Videopäiväkirja: Polkupyörällä Istanbuliin

Yle Areenassa koko matka tiivistettynä kahdeksaan minuuttiin.

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämön polkupyörämatka Istanbuliin on kertynyt 50-osaiseksi videopäiväkirjaksi Yle Areenaan. Koko matkan yhteenveto tiiviinä 8-minuuttisena.

Rämö polki Helsingistä Istanbuliin 27.5.-7.7.2013. Matka suuntautui Valko-Venäjän ja Moldovan kautta Ukrainan Odessaan, josta lautalla Mustanmeren kaakkoisrannikolle Georgiaan. Viimeiset kaksi viikkoa reitti kulki Turkin poikki Istanbuliin, jossa Rämö ehti saada oman annoksensa Taksim-aukion kyynelkaasuista.

Reissukohde valikoitui, kun tytär pääsi Erasmus-opiskeluvaihtoon Istanbuliin. Ensimmäinen viikko Baltiassa vierähti pikkuteitä koluten innostuneena rientämisenä. Valko-Venäjällä viisumin aikaraja pakotti urakoimaan seuraavan viikon. Ukrainassa matkaa leimasivat helle ja hurjat ukkoskuurot. Kun Kiovassa kävi ilmi, että on turha yrittää kiiruhtaa väärälle lautalle Odessaan, jäi aikaa pistäytyä Moldovassa ja Transnistrian itsenäisessä valtiossa, jota ei virallisesti ole olemassakaan.

Odessassa matka sai rajun käänteen, kun pyörä varastettiin lauttatoimiston porttikongista. Uudella hätäpyörällä matka jatkui lautalla Batumiin, Georgiaan. Aikapulan vuoksi Kaukasuksen omalaatuinen vuoristo piti jättää väliin ja tyytyä maistiaisena nopeaan jokilaaksossa käväisyyn.

Viimeiset kaksi viikkoa vierähtivät Turkissa ensin Mustanmeren rannikolla mukavissa oloissa sitten sisämaan kuumuudessa kiiveten ja lasketellen. Vuoristossa sää muuttui nopeasti, ja etappiin mahtui yksi viileän sateinen syyspäivä ennen laskeutumista Välimeren rannikolle.

Perillä Istanbulissa leppoisa kohtaaminen tyttären kanssa sai vielä pikantin mausteen Taksimin aukiolla, kun mellakkapoliisi hyökkäsi väkijoukkoon. Pippurikaasu kirveli silmissä ja keuhkoissa.

Tekstiviestit tien päältä:
27.5. Järvakandi, Viro 115 km
Sumuinen Suomenlahti, Tallinnassa suven riemua. Eksyminen pikkutiellä heti Sakun eteläpuolella: 20 km:n päättäväinen harhailu vie metsäurille ison suoniityn poikki. Lehmiä voikukkakedoilla. Soraisia pyöräreittejä. Leiri kosteaan metsään: hyttysten juhlat; kukuntaa; sirittäjä konsertoi läpi yön.

30.5. Aizkraukle, Latvia 430 km
Haikarat koikkelehtivat tiellä. Soomaan kansallispuiston läpi. Latviassa pikkutiet hienoja, mutta haastavia: huonoa asfalttia vaikeampi ajaa kuin huonoa soraa. Puskatelttailun riemuja: hyttyset, kotilot, muurahaiset, öiset lintukonsertit. Sadevaatteet testattu. Daugavajoen yli padonkupeen tunnelia.

2.6. Minsk, Valko-Venäjä 850 km
Salamoita, rakeita ja aurinkoa. Liettuassa ensin pikkuteillä, sitten kaksi ylipitkää valtatiepäivää viisumikiireiden vuoksi. Vilnan läpi rajalle, jossa muutaman kilometrin rekkajono. Klo 23 rajan yli ruuhkatta alle puolessa tunnissa. Leiri pellonreunaan omien ajovalojen turvin. Raskas rykäisy Minskiin.

5.6. Marina Gorka, Valko-Venäjä 975 km
Sateinen lepopäivä Minskissä. Ajelua ja kuvailua laajassa, vehreässä kaupungissa. Rekisteröityminen poliisin toimistossa. Pikavierailu valkovenäjänkielisessä, laittomassa lukiossa, opettajina opposition ex-kansanedustajia. Pikkuteillä harhailua, opasteita niukasti risteyksissä. Yökonserttina sammakoita.

7.6. Gomel, Valko-Venäjä 1210 km
Tasankoa, metsäosuuksilla pientareella kaupan metsämansikoita. Parisataa kilometriä valtatien levennystyömaata. Bitumin rapsuttelua renkaista. Yö maavallin suojassa, aamulla uuden sorakerroksen levitystä 10 metrin päässä. Hyttysriesa jatkuu. Dneprjoen yli. Rajalle 50 km, viisumia jäljellä 11 tuntia.

10.6. Kiova, Ukraina 1510 km
Sujuvasti rajan yli. Ukrainassa paluu pikkuteille: kanoja ja lehmälaumoja kyläraitilla, mutta tiet rankan kuoppaisia. Ison varuskunta-alueen läpi. Leiri 50 km Tshernobylistä. Kiovan kukkuloilla hellekiipeilyä täyden kuorman kanssa. Dneprin yli edestakaisin. Seisahtuminen Kiovaan: tyylikäs, hieno kaupunki.

12.6. Bila Zerkva, Ukraina 1620 km
Laivalipun osto ennakkoon ei onnistu, ja tavoitteena ollut laiva vain rahdille. Lisäpäivä Kiovassa. Humalaisen nopea, ilkeä pelottelu kesken hitaan polkemisen: sytkärin napsuttelua parran alla. Paluu tielle. Mansikoita! Hurja ukkoskuuro, ylämäissä ajo veden virtausta vastaan. Pellonreunaan yöksi.

16.6. Tiraspol, Transnistria, 2050 km
Mutka Moldovaan. Yhä rajumpia ukkoskuuroja, öisinkin. Uuvuttavaa hellekiipeilyä moneen kertaan paikatulla asfaltilla ja juoman tiukkaa säännöstelyä. Rengasrikkojen suma. Chisinaussa puoliltaöin majapaikan etsimisen vaikeus: rengastöitä luksussviitissä. Moldovan ja Transnistrian rajasillalla tankkeja.

17.6. Odessa, Ukraina 2175 km
Pimeäajoa Transnistriasta. Kaskaat konsertoivat, etäällä salamoi, kostea maa tuoksuu. Liikenne hiljenee, tähtitaivas. Aamun sarastaessa sekava suunnistus Odessaan. 5 neliön ikkunaton luukku majapaikaksi. Laivalipun ostoshokki: pyörä varastetaan porttikongista! Katkaistu lukkovaijeri jää. Uusi hätäpyörä.

23.6. Rize, Turkki 2370 km
Odessassa uuden pyörän säätöä. Ensiajo kuorman kanssa satamaan 25 km. Laiva Georgian Batumiin: 70 tunnin pakkolepo Mustanmeren poikki: Georgiassa hätäinen maistiainen vuoristosta. Äänekkäät sammakot. Viimein ex-Neuvostoliiton rajan yli Turkkiin. Rengasrikko, muutoin hyvä meno kapealla rantatasanteella.

26.6. Fatsa, Turkki 2690 km
Mustanmeren rantakaistaletta. Loivia pikkunousuja ja tasankoa. Muutama ikävä tunneli. Merituuli vilvoittaa helteellä, viikunapuut tuoksuvat. Taajamasta toiseen isoa maantietä ja sen rinnakkaisteitä. Sisämajoitus mahdollistaa päivien venyttämisen pimeäajoksi. Aikataulu tiukka, 850 km vielä ja vuoristoa.

28.6. Merzifon, Turkki 2900 km
Mustanmeren ranta leveni viljelyalueeksi: traktorien peesausta. Samsunista sisämaahan. Ensimmäinen vuoristopäivä rankka: 3 solanousua, korkein 900 metriin. Valtatien ansiosta kiipeily ei rajun jyrkkää, mutta nousua 40 km. Hätäpyörä ok. Yli 30 asteen helle suurin haitta. Vuoret tasoittuneet kumpuylängöksi.

30.6.Cerkes, Turkki 3130 km
Äänekästä kannustusta runsaasti. maisema vaihtelee peltoylängöstä vuoristolaaksoihin. Tukahduttavan kuumasta riisijokilaaksosta kiipeillen kuivemmille seuduille. 3 maastoyötä: katajapöheikköjä, tuoksuvaa männikköä. Maastoon myös pimeäajon päätteeksi. Vielä pari isompaa solanousua ennen loppusuoraa.

3.7. Izmit, Turkki 3410 km
Nopea säämuutos vuorilla: 24 h syyskeliä; lämpötila putosi 15-18 astetta. Sateessa kovaan vastatuuleen kitkuttelu 1300 metriin. Seuraava päivä vielä syksyä, kunnes 12 km:n euforinen lasku 800 m alemmas takaisin kesään. Kiiruhtamista rannikolle. Välimeri! Urbaani rynnistys alkaa 100 km ennen maalia.

4.7. Istanbul, Turkki 3510 km
Viimeinen maantiepäivä valtaväylän rajua liikennettä. Tunneleissa piennar kovin ohut; liittymissä vaikeita tilanteita. Mausteena 1-5 km:n jyrkkiä nousuja. Tyttären ystävä luotsiksi 40 km:n päähän. Hektisestä ruuhkasta rannan pyöräteille. Lautalla Bosborinsalmen yli Eurooppaan. Perillä!

7.7. Helsinki, 3535 km
Istanbulissa pyykinpesua, kiertelyä, tyttären kanssa oleilua. Lauantaina Taksim-aukion mielenosoitusta kuvaamassa: mellakkapoliisi hyökkää; kyynelkaasu kirvelee silmissä; usea hätäinen pakotilanne. Yöllä pyörän pakkaus. Polkien Helsinki-Vantaalta jokivartta kotiin.

Lisää reissusta sekä matkakuvia: blogit.yle.fi/polkupyoramatkalla-joka-päivä
(hakemistosta touko-heinäkuu 2013)

Julkaistu: 15.09.2013

Kaikki kuntoliikunta/pyöräily / vaellukset - alueen artikkelit

Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Karavaani kulkee: 6 viikkoa, 3500 hikistä kilometriä.

Polkien Alaskasta Argentiinaan

Pudasjärveläinen Ahti Auno polkee Alaskasta Argentiinaan päihteettömän elämäntavan puolesta.

Videopäiväkirja: Polkupyörällä Istanbuliin

Yle Areenassa koko matka tiivistettynä kahdeksaan minuuttiin.

Polkupyörällä Istanbuliin

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämön kesän polkaisu suuntautui Odessan kautta Istanbuliin.

Matti Rämö: Polkupyörällä Islannissa

Teksti-tv-toimittaja Rämö polkee tuulen ja jään maassa viidennessä matkakirjassaan Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki.

Polkupyörällä Andalusiassa ja Marokossa

Teksti-TV-toimittaja Matti Rämön kesävaellus kulki Sierra Nevadan vuoriston kautta Pohjois-Afrikkaan.

Kirja-arvio: Polkupyörällä Jäämerelle

Pohjoisen luonto on syvästi, karusti ja kauniisti läsnä, kun Matti Rämö polkee Jäämerelle.

Pyörällä läpi pyryn ja pakkasen

Pyöräily on nopea, edullinen ja virkistävä liikkumismuoto myös talvella.

1

Muualla Yle.fi:ssä