Dvd-arvostelu 26.4.2013

Björn Runge: Happy End

Ihmisiä, jotka eivät saa otetta omasta elämästään. Ihmisiä, jotka elävät kuin kelmuun kiedottuina, vailla yhteyttä omiin tunteisiinsa. Hyväksikäytettyjä, apatiaan koteloituneita.

Ruotsalaisohjaaja Björn Runge kuvaa nyky-yhteiskunnan pahoinvointia yksilöitten kautta. Ihmissuhteet ovat solmussa ja tunteita ei uskalleta kohdata.

Happy Endin keskiössä on erityisesti kaksi ylikilttiä naista. Jonna (Ann Petrén) on autokoulunopettaja, jonka aikuinen taiteilijapoika muuttaa itsemurhayrityksensä jälkeen takaisin äidin luo asumaan. Jonnan luona käy siivoamassa Katrine (Malin Buska), joka elää väkivaltaisen poikaystävän kanssa.

Jonnan ja Katrinen kyvyttömyys muuttaa vallitsevia olosuhteita on ahdistavaa, pysähtynyttä. Katrine anelee hyväksyntää poikaystävältään ja tulee kerta toisensa jälkeen hakatuksi. Jonna taas on aivan jäässä sisäisesti, ja tulee todellisten tunteiden pelossa tehneeksi kohtalokkaita virheitä.

Kuten elokuvan nimikin kertoo, Runge ei jätä katsojaa kokonaan vaille toivoa. Mutta mitä on onnellinen loppu? Vaikka mitään suurta ei tapahtuisi, asiat liikahtavat selvästi parempaan suuntaan. Tukahduttava ja lamaava jääkuori voi murtua ja alta paljastua jotain elävää. Kuoreen tulee särö, kun ihminen voi hetken tuntea olevansa rakastettu.

Rakkaus - joka elokuvassa on koko ajan syvänä pohjavirtana selittämässä henkilöitten käytöstä - saa ihmisen näkemään itsensä. Se auttaa myös saamaan kiinni omasta tahdosta.

Onnellinen loppu? Ehkä auringon pilkahdus keväisellä rannalla, josta jäät ovat lähteneet? Rungen synkkä, melkein liikkumattoman jähmeästi etenevä elokuva antaa merkillisellä tavalla toivoa nostamalla keskiöön suuret asiat pienten ihmisten elämässä.

Kärsimyksen katsominen voi olla puhdistavaa, mutta tässä elokuvassa hoitava on nimenomaan sen loppu. Kauneutta on, hyvyyttä on, niin kauan kuin ihminen välittää ihmisestä.

Yle Teksti-TV

Julkaistu: 20.05.2013

Kaikki vapaa-aika/elokuvat - alueen artikkelit

Ang Lee: Piin elämä

Kanadalaisen Yann Martelin menestysromaani Piin elämä kertoo intialaisen Pi Patelin tarinan, jossa poika selviää haaksirikosta ja pelastautuu veneeseen yhdessä vaarallisen bengalintiikerin kanssa.

Jamie Linden: 10 years

Miten ihminen muuttuu kymmenessä vuodessa? Jamie Lindenin viihdyttävä elokuva tarttuu koluttuun, mutta aina uudestaan nostalgiseen aiheeseen.

Reima Kekäläinen: Solveigin laulu

Solveigin laulu perustuu Lassi Sinkkosen (1937-1976) romaaniin. Se on kolmiosainen TV-sarja, joka valmistui 1974 ja kuvaa tytön kasvamista aikuiseksi sota-ajan ja sen jälkeisten vuosien Helsingissä.

James Cox: Melkein täydellinen

Suku on pahin, ja rakkain. James Coxin perhedraama on intensiivinen kuvaus lasten ja aikuisten suhteesta.

Carol Reed: Kolmas mies

Kolmas mies on intensiivinen film noir -klassikko, yksi kaikkien aikojen maineikkaimpia brittielokuvia.

Björn Runge: Happy End

Ihmisiä, jotka eivät saa otetta omasta elämästään. Ihmisiä, jotka elävät kuin kelmuun kiedottuina, vailla yhteyttä omiin tunteisiinsa. Hyväksikäytettyjä, apatiaan koteloituneita.

Federico Fellini: 8 1/2

Fellinin 8 1/2 mainitaan usein kaikkien aikojen parhaitten elokuvien joukossa. Se on myös elokuva, jonka ymmärtäminen ja sisälle pääseminen vaatii aikaa ja tajua elämästä.

Antti Jokinen: Puhdistus

Aikaisemmin vain yhden pitkän elokuvan (The Resident) ohjannut Antti Jokinen on tarttunut isoon haasteeseen Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin filmatisoinnissa.

Malgoska Szumowska: Elles

Puolalaisohjaaja Malgoska Szumowskan elokuvassa naisen elämän roolit, valinnat ja mahdollisuudet käännetään nurin, tarkastellaan vastakohtia ja ääripäitä.

Jennifer Westfeldt: Friends with Kids

Myös näyttelijänä tunnetun Jennifer Westfeldtin Friends with Kids pohtii erilaisia perhemalleja, joihin nykyaika tarjoaa mahdollisuuden.

Federico Fellini: Amarcord

Jokainen Italiassa oleskellut tietää, että se mitä tavataan nimittää absurdiksi otteeksi Fellinin elokuvissa, on Italiassa arkipäivää.

David Cronenberg: A Dangerous Method

Parhaiten kauhuelokuvien ja scifin saralla ansioitunut David Cronenberg on ohjannut tositarinaan pohjautuvan, hitaan ja viipyilevän tarinan psykoanalyysin varhaisvaiheista.

Jean Negulesco: Kuinka miljonääri naidaan

"How to Marry a Millionaire" vuodelta 1953 on romanttinen komedia kolmesta köyhästä kaunottaresta, joilla on missiona löytää äveriäs mies.

Cameron Crowe: Koti eläintarhassa

Tositarinan inspiroima elokuva pohjaa tarinansa Benjamin Meen kirjaan "We Bought a Zoo".

Ernie Barbarash: Kuusi luotia

Enemmänkin tuottajapuolella työskennellyt Ernie Barbarash onnistuu ohjaajana Kuusi luotia (Six Bullets) -toimintaelokuvassa.

Rob Reiner: Taianomainen kesä

Morgan Freeman on tutunoloisessa osassa ikääntyneenä kirjailijana, joka potee luomisen tuskaa ja kirjoittajan blokkia maalaiskylässä.

Mika Kaurismäki: Tie pohjoiseen

Mika Kaurismäen melodramaattinen road movie isän ja pojan automatkasta halki Suomen pysyy kuosissaan loistavien näyttelijöidensä ansiosta.

Tenavat - 70-luvun kokoelma

Charles M. Schultzin Tenavat-sarjakuviin pohjautuvia animaatioita on
ilmestynyt remasteroituina dvd-kokoelmina.

Julie Delpy: Ranskalainen viikonloppu

Ranskalaisen näyttelijä-ohjaaja Julie Delpyn neljäs elokuva maistuu tutulta: jälleen yksi versio siitä, miten iso ja värikäs (eteläeurooppalainen) suku kokoontuu juhlimaan merkkipäiviä.

Kirk Jones: Mitä odottaa kun odotat

Vanhemmuus on järisyttävä asia, etenkin nykyajan suorituspakkoiselle, keskiluokkaiselle ja itseensä keskittymään tottuneelle aikuiselle. Kirk Jonesin romanttisessa komediassa yritetään irrotella huumoria teeman ympäriltä, ja päädytään lajityypille sopivasti jättämään tabut sohimatta.

Vera Farmiga: Higher Ground

Vera Farmigan esikoisohjaus, jossa hän itse näyttelee pääosaa, pohjautuu Carolyn S. Briggsin muistelmiin ja kuvaa elämää uskonnollisessa yhteisössä.

Phyllida Lloyd: Iron Lady

Teatteriohjauksistaan parhaiten tunnettu brittiohjaaja Phyllida Lloyd on tarttunut "rautarouva" Margaret Thatcherin, Britannian ensimmäisen naispääministerin ja konservatiivipuolueen puheenjohtajan elämään.

Tony Kaye: Detachment

Brittiohjaaja Tony Kaye tarttuu hienossa elokuvassaan amerikkalaisen koulujärjestelmän kriisiin - joka laajenee ihmisyyden ongelmiksi. Miksi me emme osaa pitää toisistamme huolta? Miksi lapset jäävät yksin? Miksi ihminen ei kestä toisen läheisyyttä?

Peter Greenaway: The Pillow Book

Japanilaiset hovinaiset kirjoittivat 1000-luvulla "tyynynaluskirjoja". Nämä pienet kirjaset kätkettiin tyynyn alle ja niihin talletettiin päivittäisiä tapahtumia, runoja, rakastajien tapaamisia ja muita salaisuuksia.

Yimou Zhang: The Flowers of War

Nanking, Kiina, 1937. Toinen Kiinan-Japanin sota: Japani on hyökännyt Kiinaan.

Drew Goddard: Cabin in the Woods

Cabin in the Woods on mainio soppa, joka kiepauttaa katsojan odotukset ympäri moneen kertaan.

Matt Piedmont: Taloani ette saa

Meksikolaisia halpisleffoja parodioiva Taloani ette saa on posketon ja huonoakin huonompi, luokattomuudellaan leikittelevä komedia Meksikon takamailta.

Jacob Tierney: Good Neighbors

Talvi 1995. Quebecin syrjäseuduilla liikkuu vaarallinen sarjamurhaaja.

Davis & Stéphane Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Natalie

Amélie-vertaus on väistämätön vain koska ranskalaisohjaajien elokuva Nainen nimeltä Nathalie keskittyy samalla tapaa Audrey Tautoun näyttelemän päähenkilön ympärille. Ja ilman Tautoun hohdetta tarina olisi paljon vähemmän.

Rainer Werner Fassbinder: Lili Marlene

Fassbinder oli 1960-80-luvuilla uuden saksalaisen elokuvan tärkeimpiä ohjaajia. Uuden aallon elokuvantekijät ottivat vaikutteita ranskalaisen nouvelle vaguen ohjaajakeskeisyydestä. Saksalaisen yhteiskunnan hierarkioita ja auktoriteetteja pyrittiin haastamaan ajan hengelle tyypillisesti.

Ritva Nuutinen: Hänen olivat linnut

Finnkinon mainiossa Suomi-viihteen klassikot –sarjassa on tuotu nykykatsojan ulottuville paljon hyvää kotimaista draamaa menneiltä vuosikymmeniltä.

Tran Anh Hung: Norwegian Wood

Ranskalais-vietnamilainen ohjaaja Anh Hung Tran (mm. Vihreän papaijan tuoksu 1993) on tarttunut japanilaisen Haruki Murakamin romaaniin ja tehnyt siitä hyvin omanlaisensa elokuvan.

Iciar Bollai: Sade kuuluu meille

"Tämä selkkaus kestää vain hetken,mutta elokuva on ikuinen", parahtaa filmiä ohjaava Sebastian (Gael Garcia Bernal) espanjalaisen Iciar Bollain elokuvan loppupuolella. Sade kuuluu meille on kuvaus elokuvasta ja todellisuudesta, joita on hankala sovittaa yhteen.

Saara Cantell: Tähtitaivas talon yllä

Saara Cantell on aiemminkin ohjannut hienoja elokuvia naisten elämästä suurine ja pienine iloineen ja kipuineen. Nyt itäsuomalaisen, tarkemmin nimeämättömän kylän taloon keskittyy kolmen sukupolven naisten elämä. Aikatasot limittyvät ja virtaavat luontevasti rinnakkain. Tarina on syvä ja elävä.

Madonna: W.E.

Poptähtenä parhaiten tunnettu Madonna on viime vuosina kokeillut taitojaan myös elokuvaohjaajana. W.E. on tarina "vuosisadan rakkaustarinasta", eli Wallis Simpsonin ja Britannian kuningas Edvard VIII:n rakkaudesta, jonka epäsäätyisyyden vuoksi kuningas luopui kruunustaan.

Bruce Robinson: Rommipäiväkirja

Edesmenneen journalistilegendan Hunter S. Thompsonin muistelmista on syntynyt kelpoa, kevyttä, joskin hiukan ontoksi jäävää gonzoiludraamaa.

Carine Adler: Ihon alla

"Äiti oli minulle kaikki kaikessa, kun olin lapsi. Halusin olla aivan kuten hän. Äidin lempikukkia olivat ruusut, ja sen mukaan hän nimesi siskoni Rosen. Minulle hän antoi nimen Iris." Näin tilittää aikuinen Iris (Samantha Morton), jonka elämä suistuu raiteiltaan äidin kuoltua yllättäen.

Laurent Bohnik: Q

Ranskalaisohjaaja Laurent Bohnikin Q käyttää klassista "villin tytön" hahmoa: tyttö on kohde ja toimija, joka ilmaantuu kuin tyhjästä ja sekoittaa tielleen osuvien ihmisten elämän, muuttaa kaiken.

Pedro Almodovar: Iho jossa elän

Ruumis, minuus, sukupuoli, rajapinnat minän ja toisten välillä. Espanjalainen Pedro Almodovar on jälleen itselleen ominaisten teemojen äärellä uusimmassa elokuvassaan Iho jossa elän.

Roman Polanski: Carnage

Yksi huone, neljä ihmistä. Jännitteet ihmisten välillä kasvavat, sähköistyvät ja purkautuvat. Roman Polanski on ennenkin elokuvissaan kuvannut ihmismielen tuhoisia voimia. Kun primitiiviset kerrokset pääsevät esille, ihminen ei hallitse aggressioitaan.

Joel Schumacher: Trespass

Pitkän linjan ohjaaja Joel Schumacher on tehnyt liudan toimintaelokuvia ja trillereitä, joista Trespass (2011) ei ole onnistuneimmasta päästä. Se on pienen, tiiviin juonen rikostrilleri, joka vaatii näyttelijöiltä ja käsikirjoitukselta paljon.

Tanya Wexler: Hysteria

Hysterian lähtökohta on hykerryttävän hysteerinen - ohi ovat ajat, jolloin naisen seksuaalisesta nautinnosta saatettiin puhua vain hyssytellen ja pimeässä.

Mike Mills: Beginners

Oliver (Ewan McGregor) on vanhempiensa tunnekylmän liiton jähmettämä. Isä ja äiti eivät ole rakastaneet toisiaan, äiti on omalaatuinen ja katkerakin.

Maiwenn: Polisse

Pariisin poliisilaitoksen lastensuojeluyksikön työstä kertova elokuva on lähes dokumentaarinen, vaikka pääosissa ovat näyttelijät. Maiwenn, joka esittää yhtä pääosista, seurasi pitkään poliisin lapsi- ja nuorisoryhmää ennen kuin ryhtyi kirjoittamaan elokuvaa. Tulos on vahvasti todenmakuinen ja raskas kuvaus siitä, millaista on tehdä arkista työtä lapsiin kohdistuvien seksuaali- ja väkivaltarikosten parissa.

Glenn Ficarra ja John Recua: Hölmö hullu rakkaus

"Lämminhenkinen romanttinen komedia" osoittautuu siihen lätkäistyjä ennakko- odotuksia paremmaksi. Vaikka lajityypin kliseet toki ovat kasassa, loistava (ja nimekäs) näyttelijäkaarti pelastaa katselukokemuksen plussan puolelle.

Paolo Sorrentino: This must be the Place

Sean Penn! Hänen karismansa ja rooliin uppoutumisensa kannattelee koko tätä hienoa elokuvaa. Sean Penn on surullisen hahmon ritari, kaikesta kylläkseen saanut ja silti tyytymätön, elämästään ikävystynyt entinen poptähti Cheyenne.

Jules Dassin: Rififi

Jules Dassin (1911-2008) muutti Yhdysvalloista Eurooppaan 1950-luvulla, ja Ranskassa ohjattu Rififi on tunnetuimpia hänen film noir -elokuvistaan.

Douglas McGrath: Kate Reddy- täydellä teholla yötä päivää

Vaativa ura ja perhe - sadat velvollisuudet, aikataulut, liian lyhyet yöunet... Töitä tekevän vanhemman pulma, jatkuva kiire, on monelle tuttua.

Zdenek Miler: Täältä tulee myyrä

Tsekkiläinen Zdenek Miler (1921-2011) loi myyrä-hahmon, josta on tullut myös yksi kaikkien aikojen suosituimpia animaatiohahmoja.

Tennessee Williams: Kissa kuumalla katolla

Cat on a Hot Tin Roof (1955) on näytelmä, jota Tennessee Williams itse piti parhaanaan. Se onkin äärimmilleen viritettyä draamaa, jossa joka ikinen repliikki putoaa kohdalleen kuin tiili muuriin.

Michael Curtiz: Casablanca

Casablanca on niitä elokuvia, joiden loisto ei himmene, ja jotka vain paranevat vanhetessaan. Se on myös, samoin kuin jotkut hyvät kirjat, peili, josta katsoja näkee omia heijastuksiaan jokaisen elämänvaiheen myötä muuttuneena.

Philipp Stölzl: Rakastunut Goethe

“Näinkö se kaikki tapahtui? Onko kaikki totta?” kysyy kustantaja Goethen rakastetulta Lotelta Nuoren Wertherin kärsimysten ilmestyttyä. “Se on enemmän kuin totta. Se on runoutta”, Lotte hymyilee.

1 2 3 4 5 6

Muualla Yle.fi:ssä