. . . . . . . . . . . Satu-Inkeri Huhta/Rita Trötschkes Vaihtoehto laihduttamiselle -Uskalla lopettaa laihduttaminen ja keskity hyväksymään
itsesi NYT. Näin yksinkertaisesti kuvailee psykologi ja voimavaraohjaaja Lea Polso Iloisten syöjätärten filosofiaa. Lea Polso toimii pääasiassa Tampereella. Hänen missionsa on tuoda hyvinvoinnin sanomaa naisille, jotka eivät koe perinteistä laihduttamista omakseen. Lea vetää Iloiset syöjätär-ryhmien lisäksi myös Hehkuva nainen -ryhmiä. Niissä opitaan rakastamaan omaa kehoa juuri sellaisena kuin se on. Opitaan löytämään naisen sisäinen hehku! Lea Polso on kokenut laihduttaja. Lea kertoo huvittuneena suvustaan ja lähipiiristään, joista useimmat ovat kookkaita ja toiset ns. kuivan kesän oravia. Hän on aikanaan itse kulkenut laihdutusrumbaa edestakaisin vuosikaudet. Lea veti lähes 10 vuoden ajan painonhallintakursseja. -Se oli sitä aikaa, kun olin itse hoikimmillani, Lea muistelee. Paino alkoi kuitenkin nousta sykäyksittäin, jolloin Lea kyseenalaisti jatkuvan laihduttamisrääkin. Hän alkoi miettiä sallivampaa keinoa. On tärkeää, että jokainen löytää psykologisen painopisteensä. Meidän tulisi tuntea kehomme ja oppia kuuntelemaan sitä. Jos sinua pyydetään tekemään jotakin mitä et halua tehdä, tunnet väänteen vatsassasi jo ennen kuin ehdit sanoa ei. Kehomme on yhtä kuin eletyn elämän tulos, se on kuin tarina. Kokeneiden laihduttajien tarinat Ennen kuin painonpudotuksesta on kulunut viisi vuotta, lähes 90 % laihduttajista lihoo kilonsa takaisin. Miksi näin? Lea Polso halusi kuulla laihduttajien omakohtaisia tarinoita ja aloitti tutkimuksensa. Lean mielestä on parempi puhua kokeneesta laihduttajasta kuin epäonnistuneesta. Hän kysyi mitä kokemukset ovat opettaneet. - Useissa tapauksissa paino meni sahaavaa liikettä ja yleensä suunta oli nouseva. Saldo oli suurimmaksi osaksi kielteinen. Lean mielestä on hyvä miettiä oma tarinansa lävitse. Mikä oli se hetki, jolloin on ottanut ylipainoisen leiman vastaan? - Tämän tilanteen muistaminen on monille kipeä, mutta myös helpottava kokemus. Monet leimattiin lihaviksi alta kouluiän. Toiset vanhemmat tai terveydenhoitaja sanoivat lasta pullukaksi ja kehottivat tätä tarkkailemaan syömistään. Monet kokeneista laihduttajista kärsivät myös koulukiusaamisesta.
Hyväksy = itsesi sellaisena kuin olet Kun laihduttaa toistuvasti, menettää helposti itsetuntonsa. Laihduttamiseen liittyy voimakkaasti kieltäytyminen. Lea Polson mielestä hyvinvointia tulisikin rakentaa oman asiantuntemuksensa ja terveen viisauden mukaan. Jos suklaanhimo yllättää, on parempi ostaa patukka ja syödä se hyvällä omalla tunnolla. On tärkeää ymmärtää myös se, mistä suklaan tarve syntyi. Se voi olla esim. stressaava tilanne töissä tai rakkauden kaipuu. - Jos suklaan jättää tässä tilanteessa syömättä, kasvaa himon tunne entisestään. Tämä taas johtaa ahmimiseen, Lea selittää. Hän korostaa, ettei iloiseksi syöjättäreksi ryhtyminen tarkoita pullaan tarttumista, vaan sitä, että tarttuu tähän hetkeen. Lea Polso kertoo ottaneensa Iloiset syöjättäret- nimen käyttöön, koska nimi on särmikäs, syvällisesti oivaltava ja se pakottaa ottamaan kantaa. Iloinen syöjätär löytää aina uusia ratkaisuja. Iloinen syöjätär nauttii elämästään tulemalla ravituksi henkisesti ja fyysisesti. Nautinnon ei aina tarvitse tarkoittaa ruokaa. Se voi olla myös seikkailuja, seksiä tai vaikkapa älyllistä jumppaa. Bulimistinen kulttuuri - Meillä vallitsee ristiriitainen asenne ruokaan ja kehoomme. Se johtaa tietynlaiseen kapinaan, esimerkiksi salaa syömiseen. Monet kokeneet laihduttajat tunnistavat hyvin käsitteen 'viimeinen illallinen'. Tänään voin vielä syödä, mutta huomenna alkaa uusi elämä. Elämme julmaa aikaa, kun lapset ovat mieluummin vammaisia kuin lihavia. Lea kertoo myös afrikkalaisesta naisjärjestöstä, joka boikotoi erään yrityksen farkkuja. Yritys ei ollut valmistanut sopivaa mallia komeaa peppua varten. - Suomalaiset naiset laittavat sen sijaan kroppansa boikottiin, kuvailee Lea. Lea kehottaa naisia katsomaan itseään peilistä ja hyväksyä näkemänsä. -Eräs tapa vaalia sisäistä kauneuttaan, on katsoa itseään elämänvoiman ilmentymänä eikä esineenä. Itse olemme julmimpia tuomareitamme, kiteyttää Lea Polso. Aito Unelman
päiväkirjan sivuille |
. . . . . . . . . . . |
| . . . . . . . . . . . | |
| Takaisin |