Lintutilanne 29.11.2011

Laulujoutsenia sadoittain marraskuun lopussa

Lauhan marraskuun ansiosta vesilintuja on vielä runsaasti niin rannikolla kuin sisävesilläkin. Laulujoutsenia parveilee sadoittain, ja kanadanhanhiakin on suurin parvin etelärannikolla.

Marraskuun loppupäiviin saakka on nähty myös yksittäisiä metsä-, meri- ja valkoposkihanhia monin paikoin sekä myöhäinen sepelhanhi Säkylässä.

Todellisia kesälintuja marraskuun lopulla olivat harmaasieppo Helsingissä vielä viikolla 46 sekä Mikkelistä 28.11. löytynyt kirjosieppo.

Oulunsalossa punapyrstölepinkäinen

Hyönteissyöjiä ovat myös jakson harvinaisimmat linnut. Oulunsalossa jo viikon viipynyt punapyrstölepinkäinen on havaittu vain kuusi kertaa aikaisemmin Suomessa. Kajaanin arotasku pyydystettiin 17.11. talvelta suojaan ja toimitettiin Heinolan lintutaloon. Rovaniemen nunnatasku nähtiin viimeisen kerran 20.11.

Pohjoisesta riittää vielä tulijoita. Luumäellä nähtiin 29.11. merikihu ja Porvoon Söderskärillä lunni. Leveäpyrstökihusta on neljä havaintoa viimeisen parin viikon aikana. Erikoisin havainto tehtiin Hämeenlinnassa toissa viikolla: neljä leveäpyrstökihua kuvattiin ruokailemassa hirven ruholla.

Lisää: www.birdlife.fi

Julkaistu: 13.12.2011

Kaikki ympäristö/linnut - alueen artikkelit

Linnunpöntöistä iloa ja hyötyä

Linnunpönttö pihapiirissä on helppo tapa aloittaa lintuharrastus.

Nyt voi bongata harvinaisuuksia

Loppiaisen pakkasiin saakka on nähty varsinkin vesi- ja rantalintuja tavallista runsaammin.

Laulujoutsenia sadoittain marraskuun lopussa

Lauhan marraskuun ansiosta vesilintuja on vielä runsaasti niin rannikolla kuin sisävesilläkin. Laulujoutsenia parveilee sadoittain, ja kanadanhanhiakin on suurin parvin etelärannikolla.

1

Muualla Yle.fi:ssä