Herätään valoon pimeälläkin

Kuulutko niihin, joiden on sitä vaikeampi kammeta itsensä ylös sängystä, mitä pimeämpää on? Ehkä valoherätin auttaisi.

Pimeinä syys- ja talviaamuina aamu-unisten on entistä vaikeampi herätä. Onneksi markkinoilla on jo vuosia ollut herätyslaitteita, joiden toiminta perustuu äänen sijaan valoon.

Herättimet jäljittelevät auringonnousua siten, että valo muuttuu vähitellen hämärästä kirkkaaksi. Näin silmät ovat tottuneet valoon jo ennen heräämishetkeä.

Vähitellen kirkastuva lempeä valo

Herättimen toimintaperiaate on yksinkertainen: valo vähentää unihormonien (muun muassa melatoniinin) muodostumista ja lisää heräämistä helpottavien hormonien (esimerkiksi kortisolin) muodostumista.

Kirkasvalolamppujen teho perustuu samaan hormonivaikutukseen, mutta heräämiseen ei tarvita kirkasvalolamppua, sillä vähempikin valo vähentää unihormonien tuotantoa, joskaan ei yhtä paljon. Kirkkaista lampuista migreeniä saavan kannattaakin valita sellainen valoherätin, jonka valon maksimimäärää voi säätää.

Valo ei aina herätä väsynyttä

Kaikki eivät luota siihen, että pelkkä valo riittää herättämään. Herättimissä onkin yleensä myös herätysääni, joka alkaa soida vasta sitten, kun valo on kirkkaimmillaan ja on aika herätä. Jos ei luota siihen, että yksi herätin riittää, kaiken varalta voi käyttää varokeinona myös myöhemmin soivaa herätyskelloa tai kännykkää.

Torkkutoiminnon ystävien iloksi osassa valoherättimiäkin on torkkuherätys. Jos sitä ei ole valoherättimessä, aina voi tietysti käyttää jotain muuta varaherätintä, jossa se on.

Valoisampi aamu, parempi mieli

Vaikka pelkkä valo ei aina tai koskaan riittäisikään herättämään aamu-unista, valoisaan huoneeseen herääminen vasta kellon soitua voi kohentaa mielialaa merkittävästi. Moni aamu-uninen on sitä ärtyisämpi, mitä pimeämpää heräämishetkellä on.

Auringonnousun lisäksi laitteen voi todennäköisesti ohjelmoida simuloimaan myös auringonlaskua. Joissakin valoherättimissä on myös värillisiä rentoutusvaloja.

Yleensä valoherättimen lamppu on riittävän kirkas käydäkseen myös lukuvalosta. Markkinoilla on myös herätin, joka liitetään tavalliseen yölamppuun.

Monenlaisia valoherättimiä

Valoherättimien ensimmäinen valmistaja oli valoterapiaan erikoistunut brittiläinen Lumie, mutta nykyään valmistajia on useita. Niitä myydään monilla nimillä: sarastusvalo, herätys(kello)lamppu, herätysvalo, valoherätin ja wake-up light.

Ensimmäisissä valoherättimissä ei juuri ollut hienouksia, mutta nykyään on paljon vaihtoehtoja. Kannattaakin miettiä, mitä herättimeltään toivoo.

Teksti-TV:n Kuluttaja-arkistossa on vinkkejä valoherättimen hankintaa harkitseville

Tarja Jolma / Yle Teksti-TV
Lähteet: www.lumie.com/about, www.kuntoplus.fi, www.wikipedia.fi

Julkaistu: 22.11.2011

Muualla Yle.fi:ssä