Sukulointia ja surutyötä
Matkan reittivalintaan oli kaksi syytä. Liikkeelle laittava sysäys oli halu käydä tervehtimässä tytärtäni, joka opiskelee kansainvälisessä lukiossa Punen läheisillä kukkuloilla.
Polkaisu Delhistä Varanasiin oli pyhiinvaellukseen verrattava kunnianosoitus keväällä sairauden uuvuttamalle äidilleni. Pyhä kaupunki Ganges-joen varressa on kuin lähtöterminaali tuonpuoleiseen. Kuljetin pienen pienen muistojäämistö virran vietäväksi.
Reitille Varanasista Puneen oli kaksi vaihtoehtoa. Päätin vasta Jabalpurissa, lähdenkö seuraamaan pidempää reittiä Narmada-joen laaksoa pitkin Bhopaliin vai jatkanko suoraan Nagpurin kautta kohti lounasta. Aikapulan vuoksi valitsin lyhyemmän reitin.
Yhä uudestaan yllättävä Intia
Intia ja Etelä-Aasia olivat sinänsä tuttu ympäristö liikkua. Vuosina 1985 - 1998 olen viettänyt yhteensä 15 kuukautta Pakistanissa, Intiassa, Nepalissa, Bagladeshissa ja Myanmarissa. Taajamapyöräilykokemusta oli takana satakunta kilometriä. Opiskelujeni lopputyön tein Helsingin yliopiston maantieteen laitokselle, aiheena oli naisten hämmästyttävän korkea lukutaito Keralan osavaltiossa Etelä-Intiassa.
Mutta tuttuudestaan huolimatta Intia yllättää aina uudestaan. Koko elämän kirjo kauneuksineen ja kauheuksineen levittäytyy matkailijan eteen. Kärsimys ja äärimmäinen köyhyys eivät ole piilossa laitosten seinien sisällä, vaan ne tulevat arkisena vastaan kaupunkien kaduilla. Ellei mieltään koveta suojamuurin taakse, oma arvomaailma joutuu rajuun testiympäristöön.
Intialaisen monikulttuurisen, siis todella monikulttuurisen yhteiskuntamosaiikin ymmärtäminen on eurooppalaiselle vaikeaa. Kielien, aakkosjärjestelmien, tapojen ja uskontojen kirjo on häkellyttävä, se ei aukea yhden elämän aikana. Juuri kun jotain kuvittelee ymmärtävänsä, niin seuraavassa hetkessä huomaa syvällisen ymmärtämyksenä pinnalliseksi illuusioksi. Lisämausteensa antoivat tälle matkalle Intian talousjärjestelmän viime vuosien reippaat suunnanmuutokset.
.
Sarjakuvapiirtäjä Cira Almentin näkemyksiä matkan eri vaiheista
Valokuvia ja tekstiviestejä matkalta
YLE Elävä arkisto: Matti Rämö - Ääntä ja kuvaa matkoilta
Polkupyörämatkalla, joka päivä -blogi
Polkupyörällä Saharaan 2007
Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin 2009
Polkupyörällä Jäämerelle 2010
Matti Rämön haastattelu Puhekuplassa
Urheilupsykologi Veltto Virtasen vinkit vaikeiden hetkien varalle
|