Eläketurva 9.5.2012

Ulkomaantyön eläketurva

Ulkomailla töissä olevan työntekijän eläketurva määräytyy yleensä työskentelymaan lakien mukaisesti.

Eläke karttuu ja maksut maksetaan työskentelymaahan, eli maassa toimitaan maan tavalla. Tilapäisen työn ajan voi kuitenkin pysyä Suomen eläketurvan piirissä niin sanottuna lähetettynä työntekijänä.

Lähetetyn työntekijän eläketurva

Lähetetyllä työntekijällä tarkoitetaan tilapäisesti toisessa maassa suomalaisen työnantajan palveluksessa työskentelevää. Lähetetyn työntekijän on kuuluttava Suomen sosiaaliturvaan ennen ulkomaille lähtemistään. Todistuksen kuulumisesta Suomen sosiaaliturvaan myöntää Eläketurvakeskus.

EU/ETA- ja sosiaaliturvasopimusmaassa tai Sveitsissä työskentelevä lähetetty työntekijä voi pysyä Suomen työeläke- ja sosiaaliturvassa tilapäisen työskentelyn ajan.

Sopimuksettomaan maahan suomalaisen työnantajan lähettämä työntekijä on vakuutettava Suomen työeläkelain (TyEL) mukaan. Tätä velvollisuutta ei poista se, että vakuutusmaksut joudutaan mahdollisesti maksamaan myös työntekomaassa.

Vakuutuspalkka sovitaan yhdessä

Eläke- ja vakuutusmaksut eivät muodostu ulkomaantyössä todellisten maksettujen ansioiden mukaan. Ulkomaantyössä eläkkeen ja vakuutusmaksujen perusteena olevasta työansiosta käytetään nimitystä vakuutuspalkka, mikä on vastaavasta työstä Suomessa maksettava palkka.

EU-säännösten ja maiden välisten sosiaaliturvasopimusten ansiosta työntekijällä on oikeus saada ansaitsemansa eläke maasta toiseen.

Yksityiskohtaista tietoa ulkomailla työskentelystä, lähetetyn työntekijän todistuksesta ja sen hakemisesta saat Eläketurvakeskuksen internet-sivuilta. Asumisperusteisesta sosiaaliturvasta saat lisätietoa Kelasta.

Lisätietoa: Eläketurvakeskus.

Yle Teksti-TV Lähde: Eläketurvakeskus

Julkaistu: 10.05.2012

Kaikki työelämä/eläketieto - alueen artikkelit

Työeläkeotteiden postitus muuttuu

Jatkossa työeläkeote lähetetään postitse kotiin vain joka kolmas vuosi.

Työstäsi karttuu työeläke

Työeläke on se palkkasi osa, jonka saat eläkkeelle jäätyäsi.

Ikääntyneet pysyvät työelämässä

Vanhuuseläkkeelle siirtyminen on selvästi myöhentynyt.

Eläke osatyökykyisille

Osatyökyvyttömyyseläke voidaan myöntää henkilölle, jonka työkyky on alentunut 2/5, mutta valmiuksia työntekoon löytyy.

Jo alle 56 eurosta karttuu eläke

Työeläketurva kattaa lähes kaiken ansiotyön. Työ on vakuutettava, kun työsuhteessa ansiot ovat vähintään 55,59 euroa kalenterikuukaudessa.

Kysy työeläkkeestä internetissä

Työeläketietäjä vastaa eläkeaiheisiin kysymyksiin Facebookissa ja Suomi24:ssä.

Metsänomistamisesta työeläkettä

Myös metsänomistaja on oikeutettu maatalousyrittäjän eläkelain mukaiseen työeläke- ja tapaturmavakuutukseen (MYEL).

Downshiftaaja voi leikata eläkettään

Työansioiden vähentäminen vaikuttaa aina työeläkkeeseen.

Näin elinaikakerroin vaikuttaa

Elinaikakerroin on eläkkeen määrään vaikuttava mekanismi, jolla varaudutaan eliniän kasvuun.

Työ- ja eläkeurat pidentyneet

Suomalaisten työurat ovat 2000-luvulla pidentyneet. Viime vuosikymmeninä kuitenkin myös eläkkeelläoloajat ovat kasvaneet.

Julkisen alan eläketiedot verkosta

Julkisen alan työntekijät saavat postitse työeläkeotteen, jossa on niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin eläkettä kerryttävät työansiot.

Työtön saa eläkkeen 62-vuotiaana

Eläkkeen saaminen edellyttää, että pitkäaikaistyötön on työttömyyspäivärahan lisäpäivillä.

Verokortin lakisääteiset maksut

Uusi verokortti otetaan käyttöön helmikuun alusta. Lakisääteiset, työhön liittyvät maksut muuttuvat kuitenkin jo vuoden alusta.

Maahanmuuttajan eläke

Työstä kertyy Suomessa eläkettä kaikille samoin kansallisuudesta riippumatta. Eläkettä voi hakea myös ulkomailta.

Eläkeikärajalla laaja hyväksyntä

Joustavan vanhuuseläkkeen ikärajojen korotuksella ei ole kyselyn mukaan juurikaan kannatusta.

Työeläkeote julkiselle alalle

Työeläkeote saapuu viimeistään alkukeväällä. Tarkista tietosi.

Luottamustoimen vakuuttaminen

Luottamustoimen vakuuttaminen on osin pakollista, osin vapaaehtoista.

Työeläketurvaindeksit vahvistettu

Työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2013 on vahvistettu. Palkkakerroin ja työeläkeindeksi nousevat vuoden alussa 2,8 prosenttia tämän vuoden tasosta.

Kysy työeläkkeestä Facebookissa

Työeläketietäjä vastaa nyt Facebookissa eläkeaiheisiin kysymyksiin.

Eläkemenot 25,1 miljardia

Suomessa on lähes 1,4 miljoonaa työeläkeläistä.

Tilapäisesti töissä ulkomailla

Suomalaisen työnantajan ulkomaille tilapäisesti lähettämä työntekijä voi pysyä tietyin ehdoin Suomen sosiaaliturvassa.

Maanviljelijän tapaturmavakuutus

Päätoimisesti maataloutta harjoittava yrittäjä saa MYEL-työeläkevakuutuksensa rinnalle automaattisesti MATA-työtapaturmavakuutuksen.

Työkyvyttömyys uhkaa myös nuoria

Työkyvyttömyyseläkkeelle jää vuosittain myös usea nuori. Määrää voidaan pienentää kuntoutuksen lisäksi ennaltaehkäisevällä työllä.

Näet eläkekertymäsi työeläkeotteelta

Työeläkeotekirjeiden postitus on kiivaimmillaan. Kirje sisältää tänä vuonna ensi kertaa valtion, kunnan ja seurakunnan palveluksessa tehdyt työt.

Etelä-Savossa on eniten eläkeläisiä

Vähiten eläkeläisiä on Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla.

Työeläkettä metsän omistamisesta

Myös metsänomistaja on oikeutettu maatalousyrittäjän eläkelain mukaiseen eläke- ja tapaturmavakuutukseen.

Eläkkeeseen oikeuttavat työansiot

Työeläkkeen perustana on palkka, joka on vastinetta työnteosta.

Työeläkettä ansiotyön ulkopuolelta

Työeläke kertyy ansiotyöstä. Kun työnteko estyy esimerkiksi vanhempainvapaan tai työttömyyden takia, eläkkeen kertyminen yleensä jatkuu tietyin ehdoin.

Suomessa ansaittu työeläke ulkomaille

Jokaiselle Suomessa työtä tekevälle kertyy työeläkettä. Se maksetaan mihin tahansa maahan maailmassa sitten, kun eläkettä tarvitsee sairauden tai vanhuuden takia.

Saako urheilija eläkettä?

Urheiluvoitto ei riitä loppuiäksi. Suomessa joukkueurheilijoilla on oma lakisääteinen eläke- ja tapaturmaturva.

Työeläke ja työnantajan konkurssi

Konkurssissa työntekijälle maksamatta jäänyt palkka korvataan viime kädessä valtion varoista. Myös oikeus työeläkkeeseen samalta ajalta säilyy.

Vuorotteluvapaa ja työeläke

Lomalla voi mieli alkaa palaa pidempäänkin sapattiin. Vuorotteluvapaalle aikovan on hyvä varmistaa etukäteen vapaan vaikutukset työeläkkeen määrään.

Työterveyshuolto maataloudessa

MYEL-työeläkelain mukaan vakuutetut maatalousyrittäjät voivat liittyä työterveyshuoltoon. Maatalousyrittäjän ammatti on tapaturma-altis, joten omasta terveydestä, hyvinvoinnista ja työturvallisuudesta huolehtiminen on oleellista.

Kesätyö kartuttaa eläkettä

Kesätyö antaa koululaisille ja opiskelijoille arvokasta kokemusta työelämästä. Nuoren on hyvä myös muistaa omat oikeutensa ja velvollisuutensa.

Työeläke ei kartu armeija-ajalla

Armeija-ajalta ei kerry työeläkettä, vaikka asevelvollisuus on Suomessa miehille pakollinen.

Naisen työeläke keskimäärin 70 % miehen työeläkkeestä

Palkkaerot sukupuolten välillä näkyvät myös eläkkeissä. Tämä johtuu miesten paremmasta palkkatasosta ja pidemmästä työurasta.

Ulkomaantyön eläketurva

Ulkomailla töissä olevan työntekijän eläketurva määräytyy yleensä työskentelymaan lakien mukaisesti.

Eläkevisailu Teksti-TV:ssä: voittajat ja vastaukset

Eläketurvakeskuksen ja Teksti-TV:n eläkeaiheinen kilpailu herätti kiitettävää innostusta eläkeasioihin.

Urheiluvoitto ei riitä loppuiäksi

Suomessa joukkueurheilijoilla on oma lakisääteinen eläke- ja tapaturmaturva.

Opiskelu kerryttää eläkettä

Tutkintoon johtavasta opiskelusta karttuu työeläkettä.

Perheen vakuutusturva maatilalla

Kesää kohti on hyvä tarkistaa perheenjäsenten vakuutusturva. Lähisukulaiset kuuluvat maatalousyrittäjän eläkelain (MYEL) piiriin tietyin ehdoin.

Työeläkeotteessa aiempaa enemmän tietoa

Vuoden 2012 työeläkeotteella luetellaan koko työuran aikaiset ansiot, joista työeläke aikanaan lasketaan. Siksi tiedot on viisasta tarkistaa hyvin.

Työeläke on turvassa konkurssissa

Konkurssiyrityksen työntekijöiden on syytä tarkistaa eläketurvansa karttuminen palkkaturvan ajalta työeläkeotteelta tai Eläketurvakeskuksesta.

Nuorilla luottamusta eläkkeisiin

Enemmistö suomalaisista, 62 prosenttia, uskoo eläkkeiden takaavan kohtuullisen toimeentulon vanhuudessa.

Kysy työeläkkeestä netissä

Miten eläke kertyy? Miten vuorotteluvapaa vaikuttaa työeläkkeen määrään? Entä äitiysloma?

Työeläkkeitä hoidettu 50 vuotta

Työeläkejärjestelmä täyttää 50 vuotta. Ensimmäiset yleiset työeläkelait TEL ja LEL astuivat voimaan vuonna 1962.

Apurahatyöstä kertyy eläkettä

Saitko uuden apurahan? Muista ottaa itsellesi työeläkevakuutus Melasta. Työeläke- ja tapaturmaturva ovat lakisääteisiä.

Työeläke ja tapaturmakorvaukset

Lakisääteiset liikenne-, sotilasvamma- ja tapaturmavakuutukset turvaavat toimeentuloa. Ne voivat kuitenkin vähentää työeläkettä.

Suomen presidentillä erikoiseläke

Vaikka presidentti on Suomella töissä, hänellä ei ole työaikaa eikä hän saa palkkaa. Presidentin eläkekin on erilainen.

Verokortin lakisääteiset maksut

Uusi verokortti on otettu käyttöön helmikuun alusta. Lakisääteiset työhön liittyvät maksut muuttuivat kuitenkin jo vuoden alusta.

Kevan asiakaskunta täydentyi

Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista.

Työeläkemaksut eläkkeisiin

Maksussa olevat työeläkkeet rahoitetaan pääosin kunkin vuoden työeläkemaksuilla. Vuonna 2012 työntekijän eläkelain mukainen maksu on keskimäärin 22,8 % palkkasummasta.

Joulupukki eläkkeelle?

Joulupukkikin jää joskus eläkkeelle. Muista ottaa pukille työeläkevakuutus.

Pitkäaikaistyöttömille uusi eläke

Vuoden 2012 helmikuun alusta pitkäaikaistyötön voi saada vanhuuseläkkeen 62-vuotiaana ilman varhennusvähennystä.

1 2 3 4 5 6

Muualla Yle.fi:ssä