Ohjelmantekijäthän ovat television suuria taiteilijoita. Kysyin itseltäni, mitä tapahtuu, jos minä dokumentaristina teen television perusohjelmaa, mitä tapahtuu, jos en leiki ohjelmakaavion sisällä, vaan ohjelmakaaviolla.
Siksi Berliini 24h on myös leikkimistä televisiomedialla. Me tartuimme elementteihin, jotka olivat jo olemassa, pyörittelimme niitä ja laitoimme ne uusille sijoilleen. Ohjelman perusrakenteen olen varastanut CNN:ltä: Säännöllisiä uutislähetyksiä - meidän ohjelmassamme ne eivät tietenkään ole maailman uutisia, vaan tavallista elämää, kuten rouva Bullackin ostosretki. Ja mainoskatkojen sijasta meillä on katsojien lähettämiä videoita.
Halusin pysyä uskollisena perusidealle - näyttää moninaisuuden, miljööt ja intressiryhmät. Emme halunneet luennoida aiheesta ja siksi päätimme jo varhain, että kaupunki kerrotaan ihmisten kautta. Me seurasimme heitä koko päivän, heräämisestä nukahtamiseen, ja me lomitimme heidän tarinansa toisiinsa. Tarinat kommentoivat toisiaan, hankautuvat keskenään, ovat ristiriidassa toistensa kanssa tai täydentävät tasapainoisesti toisiaan. Me tuotimme kaikuja, jotka yhdessä muodostivat uuden äänen. Tämä kaikki onnistuu vain televisiomediassa, jossa voidaan lähettää ohjelmaa koko päivän ajan.
Mitä 24 tunnin aikana kerrotaan? Mitä televisioformaatti edellyttää?
Ohjelmamuoto tekee mahdolliseksi kertoa ihmisten arjesta, kaikesta siitä, mitä me joka päivä teemme ja mikä täyttää 99 % elämästämme, mutta mikä häviää näkökentästämme, koska se on niin itsestään selvää tai me uskomme, että se on niin itsestään selvää. Miten heräämme? Miten syömme aamiaista? Miten kotimme on sisustettu, mitä laitamme päällemme, miten tulemme töihin tai kouluun? Tuollaiset kysymykset tuntuvat banaaleilta, mutta kun niitä pohdiskelee pidempään, tulee siihen lopputulokseen, että kaupungit ovat ihmeitä, koska ne kykenevät ratkaisemaan näitä kysymyksiä niin tavattoman monin eri tavoin.
Formaattimme vaatii, että tarinat on kerrottava silmänkorkeudelta. Me emme kerro ihmisistä, vaan annamme ihmisten kertoa. Meidän tehtävämme ei ole arvostella, olipa kysymys ylipormestarista tai huumeidenkäyttäjästä, päätoimittajasta tai nuohoojasta. Me emme esitä heitä näyttämöllä, vaan yritämme ymmärtää heitä omasta elämänkäsityksestään käsin. Me emme myöskään näytä, millaista elämän pitäisi olla tai millaiseksi me sen olisimme toivoneet, vaan millaisena elämä tarjoutui 5.9.2008.
Pidimme kiinni aikajanasta: Se mitä tapahtui kello yhdeksän, päätettiin näyttää televisiossa myös kello yhdeksältä. Meillä ei koskaan ollut tarvetta olla ihan minuutintarkka, mutta pidimme tärkeänä pysyä niissä asetetuissa aikaraameissa, joiden puitteissa kaupunki piirtyy lähetyspäivänä.
Tietenkin meidän täytyi leikkaamossa tehdä valintoja yhden tarinan puolesta ja toista vastaan - valita jokin päähenkilöistä ja pudottaa toinen pois. Näin säilytimme tarinan sujuvuuden ja moninaisuuden. Yhdelle päähenkilölle tai tarinalle ei voitu antaa liikaa painoarvoa, koska muutoin kaupunki olisi kadonnut. Emmekä myöskään voineet liiaksi näyttää abstraktia kaupunkia, koska lopputulos olisi ollut veretön. Ohjelman koostaminen oli aikamoista tasapainottelua: lähikuva ja kokonaisuus, yksittäinen ihminen ja koko kaupunki.
Kuka päätti siitä, mitä ohjelmaan tulee ja mitä ei?
Taiteellisena johtajana minä lopulta päätin. Olen vastuussa siitä, miltä lopputulos näyttää. Mutta olen täysin tietoinen siitä, että tämä ohjelma on olemassa vain, koska monet monet ihmiset ovat antaneet sille tietonsa, kokemuksena ja ammattitaitonsa, oli sitten kysymys taustatoimittajista, ohjaajista, leikkaajista tai muista.
Miten yhteistyö eri ohjaajien kanssa järjestettiin? Voidaanko lopputuloksessa nähdä heidän käsialansa?
Suurimmalle osalle ohjaajista oli selvää, ettemme tee ohjaajaelokuvaa. Kutsuimme heidät mukaan projektiin, joka on eräänlainen kokeilu tai tapahtuma. Kaikki tunsivat pelisäännöt: me vastaamme ennakkotutkimuksesta ja valmistelusta, he kuvaavat ja me leikkaamme. Useimmat sanoivat heti kyllä ja halusivat mukaan kokeiluun. Joitakin jouduimme vakuuttelemaan pidempään. Kun kysymyksessä on niin suuri ohjaajien joukko, minulle oli selvää, että lopputuloksena on mitä erilaisempia käsialoja. Ensinäkymältä lopputulos voi näyttää kuin yhdestä valinkauhasta, mutta tarkemmin katsoessaan yksilölliset käsialat voi erottaa.
Mitä te odotatte lähetyspäivältä?
Minä en odota mitään, mutta toivon, että katsojat tunnistavat itsensä ohjelmasta. Jossain mielessä lopputulos on inhimillinen komedia, joka kertoo, miten ihmiset Berliinissä tulevat maailmaan, miten he taas jättävät sen ja miten he näiden molempien tapahtumien välissä koettavat löytää onnensa, elämän tarkoituksen tai ihmisen, jonka kanssa elämän voi jakaa. Ja minä toivon, että katsojat suhtautuvat 24 tunnin lähetykseen kuin päivän televisio-ohjelmaan: Kenenkään ei tarvitse katsoa koko ohjelmaa. Ohjelmaa voi katsoa välillä, aamulla puolituntia, päivällä puolituntia ja ehkä illalla pidempään. Kaupungista saa näkyviin yhden siivun, mutta ei koskaan koko kaupunkia, koska koko kaupungin näkeminen on mahdottomuus. Me kyllä yritimme sitä tavoitteena, että voimme iloisesti, viihdyttävästi ja jännittävästi epäonnistua. (nauraa)
Mitä Berliini 24h teille merkitsee?
Se on projekti, johon en koskaan enää ryhdy. Se on kaksivuotinen maraton, joka on maksanut paljon voimia. Se on etuoikeus, koska rahoittajayhtiöt rbb ja Arte antoivat meille resurssit ja kokonaisen vuorokauden lähetysaikaa. Se on kunnia, koska olen saanut työskennellä erinomaisten ihmisten ja kollegojen kanssa, joilta olen oppinut paljon. Se on päivä eräässä suuressa kaupungissa, jota saan kiittää niin paljosta.
Haastattelu on käännös keskustelusta, jonka kävivät ohjaaja Volker Heisen kanssa Lavine Reinke ja Oliver Bernau (Barbarella Entertainment).
Koko 400-hengen kuvausryhmä Potsdamer Platzilla kaksi päivää ennen kuvauksia
Hankkeen yhteistyökumppanit:
Arte
RBB Online
Zero one
medienboard
Triad
YLE Teema
Koko vuorokauden mittaisessa lähetyksessä kohdataan satoja berliiniläisiä. Tiiviimmin kamera seuraa kahdenkymmenen päähenkilön tarinaa ja päivän kulkua. Mukana on muutaman tunnetun julkisuuden henkilön, kuten kapellimestari ja pianisti Daniel Barenboimin ja Berliinin ylipormestarin Klaus Wowereitin, lisäksi värikäs joukko iältään ja myös etnisiltä taustoiltaan erilaisia ihmisiä.
> Lue lisää päähenkilöistä.
> Osallistu Teema Deutschland -kilpailuun ja voita matkalahjakortti.
> Lue myös muusta Teema Deutschland -ohjelmistosta.