Teksti-TV:n levyarvostelu 5.3.2012
Sting: The Best of 25 years
Jo ennen joulua ilmestynyttä Stingin tuplakokoelmaa ei kannata painaa unholaan vaikka levy ei olekaan kattava pakkaus hänen hiteistään.
2 CD:n boxi on mielenkiintoista kuultavaa, koska sen sisältämät biisit ovat pääosin eri versioita kuin alkuperäiset studiolevytykset sisältäen uudelleenmiksauksia ja keikkataltiointeja.
Ykköslevyllä on kuultavissa Stingin suurimpia hittejä 80- ja 90-luvuilta. Kakkoslevyllä liikutaan 90-luvun ja 2000-luvun vähän tuntemattomampien biisien tunnelmissa, sisältäen neljä livetaltiointia.
Paketti on aivan mahtava Sting-julkaisu, sillä miehen monipuolisuus tulee hyvin esille ja vanhatkin biisit kuulostavat tuoreilta.
Yle Teksti-TV
Julkaistu: 27.06.2012
TwiittaaKaikki vapaa-aika/musiikki - alueen artikkelit
Kaarlo, 9: "Parasta Kississä oli musiikki!"
Kiss juhlisti 40-vuotista taivaltaan uudella hämähäkkilavalla Helsingissä 3.6. tutuin elkein. Ensimmäisen rock-keikkansa kokeneen suomussalmelaisen Kaarlo Salmirinteen, 9, mukaan parasta kaikessa oli Kissin musiikki. Syliin lensi myös muisto Paul Stanleyltä.
Topi Saha: Kolme veljee
Topi Sahan toista pitkäsoittoa kuunnellessa on vaikea kuvitella, että Saha on vasta reilu parikymppinen.
Neljänsuora: Riisiä hiuksissa
Neljänsuoralla on 15-vuotinen taival takana. Riisiä hiuksissa on bändin seitsemäs pitkäsoitto.
Bastille: Bad Blood
Briteissä kovasti nostatettu ja listaykköseksikin mennyt Bastille onnistuu tekemään oman kuuloista musiikkia.
OneRepublic: Native
OneRepublicin nokkamies Ryan Tedder on tehtaillut hittejä yhdelle jos toisellekin artistille ja hittikynnyksen ylittäviä kappaleita tuntuu riittävän omaankin juttuun.
Kaartin Combo: Tää on se ilta
Perinteikkäästä Kaartin Soittokunnasta lohkottu Kaartin Combo on varsin nostalgisissa tunnelmissa uudella levyllään.
Kerkko Koskinen Kollektiivi
Nyt harmittaa. Harmittaa etten ollut Helsingissä nauttimassa Kerkko Koskinen Kollektiivin juhlaviikkojen konsertista. Jos levy on näin huima, niin mitä olisikaan ollut konserttispektaakkeli!
Kuukauden levy: Kiss / Monster
Tuhti ja rosoinen Monster on 40-vuotisen Kissin Paul Stanley -vetoinen kumarrus juurilleen. Se onnistuu sekä parhaimmillaan että huonoimmillaan kuulostamaan eniten Kissiltä.
Kuukauden levy: Scissor Sisters: Magic Hour
Homopopin kuninkaallisista tuli radioystävällisempiä.
Kommentoi Bakun Euroviisuja tv-ruudulla
Twitter-Teksti-TV on käytössä kaikissa Ylen euroviisulähetyksissä. Teksti-TV:n tarjoaman euroviisuinfon löydät kootusti sivun 390 kautta.
Kuukauden levy: Madonna: MDNA
MDNA on mustimmillaan riemastuttavin.
Heikki Koskelo: Aamuun on aikaa
Vuoden 2011 Tangokisojen suosikki Heikki Koskelon debyyttialbumi on hyvin perinteistä ja jokseenkin mahtipontista iskelmää jousitaustoineen.
Eija Kantola: Peili
20-vuotista taiteilijajuhlaansa tänä vuonna juhlivan Eija Kantolan 11 levy on kerrassaan mahtava!
