Peliarvostelu 1.6.2012

Diablo III

Se on täällä! Etukäteen jo vuoden tapaukseksi tituleerattu Diablo 3 on ilmestynyt kauppojen hyllyille ja nyt näyttäisi siltä että suosio on valtava.

Blizzard on hionut peliä hartaudella, sillä julkaisu on siirtynyt moneen kertaan kun pelitalo ei ole halunnut päästää keskeneräistä käsistään. Odottajien aika oli pitkä, mutta onko odotus ollut vaivan arvoista?

Paljon on muuttunut roolipeleissä sitten Diablo 2:n ja Blizzardilla on ollut runsaasti loistavia verrokkeja peliä tehdessään. Toistaiseksi vielä melko lyhyen pelihistorian perusteella voin sanoa että kolmosessa on hyvin onnistuttu tuomaan aiemmista Diabloista tuttu pelikokemus tähän päivään.

Hahmon luomisesta on tehty entistä suoraviivaisempaa. Hahmoluokkia ja hahmon ominaisuuksia on aika vähän. Kokonaisuus on karsitun oloinen, mutta kaikki olennainen on silti tallella. Sama olennaiseen keskittyminen leimaa koko peliä. Kaikki käyttöliittymät ovat todella hiotun oloisia ja pelaaminen on sujuvaa.

Aiempien Diablojen tapaan taistelua ja vastaan tulevia hirviöitä on todella paljon, mutta taistelukokemus on niin huippuunsa viritettyä että touhuun ei kumma kyllä kyllästy.

Pelaaminen on myös tehty hyvin helposti lähestyttäväksi. Kaltaiseni rookie voi rauhassa tutustua pelimaailmaan ja vaikeustasoa nostetaan joustavasti sitä mukaa kun taidot kehittyvät. Periaatteessa yksinkertaista, mutta miksi sitten monissa peleissä mennään juuri tässä metsään?

Blizzard on tehnyt Diablo 3:n ja peliservereiden välisen suhteen niin oleelliseksi, että peli käy lataamassa todella monia asioita verkosta. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman hyvää nettiyhteyttä peliä ei voi pelata.

Perussyy tähän lienee piratismin estäminen ja samalla Blizzard varmasti näyttää sitä suuntaa mihin kaikki pelit tulevaisuudessa menevät. Tässä suhteessa peliala näyttää jälleen kulkevan edellä koko medialiiketoiminnassa.

Hieno peli, koe se itse.

Yle Teksti-TV

Julkaistu: 20.06.2012

Kaikki vapaa-aika/pelit - alueen artikkelit

Aliens: Colonial Marines

Alien-elokuvat toivat tietoisuutemme skenaarion, jossa avaruusolennot eivät olekaan niitä sympaattisia isopäisiä humanoideja vaan hirvittäviä petoja, jotka kiinnostaa ihmiskunta lähinnä ateriamielessä.

Omerta: City of Gangsters

1900 -luvun alkupuolella Yhdysvalloissa oli useita gangsterijengejä, jotka olivat pääasiassa irlantilaisten ja italialaisten siirtolaisten perustamia.

Guardians of Middle Earth

Äskettäin elokuvateattereihin pärähtänyt Hobitti-elokuva herätteli taas Keski-Maan tarinat uuteen kukoistukseen Hobitistahan tehtiin hulppeat kolme elokuvaa, eli aihe pysynee pinnalla lähivuosina aika mukavasti.

When Vikings Attack

Jostain syystä viikinkihahmot on nähty hyvinkin humoristisessa valossa viime aikojen peleissä ja piirretyissä.

Lego Lord of The Rings

Lego-pelisarjan pelit ovat ammentaneet kaikki suosituimmat elokuvasarjat jo perin pohjin. Star Wars-pelien suosio poiki lisäosia, kuten myös Indiana Jonesin seikkailut ja Batman-trilogiaan pohjautuvat pelit. Siksi oli varsin arvattavissa, että myös Taru Sormusten Herrasta-saaga näkee päivänvalon legoversiona.

Giana Sisters: Twisted Dreams

Gianan siskokset tunnetaan ammoisina aikoina Commodore 64:lle tehdystä samannimisestä Super Mario -kloonista.

Battlefield 3: Armored Kill

Battlefield 3 on ollut noin vuosi sitten tapahtuneen julkaisunsa jälkeen huikean suosittu. Pelisarja uudistui kolmososan myötä kokonaan Frostbite 2.0-pelimoottorilla. Uusi pelimoottori toi mukanaan useita uusia ulottuvuuksia, kuten laajemman tuen erilaisille ajoneuvoille ja lentokoneille.

Of Orcs And Men

Joskus on hyvä asettua toisen asemaan. Tämä ajatus lienee ollut pelintekijöiden mielessä kun he ovat lähteneet toteuttamaan toimintaroolipeliä nimeltä Of Orcs And Men.

Football Manager 2013

SEGA:n julkaisemat Football Manager -pelit ovat viime vuosina olleet parasta managerointia mitä pelihyllyiltä löytyy. Edellisen vuoden (FM 2012) julkaisu herätti kritiikkiä siitä, etteivät pelin tekijät olleet uskaltaneet uudistaa peliä riittävästi ja ilmassa oli jopa pientä pettymystä.

FIFA 13

Jos näinä aikoina johonkin voi vielä luottaa niin siihen, että EA Sportsilta ilmestyy NHL- ja FIFA-urheilupelejä tasaiseen tahtiin. Niin myös tänä syksynä, kun FIFA 13 on nähnyt päivänvalon.

Tiny Troopers

Mobiilipuolella mainetta niittänyt Tiny Troopers löytyy tätä nykyä myös PC -versiona. Tiny Troopers on suomalaisen Kukouri -studion käsialaa ja mobiilipelinä se on myynyt upeat yli miljoona kappaletta.

World of Warcraft: Mists of Pandaria

Osa Pandareeneista ovat Hordea ja osa Alliancea. Lisäosa tuo mukanaan myös yhden kokonaan uuden hahmoluokan, munkit. Pelin myötä saavutettavien tasojen määrä kasvaa 85:stä 90:een. Myös taitoluokitus on pantu täysremonttiin, eikä kykypisteiden kerääminen ole keskeistä kuin ennen.

Dark Souls: Prepare to Die

Toimintapeli Dark Souls on niittänyt niin suurta mainetta konsolipuolella, että se on ollut pakko julkaista myös PC -pelaajien saataville. On paljolti pelimoottorista kiinni onnistuuko tällainen siirto ohjelmistoalustalta toiselle. Dark Soulsin tapauksessa tässä siirrossa on selvästi ollut suuria haasteita. Peli on kuitenkin niin hyvä, että osan ongelmista antaa helposti anteeksi.

Warlock: Master of the Arcane

Civilization -pelien suosio on viime vuosina ollut niin suurta, että moni pelitalo on innostunut kehittämään sille kilpailijoita. Yksi tuoreimmista on Warlock, Master of the Arcane.

Iron Front - Liberation 1944

Toinen maailmansota jaksaa innoittaa pelintekijöitä yhä uudelleen ja uudelleen. IL-2 Sturmovik - ja Flight Simulator -simulaatiopeleistään tunnettu X1 Software on nyt vuorostaan tarttunut tähän aihepiiriin ja tuloksena on varsin kelvollinen sotasimulaatio Iron Front - Liberation 1944.

Civilization V: Gods and Kings

Voisi ajatella, että niin viimeisen päälle hyvä peli kuin Civilization V ei olisi tarvinnut laajennuspaketteja, mutta niin vain uusi Gods and Kings onnistuu herättämään pelin uudelleen henkiin pienen tauonkin jälkeen.

Diablo III

Se on täällä! Etukäteen jo vuoden tapaukseksi tituleerattu Diablo 3 on ilmestynyt kauppojen hyllyille ja nyt näyttäisi siltä että suosio on valtava.

FIFA Street

Pari vuotta sitten EA toi raikasta tuulahdusta pitkäikäiseen FIFA-pelisarjaan julkaisemalla pelistä katufutisversion.

Angry Birds Space

Rovion vihaiset linnut ovat tätä nykyä kaikkialla. Äskettäin ilmestyneessä uusimmassa osassa possujen ja lintujen välinen vihoittelu jatkuu avaruudessa.

Total War Shogun 2

Total War -strategiapelit ovat jo niin iso brändi, että moni ostaa uuden pelin jo ihan nimenkin vuoksi. Onko pelisarja sitten onnistunut pitämään laatutasonsa korkealla kaikkien näiden vuosien ajan?

Jagged Alliance: Back in Action

Joskus kuuluisa nimi voi olla rasite. Monet muistavat Jagged Alliance -pelit legendaarisina strategiapeleinä vuosikymmenen takaa. Varsinkin Jagged Alliance 2 mainitaan pelipiireissä kunnioituksen syvällä rintaäänellä.

Mass Effect 3

Mass Effect -pelit ovat tulleet suurimmalle peliyleisölle tutuksi parin viime vuoden aikana. Niille, jotka kaipaavat lyhyttä esittelyä, sanottakoon, että kyseessä on BioWaren Unreal Engine-moottorin päälle kehittämä scifi-aiheinen toimintaroolipelisarja.

Renegade Ops

Välillä sitä kyllästyy reaaliaika- strategioihin ja massiivisiin online -roolipeleihin, eikö vain? Silloin on yllättävän rentouttavaa tarttua rehelliseen räiskintäpeliin ja laittaa niin sanotusti aivot narikkaan.

1 2 3

Muualla Yle.fi:ssä