Isänpäivä on marraskuun toinen sunnuntai

Idean isänpäivästä sai washingtonilainen rouva Dodd äitienpäiväkirkossa.

Isänpäivää vietetään aina marraskuun toisena sunnuntaina.

Alun perin idean isänpäivästä sai washingtonilainen rouva Dodd äitienpäiväkirkossa. Vuoden 1909 äitienpäiväsaarnaa kuunnellessaan rouva Dodd ajatteli, että isätkin ansaitsevat oman päivänsä.

Vähitellen isänpäivän vietto yleistyi, ja vuonna 1924 isänpäivää suositeltiin jo kaikille Yhdysvaltain osavaltioille. Sittemmin isänpäivä levisi Eurooppaan, ja ruotsalaiset kauppiaat ehdottivat sen juhlimista kaikissa Pohjoismaissa vuonna 1949. Liputuspäiväksi isänpäivä vakiintui Suomessa vuonna 1979.

Isä saa usein kirjan ja kakkua

Kaupallisessa mielessä isänpäivä käynnistää loppuvuoden kirjasesongin. Muita tyypillisiä isänpäivälahjoja ovat esimerkiksi vaatteet, talviasusteet, pienet sähkölaitteet kuten esimerkiksi partakoneet ja pienelektroniikkatuotteet.

Isänpäivään ei liity aivan yhtä selkeitä perinteitä kuin äitienpäivään, joka sekin on alun perin yhdysvaltalainen juhla. Äitienpäivästä on yhdeksi isänpäiväperinteeksi lainattu ravintoloiden isänpäivälounas. Aamiainen vuoteeseen, lauluherätys ja kakku ovat myös yleisiä perheiden isänpäivän juhlistustapoja.

Yle Teksti-TV
Lähteet: Aalto, Satu: Suuri perinnekirja, Suomen kirjakauppaliitto, Ruokatieto

Julkaistu: 08.11.2013

[an error occurred while processing this directive]
Muualla Yle.fi:ssä