Superbakteeritapauksia Suomessa kerran kuussa

Superbakteerit tulevat Suomeen joko ulkomaisista sairaaloista tai lomamatkoilta.

Superbakteerit ovat bakteereja, jotka ovat hankkineet useita erilaisia antibioottien tehoa heikentäviä tekijöitä. Tämän seurauksena superbakteerit ovat vastustuskykyisiä lähes kaikille käytössä oleville antibiooteille.

THL:n mukaan Suomessa löydetään keskimäärin kerran kuussa potilas, jolla on niin sanottu superbakteeri. Tartunta on saatu joko sairaalahoidossa ulkomailla tai turistimatkalla, joka on suuntautunut esimerkiksi Intian niemimaalle.

Superbakteereita esimerkiksi Intiassa

Superbakteereita on ollut Suomessa toistaiseksi vähän. Meillä ei ole todettu yhtään superbakteerien aiheuttamaa paikallista epidemiaa.

THL:n mukaan sairaalat ja laboratoriot ovat varautuneet tilanteeseen hyvin.

Huolestuttavaa THL:n mukaan sen sijaan on, että tiettyjä superbakteereja on löytynyt Intian niemimaalla useista erilaisista ympäristönäytteistä ja vesilähteistä. Tämän takia matkailijan on hyvä noudattaa turistiripulin ehkäisystä annettuja ohjeita.

Antibioottien harkittu käyttö on tärkeää niiden tehon säilyttämiseksi ja superbakteerien ehkäisemiseksi.

Yle Teksti-TV
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Julkaistu: 14.12.2011

Muualla Yle.fi:ssä