Työn sydämessä

	Ruuvipenkki ja kuvanveistäjän työkaluja

Kuvanveistäjän ateljeessa tarvittiin valoa ja tilaa suurikokoisten töiden valmistamiseen ja laaja valikoima välineitä eri materiaalien työstämiseen. Keskeisellä sijalla olivat höyläpenkki ja muovailutelineet, kavaletit. Seiniä kiertelevät hyllyt täyttyivät raspeista, mittalaitteista, muovailuraudoista, valmiista ja
keskeneräisistä töistä. Työ oli pölyistä ja raskasta: materiaalit ja työt olivat usein painavia ja hankalasti liikuteltavissa. Monet työvaiheista olivat työläitä ja hankaliakin. Suurikokoiset veistokset oli työstettävä telineiltä käsin.

	Ville laboratoriossaan.

Veistoksia ei aina tehty valmiiksi omassa ateljeessa. Kiveen veistettävät työt sekä metallivalut teetettiin yleensä muualla, niihin erikoistuneissa työpajoissa mallien pohjalta. Myös keramiikka poltettiin usein muualla.

Talouden ehdoilla

Heikko taloudellinen tilanne heijastuu taiteilijan työhön ja elämään. Pariisissa Vallgren asui pitkään ateljeessa jonka oli jakanut väliseinillä huoneiksi. Hän pystytti puukehikot ja liisteröi ne molemmin puolin käärepaperilla. Seinään nojaamisen repimät reijät paikattiin uudella paperilla - tai lehden sivulla. Myös myöhemmin, kotimaahan paluun jälkeen Vallgren oli ajoittain tiukoilla. Suurempien tilaustöiden puuttuessa Leppävaarassa syntyi runsaasti pienoisveistoksia, varsinkin terrakottaveistoksia. Edullinen ja hyvälaatuinen rautapitoinen savi löytyi läheltä, ateljeen edustan perunamaalta. Käsistään kätevänä Ville valmisti ateljeessa tarvittavia jalustoja ja telineitä sekä väritetyillä koristeleikkauksilla koristetut huonekalut jotka syntyivät appelsiini- ja pakkauslaatikoiden laudoista. Hän teki myös työkaluja mutta ei välttämättä ainoastaan taloudellisista syistä. Monet taiteilijat valmistivat työkalunsa itse jotta saivat niistä
mieleisiään.

Vallgrenin materiaalit

Vallgrenin päämateriaaleja olivat marmori, pronssi, terrakotta ja kipsi, mutta veistoksia - ja pienoisveistoksia - syntyi myös mm. hiekkakivestä, hopeasta, posliinista ja puusta. ABC-kirjassaan Vallgren kirjoittaa innostuneesti sekä luonnollisen ja inhimillisen mittakaavan, että veistotaiteessa vähemmän käytettyjen materiaalien, esimerkiksi keramiikan, lyijyn ja raudan puolesta. Hän itse käytti toisinaan erikoisempiakin materiaaleja, kuten 1930-luvulla "villeniittiä", kivikovaa sementin, kipsin ja rautaoksidin sekoitusta.

	Ville veistää marmoria.

Vallgren piti taiteilijan kädenjälkeä tärkeänä: Kun Arabian tehdas vuonna 1896 ehdotti pienoisveistosten pariaani-kopioiden [posliinityyppi] valmistusta, hän torjui ehdotukset: "Lähden siitä periaatteesta, että taiteilijan tulee itse omin käsin tehdä työnsä alusta loppuun, ja olen yleensä kieltänyt töitteni kopioimisen niin Pariisissa kuin muualla." (Ville Vallgren, Ateneumin näyttelyluettelo) Tästä huolimatta 1910-luvun puolivälissä Arabian tehtaan tuotantoon tullut Vallgren-mallisto sisälsi myös vapaita veistoksia.

Töiden huolellinen toteutus ja yksilöllinen viimeistely oli ominaista Vallgrenille. Hän korostaa materiaalien hallintaa: "Vasta sitten, kun olemme päässeet kuvaveiston moninaisten materiaalien tuntemuksessa niin pitkälle kuin mahdollista, voimme olla tyytyväisiä ja iloita, että nämä luomukset tulevaisuudessakin puhuvat kaunista kieltä taiteen valtakunnasta." (ABC-kirja) Yhtä tarkka hän oli
oikeiden termien käytöstä kuvanveistosta - ja plastisesta taiteesta - puhuttaessa.

Marmori

	Marmori

Pariisiin muuttonsa jälkeen Vallgren opiskeli marmorinkäsittelyä ennen varsinaisen taideopetuksen alkua. Hän veistikin itse - yksin - myöhemmät marmori- ja hiekkakivityönsä, vain karkeimman,
suurpiirteisen esimuotoilun hän saattoi jättää kivenveistäjälle. Taiteilijan kädenjälki välittyi työstettävään materiaaliin ja näkyy teosten ilmeikkyydessä.

Yleensä ammattimaiset marmoriveistäjät toteuttivat varsinaiset veistokset ja tekivät raskaan veistotyön taiteilijan mallin mukaisesti. Malli oli usein pienoismalli jonka mittakaava suurennettiin tässä vaiheessa. Tämä ei aina johtanut parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Pronssi

Myös pronssin valaminen oli ammatti-ihmisten työtä, taiteilija toimitti mallin tai muotin valajille. Pronssi toistaa uskollisesti mallin muodon ja pinnan. Ville Vallgren halusi kuitenkin vaikuttaa enemmän lopputulokseen ja viimeisteli pronssiteostensa pinnan valujälkien poistosta patinointiin mieluiten itse.

Kipsi

Sekä pronssin, että marmorin käyttö oli kallista, joten niistä ei kannattanut valmistaa veistoksia ilman asiakkaan tilausta. Monet työt ovat jääneet elämään kipsiluonnoksina, niitä ei koskaan toteutettu materiaaliin johon työ oli suunniteltu.

	Väritettyä kipsiä

Ville värjäsi, patinoi ja pinnoitti metallilla kipsitöiden pintoja. Kipsin pronssaamiseen oli myös käytännöllinen syy: ei vain kuvanveistäjän, vaan myös tilaajien ja yleisön oli helpompi arvioida miltä lopputulos näyttäisi pronssiin valettuna.

Savi

"[--] meidän on ajateltava kaikkia muita materiaaleja, eikä mikään ole helpompaa ja huokeampaa saada kuin savi. Se on sitä paitsi vahan lisäksi materiaali, jossa taiteilijan käden jälki näkyy pienimmässäkin yksityiskohdassa." (Vallgren ABC-kirjassa)

Monikäyttöinen savi on veistotaiteen luonnos- ja mallimateriaali, poltettuna se on veistosmateriaali, keramiikkaa: posliinia, kivitavaraa, fajanssia tai terrakottaa.

Siinä missä maalari luonnostelee ajatuksiaan paperille, kuvanveistäjä peilaa ajatuksiaan savenpalalla pikaisesti luonnostellen. Kuten maalaustaiteessa, luonnos voi tuoreudessaan ja intiimissä ilmaisuvoimassaan olla puhuttelevampi kuin lopullinen teos. Savesta voi kuitenkin valmistaa myös viimeisteltyjä ja tarkkoja malleja.

Terrakotta

	Terrakotta

Vallgren oli valmistanut terrakottaveistoksia jo Ranskan vuosinaan, mutta keskittyi niihin uransa loppupuolella. Leppävaaran hyvälaatuisesta punasavesta syntyi eläviä ja taidokkaita pienoisveistoksia. Muurattuaan oman uunin vuonna 1923 hän pystyi polttamaan itse työnsä ja hallitsemaan siten koko valmistusprosessin.

Terrakottaveistosten pintakäsittelyssä Vallgren suosi värjäystä ja patinointia perinteisten lasitusten sijaan, muun muassa Louvressa esitellyn antiikin Kreikan esineistön ja renessanssin madonnareliefien
innoittamana.

Patinointi

Ville Vallgren oli aikalaistensa tavoin monipuolinen taiteilija. Hänen kehittämänsä patinointimenetelmät sen sijaan olivat poikkeuksellisia ja omaperäisiä. Vallgrenin keveät ja murretut patinointisävyt loivat veistoksiin art nouveau -kauden ihanteiden mukaista yksilöllisyyttä ja ainutkertaisuutta.
1890-luvun alussa hän rakennutti erikoisvalmisteisen uunin metallin patinointikokeiluja varten. Kokeilujen tuloksena syntyi runsaasti huomiota herättäneitä harvinaisia värejä punaisista vihertäviin, sinertäviä, oranssin- ja saframinkeltaisia. Tavoilleen epätyypillisesti muutoin sosiaalinen taiteilija vetäytyi työskentelemään patinointiateljeehensa yksin suljettujen ovien taakse. Kukaan, edes vaimo ei tuntenut patinointimenetelmiä.

	Patinoitu pronssi

Nykyisin monien veistosten pinnat ovat tummuneet ja himmentyneet, koska olosuhteet ovat olleet epäsuotuisia herkän patinan säilymiselle.

Vallgren ei tyytynyt pronssin käsittelyyn, hän värjäsi ja patinoi myös muita materiaaleja: kipsiä, hiekkakiveä ja terrakottaa. "Ei pidä luulla, että valkea, puhdas marmori on marmoria täydellisimmillään ja
että siinä on sen suuri kauneus. Päinvastoin, jotta marmori saavuttaisi täydellisen kauneutensa, se täytyy patinoida." (ABC-kirja)