YLE Tekniikka
Etusivu / Tekstitys / Tekstitystekniikka
Tekstitystekniikka
YLEssä aloitettiin filmien ja ulkomaisten ohjelmien tekstittäminen yli 50 vuotta sitten.
Alussa tekstitys oli tehty filmille ja liikkui tahdissa filmin kanssa. Teksti kuvattiin ja kuva yhdistettiin filmin kuvaan. Tämän jälkeen tulivat keyerit, joilla teksti voitiin tietokoneen avulla liittää tekstiksi kuvaan. Tekstit olivat ns. ”poltettuja”, eli tekstitys oli osa kuvaa.
Synkronointi
Aluksi tekstit ajettiin lähetykseen mukaan käsin, myöhemmin saatiin ajastettu tekstitys. Tekstittäjä lisää aikakoodin teksteihin ja lähetyslaitteisto osaa synkronoida tekstin mukaan kuvaan tai lähettää tekstityksen eri tietovirtanan kuten YLE digitaalisen television aikana tekee.
Ensimmäiset ajastetut laitteet olivat herkkiä virheille. Ne saattoivat menettää synkronin tekstin ja kuvan kesken ja virheestä toipumiseen saattoi mennä jopa 15 minuuttia. Nyt tällaisia ongelmia ei enää ilmene, tekstin paikka löytyy välittömästi, kun muut edellytykset ovat kunnossa
Tekstien synty
Nykyään tekstittäjä-kääntäjä saa materiaalin mukana esikatselukuvan ohjelmasta. Teksti voidaan tekstitysohjelmalla ajastaa suoraan tähän materiaaliin.
Tekstittäjän ohjelma näyttää rivitykset ja kuinka paljon tekstiä riville mahtuu. Ohjelmasta näkee myös kuinka teksti sijoittuu kuvan päälle.
Suorissa ohjelmissa joudutaan käyttämään vielä käsiajastusta.
Sivu päivitetty 08.04.2009