Puutarhablogi

Puutarhan kevätkatsaus

Yle Kuvapalvelu.

Viime syksy ja talvi oli puutarhalle monessa mielessä vaikea.

Ensin syksyllä oli pitkään lämmintä ja kosteaa. Pakkaset tulivat myöhään ja yllättäen, ja ilman lunta. Monet kasvit olivat aloittaneet uuden kasvun pitkän lämpimän syksyn takia ja esimerkiksi pihani jouluruusut olivat nupussa joulun aikaan. Tavallisesti jouluruusu kukkii täällä Etelä-Suomessa keväällä enimpien lumien sulettua.

Kun kevät koitti, jouluruusuni olivat raasuja.Vain muutama niistä kukki, mutta tärkeintä on, että kasvi säilyi elossa.

Maailman ainoat ruudulliset kukat

Sipulikukat eivät selvästi ole kärsineet ainakaan minun pihallani erikoisesta talvesta. Narsissit kukkivat isoina mättäinä, samoin lumikellot ja siniset ja valkoiset skillat. Myös Balkanin vuokot kukkivat kilpaa valko- ja sinivuokkojen kanssa.

Sipulikukat ovat suosikkejani, sillä ne kukkivat jo silloin, kun vielä mikään muu ei kasva. Lumikellot puskevat jäisen maan ja lumenrippeen läpi ja antavat toiveita uudesta kasvukaudesta. Maailman ainoat ruudulliset kukat, kirjopikarililjat, joita myös shakkipelikukiksi kutsutaan, komeilevat pihamaalla.

Helmilijat katosivat ja palasivat

Aika ajoin sipulikukkani kärsivät inflaation, sillä pihan myyrille kukkasipulit tuntuu maistuvan. Aiemmin puutarhassa oli satoja valkoisia ja sinisiä helmililjoja, kunnes ne toissa talven jälkeen katosivat. Tänä keväänä olen pongannut helmililjoja mitä erikoisimmista paikoista.Myyrä on levitellyt järsimiään helmililjan sipuleita ympäri tonttiamme.

Sain vinkin keisaripikarililjasta, joka kuulemma karkoittaa pahalla sipulin hajullaan myyrät kukkapenkistä. Niissä penkeissä, joissa pikarililjaa on istutettu, on myös vähemmän myyrätuhoja.

Magnolian kukinta aluillaan

Pihamaan helmi, mangnolia aloittelee avaamaan upeita nuppujaan. Useina keväinä kukinta on epäonnistunut sillä olen poistanut talvisuojauksen nuorista magnolioista liian aikaisin ja yöpakkaset ovat olleet kuolemaksi aroille nupuille. Tänä keväänä maltoin pitää suojausta riittävän pitkään,sillä yöpakkasia riitti huhtikuun lopulle.

Myös toinen kaunis kevätkukkija, komea onnenpensas saa kirkkaan keltaisilla kukillaan hymyn huulilleni. Myös sen talvisuojaus kannatti, ja nyt se ilahduttaa kukinnallaan. Kun sekä magnolia että onnenpensas ovat kyllin isoja, pärjäävät ne talvisin vähemmälläkin suojalla.

Kylmänkukka löytyi dekkarista

Kylmänkukkaan tutustuin ensimmäistä kertaa luettuani dekkaria, joka oli sijoitettu Gotlantiin. Kirjassa kuvattiin, miten tuulisella ja karussa maaperässä kasvaa upea keväinen kukkija. Kylmänkukan kolme eri lajia kasvaa luonnonvaraisena myös Suomessa harvinaisesti muutamassa paikassa.

Parina viimeisinä keväinä olen istuttanyt kylmänkukkia takapihalleni, jossa ne nyt kukkivat liilan- ja tummanpunaisina mättäinä. Kukat ovat kellomaiset, isot ja tanakat ja muistuttavat vuokkojen kukkaa. Ja ne nähdessäni tekee mieli tarttua dekkariin.

Yle Teksti-TV / Päivi Klami

Julkaistu: 28.05.2014

Kaikki ympäristö/ympäristö - alueen artikkelit

Toivoa ilmastonmuutoskeskusteluun

Tutkimusten mukaan suurin uhka taistelussa ilmastonmuutosta vastaan on kyynisyys. Tämän vuoksi brittiläinen 10:10-järjestö kerää positiivisia esimerkkejä ilmastonmuutoksen vastaisista toimista ympäri maailmaa.

Vinkkejä ekologisempaan matkailuun

Matkailija pystyy valinnoillaan vaikuttamaan matkakohteen luonnon säilymiseen, ja samalla ottamaanm huomioon paikallisten palvelujen ja elinkeinojen tukemisen.

Mansikkavadelma ja muut uutuudet

Parasta puutarhanhoidossa on se, että puutarha ei tule koskaan valmiiksi. Aina löytyy jotain kuopsuteltavaa, siirrettäviä kasveja tai sadonkorjuuta. Isossa pihassa riittää aina puuhasteltavaa.

Ylen Kuvapalvelu.

Ruusuntuoksu valloittaa pihamaan

Puutarhaani on vuosien saatossa kertynyt paljon ruusuja,joista moni on menestynyt hyvin.

Yle Kuvapalvelu.

Puutarhan kevätkatsaus

Viime syksy ja talvi oli puutarhalle monessa mielessä vaikea.

Uusia yrttituttavuuksia

Yrteistä on paljon iloa puutarhassa. Niillä saa keittiössä maukkaan säväyksen ruokiin ja juomiin.

Mukulasta kesäkukaksi

Kesäkukat ovat tärkeä osa parvekkeiden ja puutarhojen kesäilmettä. Useimmat meistä ostaa kesäkukat valmiina taimina.

Erikoistomaatti vuoden vihannes

Vuosittain puutarha-alan keskusjärjestö puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry valitsevat vuoden vihanneksen.

Komposti kuntoon keväällä

Kevään yksi tärkeistä pihapuuhista on kompostin käyttöönotto, jos kiinteistössä ei ole käytössä ympärivuotista kompostia.

Rahkasammaleesta uusi kasvualusta

Suomessa on kehitetty
rahkasammaleesta uusi kasvualusta kasvihuoneisiin.

Leppä kukkii

Teksti-TV:n siitepölyt ovat sivulla 418.

Ekologisuus vaatii arjen sujumista

Millaisia arkipäivän valintoja erilaisissa asuinympäristöissä asuvat ihmiset tekevät? Mitkä seikat estävät ekologisia valintoja?

Uhanalaisen perhosen uusi elämä

Uhanalainen pikkuapollo on saatu siirtoistutuksin palautettua kolmelle entiselle elinalueelleen Varsinais-Suomessa.

Maniokista vaihtoehto viljoille

Monien viljojen korkeat hinnat ovat lisänneet maniokin kysyntää. FAO:n lanseeraamalla ympäristöystävällisellä viljelymenetelmällä maniokkisatoja on saatu kasvatettua jopa 400 prosenttia.

Onko biomassa hiiltä huonompaa?

Isossa-Britanniassa on syntynyt kiista ympäristöjärjestöjen ja uusiutuvaa energiaa tuottavien yritysten välillä. Eripuraa aiheuttavat eriävät näkemykset biomassan käytön ympäristövaikutuksista.

Roska hyötykäyttöön askartelussa

Kierrätysmateriaali soveltuu hyvin askarteluun. Ekologinen vaihtoehto säästää myös kukkaroa, sillä kaupan askartelutarvikkeet ovat hintavia.

Miten voisin vähentää jätettä?

Pienetkin toimintatapojen muutokset saattavat vähentää jätteiden määrää merkittävästi.

Väestöräjähdyksen uhka hiipumassa

1960- ja 70-lukujen ennusteet profetoivat 20 miljardin ihmisen väestömäärää tälle vuosisadalle. Uusimmat YK-ennusteet arvioivat maailman väestönkasvun pysähtyvän tällä vuosisadalla. Väestöhuipun aikana meitä olisi 9-10 miljardia.

Vältä jyrsijöiden myrkyttämistä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kehottaa käyttämään jyrsijämyrkkyjä vain harkiten, kun muut keinot on jo kokeiltu. Vaarallisimmat jyrsijämyrkkyvalmisteet aiotaan poistaa kuluttajakäytöstä.

Kuinka välttyä jyrsijähaitoilta?

Säiden kylmetessä jyrsijät pyrkivät sisälle rakennuksiin. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa, että jyrsijämyrkyt ovat vasta viimeinen vaihtoehto jyrsijöiden torjunnassa. Myrkyttäminen aiheuttaa haittoja ympäristölle.

Pihan syystyöt

Alkusyksyllä puutarha valmistellaan pikkuhiljaa jo tulevaan talveen. Vielä ehtii kuitenkin istuttaa kasveja ja kukkasipuleita.

Sadonkorjuun iloja

Kesä alkaa pikku hiljaa lähestyä loppuaan ja kotipuutarhoissa on edessä sadonkorjuun aika.

Kukkivat köynnökset

Loppukesästä monet köynnöstävät kasvit puhkeavat kukkaan. Seinillä, köynnöstuissa- ja kaarissa kasvavilla köynnöksillä saa korkeutta puutarhaan.

Satoa pihalta ja luonnosta

Keskikesällä kotipuutarhojen satokausi alkaa.

Ympäristöhuolet kartoitettiin

Ilmastonmuutos ja veden saastuminen huolestuttivat suomalaisia kysyttäessä eniten.

Pioni: Kukkien kuningatar

Heinäkuussa useat perennat alkavat kukkia. Pionit ovat kukkiessaan upeita ja tuoksu on huumaava.

Kaikki saavat liikkua luonnossa

Jokamiehenoikeudet antavat jokaiselle Suomessa oleskelevalle mahdollisuuden virkistäytyä luonnossa, riippumatta siitä kuka omistaa alueen. Käyttöoikeudessa on kuitenkin rajoituksia, joita pitää noudattaa.

Ruukkupuutarhasta väriä ja hyötyä

Erilaisilla ruukkuistutuksilla saa terasseille ja parvekkeelle väriä. Ruukuissa voi kasvattaa kukkia, pensaita, köynnöksiä, kivikkokasveja, monivuotisia kasveja ja yrttejä sekä vihanneksia.

Atsaleat ja alppiruusut kukkivat

Alkukesä on kiihkeän kasvun ja kukinnan aikaa puutarhassa. Omena-, luumu ja kirsikkapuu ovat juuri lopettaneet kukintansa.

Kasvata omat yrtit

Yrttien kasvatus on hauskaa ja hyödyllistä puuhaa ja viljely onnistuu puutarhan lisäksi myös parvekkeella.

Perennapenkin uudistaminen

Yksi vanhimmista kukkapenkeistä alkoi näyttää siltä, että se kaipaa uudistusta. Kun vielä myyrä oli syönyt osan vanhojen kukkien juurista ja sipuleista, ei uudistamispäätöstä tarvinnut kauaa miettiä.

Kevät keikkuen tulevi

Kevät on ollut oikukas. Maaliskuun lopussa oli kauniin keväisiä päiviä, mutta pääsiäisen aikaan viileä ilmamassa puhalsi läpi maan ja lunta tuli monin paikoin.

Moni pohtii asumisen ekologisuutta

Tuore asukasbarometri kertoo, että suomalaiset suhtautuvat asumisen ympäristöystävällisyyteen hyvin myönteisesti.

Aika leikata puut ja pensaat

Kevät edistyy. Aamuisin mustarastaat konsertoivat ja uuttukyyhkykin on löytänyt tiensä tutulle haavalle.

Taimet esikasvatuksessa

Moni puutarhaihminen herää eloon maaliskuisen auringon paistaessa lupaavasti. Vaikka vielä lunta riittää ja kesä tuntuu kaukaiselta, on nyt aika kaivaa puutarhakirjat esiin ja aloittaa suunnitelmien teko. Minulle puutarhanhoito on harrastus, enkä siis ole puutarha-alan ammattilainen.

Tuulivoimaa merelle ja maalle

Tähän mennessä Suomessa on kartoitettu 289 tuulivoimatuotannolle soveltuvaa aluetta. Näille alueille rakennettavien tuulivoimaloiden tuotantokapasiteetti voisi olla yhteensä jopa 12 600 megawattia.

Vuoden turhake on huuhtohylsy

Suomen Luonto -lehti on valinnut vuoden 2011 turhakkeeksi huuhtohylsyn.

Raskasmetalleja vähemmän metsissä

Suomessa raskasmetallien laskeuma on nykyään Euroopan alhaisimpia, lukuun ottamatta Koillis-Lapin aluetta ja muutamien teollisuuslaitosten ympäristöä.

Lajittele joulun jätteet oikein

Jouluna syntyy paljon sellaista jätettä, jonka oikea lajittelu ei ole aivan itsestään selvää. Joulupaperi ei kuulu paperinkeräykseen, eikä rasvaa saa laittaa viemäriin.

Hupi-Nobelien ihmeellinen maailma

Harvardin yliopistossa USA:ssa on jaettu jokavuotiset epätavallisen tutkimuksen Ig-Nobelit. Nobeleja on myönnetty vuodesta 1991.

1 2 3 4 5

Muualla Yle.fi:ssä