Blogi

Kiipeily: vaikeuksista voittoon

Ensimmäinen omatoiminen kiipeily alkeiskurssin jälkeen sai tunteet myllertämään.

Toinen kiipeilykertani oli viikko alkeiskurssin jälkeen. Kurssilta oli löytynyt sopivankokoinen kiipeilykaveri, jonka sain seurakseni.

Samankokoisuudesta on hyötyä varmistajan hommissa. Kun kiipeilijä laskeutuu seinältä köyden varaan, on hänen painonsa alhaalla olevan varmistajan kannateltavana. Jos kiipeilijän ja varmistajan painossa on paljon eroa, voi varmistajalla olla vaikeuksia pysyä maassa, kun kiipeilijä laskeutuu alas köyden varassa.

Voimat hukassa ja pelko seurana


Muistin vielä varsin hyvin, kuinka köyteen tehdään kaksoiskahdeksikkosolmu. Itse kiipeily taas sujui huonosti, ja ensimmäinen kerta tyssäsi puoleen seinään.

Tuntui, etteivät voimat käsivarsissa riitä ja että seinältä yhtäkkiä loppuivat sopivat otteet. Lisäksi tietoisuus siitä, että alla vuoroaan odotti huomattavasti kokeneempia kiipeilijöitä, ei helpottanut uurastustani seinällä.

Pari seuraavaa vuoroani seinällä sujuivat lähes yhtä takkuillen. Pääsin kyllä jo melkein katonrajaan, mutta siinä kohdassa käsivarret kärsivät ja kämmenet hikosivat hurjasti. Tuntui, että pelko korkealla killumisesta oli ottamassa valtaansa.

Kiipeilyssä pitää ylittää itsensä


Pikkuhiljaa kiipeily kuitenkin alkoi sujua. Ja koin ymmärtäneeni, miksi kiipeily kiehtoo ja koukuttaa: olin ylittänyt itseni, sain onnistumisen kokemuksia, en antanut pelolleni valtaa!

Ehdimme kolmen tunnin aikana kiivetä kuusi kertaa. Seinän valintaan, solmujen tekoon ja varmistusvälineiden kiinnittämiseen meni meillä suhteellisen paljon aikaa.

Solmuja tehdessä ja välineitä kiinnittäessä ei kannatakaan hoppuilla, sillä oma henki on niiden varassa.

Uusia lihaksia käytössä


Nyt toisella kiipeilykerralla kiipeäminen tuntui enemmän käsivarsissa. Seuraavana päivänä keho ei pahemmin vihoitellut, mutta joitain uusia lihaksia lapaluiden vierustasta olin hyödyntänyt.

Kiipeilystä jäi hyvä olo, ja kaverin kanssa sovittiinkin seuraava kiipeilykerta viikon päähän.

Alkeiskurssiin kuuluu kaksi vapaata kiipeilykertaa, joiden jälkeen saa todistuksen kurssin suorittamisesta ja varmistuskortin. Seuraavan kiipeilykertani jälkeen toivon tietäväni vähän paremmin, onko kiipeily laisinkaan minun lajini.

Nina-Kaisa Nieminen
Yle Teksti-TV

Julkaistu: 22.05.2014

Kaikki kuntoliikunta/muu liikunta - alueen artikkelit

Kiipeily: pieniä ihmeitä

Seinäkiipeilyssäni on tapahtunut selvä edistysaskel, vaikka olen edelleen harjoitellut epäsäännöllisesti ja päämäärättömästi.

Kiipeily: takaisin seinälle

Viimeisen puolen vuoden aikana olen seinäkiipeillyt hyvin epäsäännöllisesti. Palattuani kerran viikossa -rytmiini huomasin, että olen silti edistynyt, vähän.

Kiipeily: edistyminen pysähtyy

Seinäkiipeilyn alkeiskurssin jälkeen edistyminen oli aluksi helppo
huomata, mutta sitten kehitys tuntui pysähtyvän. Se taas vaikutti motivaatiooni.

Kiipeily: pelkojen voittamista

Seinäkiipeilyn alkeiskurssin jälkeiset kokemukset seinällä ovat vaihdelleet lamaannuttavasta pelosta mielettömään onnistumisen iloon.

Kiipeily: vaikeuksista voittoon

Ensimmäinen omatoiminen kiipeily alkeiskurssin jälkeen sai tunteet myllertämään.

Kurssin kautta kiipeilemään

Seinäkiipeilyn alkeiskurssi keskittyy turvalaitteisiin ja niiden hallintaan, mutta itse kiipeilyn saloista ei heti aluksi kerrota.

Oikealla asenteella rinteeseen

Laskettelurinteissä liikkuu monentasoisia laskijoita. Muut on aina otettava huomioon, sillä vauhdikkaaseen lajiin liittyy vammariski.

Turvavinkkejä satunnaishiihtäjälle

Kauniin lumiset maisemat innostavat laduille lukuisia uusia hiihdon harrastajia. Jos edellisestä hiihtokerrasta on jo pitkä aika, vahinkojen välttämiseksi on perusohjeiden kertaus paikallaan.

Hiihtolenkille vuosien jälkeen?

Mitä jos hiihto hienoissa maisemissa kiinnostaisi, mutta laduilla käymisestä on vierähtänyt vuosia? Hiihtoretken yksityiskohtia kannattaa suunnitella jo ennakkoon.

Melo mielesi virkeäksi

Kesäpäivää voi sateista huolimatta viettää vaikkapa meloen. Melonta virkistää mieltä ja samalla kunto kohoaa.

Joogasta henkistä hyvinvointia

Jooga on kokonaisvaltainen liikuntamuoto, jossa yhdistyvät fyysinen ja henkinen hyvinvointi.

Mölkky on kesäisen rento pihapeli

Viime vuosina suosiotaan kasvattanut heittopeli mölkky sopii seurapeliksi kesäisiin illanviettoihin. Perussäännöiltään helppo peli sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille pelaajille.

Luonto osana liikuntaharrastuksia

Luonto liikuttaa liki kaikkia suomalaisia, kertoo METLAn tutkimus.

Liikunnasta tukea kotoutumiseen

Lähes joka toinen maahanmuuttaja kokee liikunnan auttaneen kotoutumisessa ja sopeutumisessa Suomeen.

Joka toinen aikuinen hiihtää

Aikuisista suomalaisista lähes puolet (49%) osallistuu vuosittain johonkin hiihtolajiin. Suosituinta on maastohiihto, jonka suosio on kasvanut kymmenessä vuodessa.

Kiipeily: pelkojen voittamista

Keväällä käydyn seinäkiipeilyn alkeiskurssin jälkeiset kokemukset seinällä ovat vaihdelleet lamaan- nuttavasta pelosta mielettömään onnistumisen iloon.

1 2

Muualla Yle.fi:ssä