Diabetesriskiä voi testata itse

Lähes joka toinen suomalainen on jo tehnyt kymmenen vuotta käytössä olleen diabetesriskitestin.

Suomessa on arviolta ainakin 200 000 tietämättään kakkostyypin diabetestä sairastavaa henkilöä.

Henkilökohtaista diabetesriskiä on voinut kartoittaa syksystä 2001 lähtien Helsingin yliopiston professorin Jaakko Tuomilehdon ja THL:n dosentin Jaana Lindströmin kehittämällä riskitestillä.

Testin on kymmenen vuoden aikana tehnyt 2,4 miljoonaa suomalaista. Maailman diabetespäivänä 14.11. kannustetaan testin tekoon mm. kauppakeskuksissa.

Suomalaistestiä käytetään laajalti

Suomalaista testiä käytetään laajasti mm. terveyskeskuksissa ja työterveyshuollossa. Riskitesti on myös käännetty kymmenille eri kielille, esimerkiksi arabiaksi.

Diabetesriskitesti koostuu kahdeksasta rasti ruutuun -kysymyksestä, jotka liittyvät ikään, painoindeksiin, vyötärönympärykseen, liikuntaan, ruokavalioon, verenpainelääkitykseen, verensokeriin ja perimään. Lopuksi testi laatii riskipisteiden mukaiset toimintaohjeet.

Eniten riskipisteitä testissä saa aiemmin koholla olleesta verensokerista. Raskausdiabetes puolestaan kertoo perinnöllisestä sairastumisalttiudesta.

Tee diabetesriskitesti netissä

Toinen diabetesriskin kannalta tärkeä mittari on vyötärönmitta. Se toimii painoindeksiä parempana riskimittarina, koska se kertoo nimen omaan vatsaontelon sisällä olevasta rasvasta eikä niinkään lihaksista, jotka korottavat painoindeksiä, mutta ovat sokeriaineenvaihdunnalle hyväksi.

Varsinkin miehillä rasva kertyy usein juuri vatsan ympärille. Miehet sairastuvat naisia useammin kakkostyypin diabetekseen.

Tyypin 2 diabetes on kansansairaus. Noin 700 000 suomalaisella on diabetes tai sen esiaste. Tee diabetesriskitesti täällä.

Yle Teksti-TV
Lähde: Suomen Diabetesliitto

Julkaistu: 22.11.2011

Muualla Yle.fi:ssä