Pitkä parisuhde pidentää elämää
Pitkään kestävä avioliitto ennustaa pidempää elämää varsinkin miehille.
Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä julkaistun suomalais-brittiläisen tutkimuksen mukaan vuosikausia kestävä avioliitto on keskeinen elämän pituutta ennustava seikka varsinkin miehille.
Pitkä avioliitto ennustaa pidempää elämää myös naisille, mutta ei samassa määrin kuin miehille.
Avioerojen puolestaan havaittiin nipistävän elinvuosista.
Lähteenä lähes puolen miljoonan ihmisen tiedot
Tutkimuksessa hyödynnettiin 424 000 suomalaisen ja 57 000 brittiläisen yli 50-vuotiaan miehen ja naisen siviilisäätytietoja vuosilta 1971, 1981 ja 1991. Kuolleisuutta seurattiin vuodet 1991-2004.
Pienin riski kuolla oli 50-74-vuotiailla miehillä, jotka olivat olleet naimisissa läpi koko tutkimuksen käsittämän ajanjakson. Todennäköisimmin menehtyivät miehet ja naiset, jotka eivät olleet missään vaiheessa naimisissa tai olivat eronneet useita kertoja. Myös leskeytyneiden kuolleisuus oli suurempaa kuin aviossa olevien.
Pitkä parisuhde tasapainottaa eloa
Avioliitto ja pitkät parisuhteet voivat suoda lisävuosia monin tavoin. Pitkä, kestävä parisuhde voi esimerkiksi merkitä taloudellista vakautta, sosiaalista tukea ja vakaita, terveellisiä elintapoja.
On myös mahdollista, että terveysseikat ja elintavat vaikuttavat siihen, ketkä ylipäätään päätyvät naimisiin.
Avioliiton ja eliniän yhteys on tunnettu pitkään. Nyt tehty tutkimus laajentaa kuvaa ottamalla mukaan vuosikymmenten kuluessa sattuvat muutokset ihmissuhteissa.
Yle Teksti-TV
Lähteet: www.terveysportti.fi ja Journal of Epidemiology & Community Health
Julkaistu: 13.12.2011
Twiittaa