Sydäninfarktit vähenevät - toistaiseksi
Sydäninfarktiin sairastutaan länsimaissa nykyään puolta harvemmin kuin 25 vuotta sitten. Tulevaisuudessa tilanne voi kuitenkin esimerkiksi Suomessa muuttua.
Sydäninfarktit ovat vähentyneet länsimaissa jo vuosikymmeniä. Uudet tutkimukset osoittavat, että sama positiivinen kehityssuunta jatkuu. Sydäninfarktit ovat pudonneet 25 vuodessa puoleen.
British Medical Journal -lehden julkistamien tanskalaisten tutkimustietojen mukaan sydäninfarkteista johtuvat kuolemat ovat vähenneet sekä miehillä että naisilla noin 50 prosentilla vuosina 1984-2008. Yhä useampi infarktiin kuollut on tätä nykyä monisairas.
British Medical Journal julkaisi myös brittitutkimuksen, jonka mukaan infarktikuolleisuutta vähentävät tupakoinnin, korkean verenpaineen ja muiden infarktiriskitekijöiden väheneminen sekä hoitojen parantuminen. Sama kehityssuunta on havaittu lähes kaikissa länsimaissa.
On kuitenkin mahdollista, että tulevaisuudessa sydänsairaudet ja niistä johtuvat kuolemat jälleen lisääntyvät, väestön ikääntymisen myötä. Näin voi käydä esimerkiksi Suomessa, jossa väestö ikääntyy vauhdilla. Sydänsairauksien väheneminen nuoremmissa ikäryhmissä ei enää tuolloin riitä vähentämään koko infarktikuolleisuutta.
Yle Teksti-tv
Lähteet: Duodecim,
British Medical Journal
Julkaistu: 10.02.2012
Twiittaa