Joka toinen aikuinen hiihtää

Aikuisista suomalaisista lähes puolet (49%) osallistuu vuosittain johonkin hiihtolajiin. Suosituinta on maastohiihto, jonka suosio on kasvanut kymmenessä vuodessa.

Eniten hiihdon harrastajia on Pohjois- Suomessa (liki 60 %) ja vähiten Etelä- Suomessa (45 %). Maastohiihdon suosio on kasvanut 10 vuodessa vanhimpaan ikäryhmään kuuluvien joukossa, mutta vähentynyt nuorimpien joukossa.

Viidennes hiihtäjistä hiihti 11-20 kertaa hiihtokauden aikana ja toinen viidennes yli 20-50 kertaa. Kaikista maastohiihtoa harrastavista joka kymmenes hiihti yli 50 kertaa.

Hiihtopaikat yleensä lähelä kotia

Tyypillinen hiihtokerta kestää 1-2 tuntia, neljännes alle tunnin ja kolmannes yli kaksi tuntia.

Useampi kuin joka toinen hiihtäjä käy yleensä hiihtämässä enintään 3 km:n päässä vakinaisesta tai vapaa-ajan asunnosta.Liki neljännes hiihtokohteista sijaitsee yli 15 km:n päässä. Alle 10 % hiihtokerroista suuntautui alueille, jonne pitää matkustaa yli tunti.

Kodin lähellä sijaitseviin hiihtohalleihin, -tunneleihin tai lumetetuille laduille kohdistui vain noin 2 % vastaajien hiihtokerroista, ja yli tunnin matkan päässä sijaitseville keinolumiavusteisille hiihtoalueille vain alle prosentti kaikista hiihtokerroista.

Moni ikääntynyt löysi laskettelun

Rinnelajeista laskettelu suksilla on menettänyt suosiotaan, mutta lumilautailu on puolestaan yleistynyt. Rinnelajit ovat edelleen etenkin nuorten ja nuorten aikuisten harrastuksia.

Aikuisista kaksi kolmesta hallitsee laskettelutaidot. Erityisesti ikääntyvien joukossa laskettelutaitoisten osuus on kasvanut: 10 vuotta sitten kysyttäessä laskettelutaidot omasi ikäluokasta 38 %, nyt jo 47 %.

Laskettelua, lumilautailua ja telemark-hiihtoa harrastetaan tyypillisesti vähintään kaksi tuntia kerrallaan. 44 prosenttia harrastuskerroista on yli 4 tunnin pituisia retkiä.

Ilmastonmuutos uhkaa hiihtoa

Hiihtoon osallistuvien osuus väestöstä kasvaa jopa 10 % niinä talvina,jolloin on hyviä lumiolosuhteita verrattuna heikkoihin lumitalviin.

Toisaalta kolmanneksella aikomukset hiihtää olivat estyneet kyselyä edeltävällä hiihtokaudella useammin kuin viisi kertaa huonojen hiihto-olosuhteiden vuoksi. 40 % hiihtäjistä arvioi, että hiihtoaikomukset olivat estyneet 1-5 kertaa. Kolmanneksella hiihtäjistä huonot hiihto-olosuhteet eivät olleet vaikuttaneet heidän harrastamiseensa.

Valtaosa hiihtäjistä ilmoitti havainneensa ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Viidennes hiihtäjistä oli ilmiöstä erittäin huolissaan.

Luonnonlumi tärkeää monille

Hiihtäjiä pyydettiin arvioimaan miten heidän hiihtoharrastuksensa muuttuisi, mikäli hiihto-olosuhteet vaikeutuvat. Suurin osa olisi valmis yrittämään sopeutumista heikkoihin hiihto-olosuhteisiin,jos luonnonlumella hiihto olisi jotenkin mahdollista.

Kolmannekselle sopisivat hiihtotekniikan vaihto tai uudentyyppisten hiihtovarusteiden hankkiminen. Liki puolet opettelisi uusia voitelumenetelmiä.

Jos luonnonlumella hiihto ei onnistu, kolme viidestä (60 %) luopuisi hiihdosta kokonaan sillä hiihtokaudella. Jos hiihto-olosuhteet pysyisivät heikkoina viiden hiihtokauden ajan, kaksi viidestä luopuisi hiihtämisestä kokonaan.

Luonnon kauneus ei näy tunnelissa

Monille hiihto kytkeytyy luonnosta ja kauniista maisemista nauttimiseen. Vain viidennes hiihtäjistä voisi ajatella hiihtävänsä tekolumiladuilla, ja vain 9 % oli valmis hiihtämään hiihtotunneleissa ja -halleissa. 42 % hiihtäjistä matkustaisi mieluummin muualle hiihtämään luonnonlumella.

Ellei hiihto lukeutuisi enää vastaajan harrastuksiin, hiihdon sijaan 68 % vastaajista harrastaisi muuta ulkoilua, ja sisäliikuntaa harrastaisi 17 %. Loput 15 % tekisi jotakin muuta kuin harrastaisi liikuntaa tai ulkoilua.

Tutkimukseen osallistui 1349 henkilöä, joista 769 oli hiihtänyt viiden vuoden aikana. Tiedot kerättiin talvella 2010.

Yle Teksti-tv
Lisää: www.metla.fi

Julkaistu: 05.01.2012

Muualla Yle.fi:ssä