Kuluttajavinkki 15.12.2011

Apua maksu-tv:n hankintaan

Kokonaiskuvaa erilaisista maksu- tv-palveluista ja kanavapaketeista on yhä vaikeampi saada.

Mahdollisuudet valita, mitä televisiosta katsoo ja miten, ovat lisääntyneet.

Perinteisten televisiokanavien lisäksi voi hankkia maksullisia kanavapaketteja tai laajakaistatelevision, joka sisältää sekä laajakaistaliittymän että erilaisia tv-palveluita. Lisäksi on mahdollista ostaa yksittäisiä ohjelmia tai elokuvia.

Kokonaiskuvaa maksu-tv-palveluiden eri vaihtoehdoista ja niiden yhteensopivuudesta on yhä hankalampi saada. Pahimmassa tapauksessa voi huomata maksavansa laitteista ja palveluista, jotka eivät lainkaan vastaa tarpeita tai annettuja lupauksia.

Apua televisiopalveluiden valintaan saa esimerkiksi Kuluttaja-lehden julkaisemasta Maksu-tv-ostajan oppaasta. Siellä esimerkiksi kerrataan maksu-tv-palveluihin liittyvää termistöä. Tarjolla on myös muistilista tv:n sisältöpalvelujen ostamiseen.

Yle Teksti-tv
Lähde: Kuluttajavirasto
Lisätietoa: www.kuluttaja.fi

Julkaistu: 05.01.2012

Muualla Yle.fi:ssä