. . . . . . . . . . .
Tietoisen ja alitajuisen mielen yhteistyö
Mauri Oksi tutkii ihmisen tietoisuutta ja alitajuntaa. Hän on myös kirjoittanut kokonaisvaltaisen maailmannäkemyksen ja uudistuvan ajattelun rakentumisesta kirjan Neliulotteinen ajattelu. Miten uusi motto ohjelmoidaan mieleen? Satu sanoo ajattelevansa eri lailla kuin tuntee, puhuu eri lailla kuin tekee, jolloin syntyy aikamoinen kaaos ja ristiriitatilanne, joka purkautuu syömisenä. Satu tietää mitä ei pitäisi syödä ja tehdä, jotta voisi paremmin, mutta toimii toisin. Mauri Oksi sanoo, että painonhallinnan saavuttamiseksi tarvitaan oikeat ainekset: samansuuntaiset ajatukset, niitä tukevat tunteet, puheet ja teot, sillä kaikki ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa. Kun kaikkia elämän rakennuspalikoita käytetään tasapuolisesti, voidaan sanoa, että ihminen on oman elämänsä arkkitehti.
Mauri Oksilla on omakohtaista kokemusta syvämotivaatiosta. Termin 'syvämotivaatio' hän on keksinyt itse ja käyttää menetelmää meditaatioon yhteydessä. Hän vakuuttaa, että yhdistelmä antaa sisäistää voimaa, kun etsitään elämänmuutosta. Pelkkä järki ja äly eivät riitä useinkaan riitä hyvän olon suunnan löytämiseksi, vaan mukaan kannattaa valjastaa koko tajunta, neuvoo Mauri Oksi. Tajunta jakautuu kahteen pääelementtiin: tietoiseen ja tiedostamattomaan. Tietoisesti hallittavissa oleva osuus, enintään 20 prosenttia tajunta-avaruudestamme, tuottaa rationaalisia toimintamalleja. Tiedostamaton, alitajuinen minuus toimii emootiolatausten tuottajana. Viettien, vaistojen ja tunteiden värittämää informaatiota nousee koko ajan tietoiselle tasolle. Kun alitajunta saadaan tuottamaan myönteisiä impulsseja tietoisen päätöksenteon tueksi, onnistuu myös painonhallinta. Syvämotivaation avulla sisäisestä viestinnästä tulee kaksisuuntaista. Kutsu tajuntaan - Tiedän taitavia henkilöitä, jotka pystyvät vaikuttamaan syvämotivaatiolla jopa solutasoon, mutta se vaatii melkein joogin tietoisuuden ja pitkän harjoittelun, kertoo Oksi. - Syvämotivaatio ei ole mikään henkimaailman asia eikä sen oppiminenkaan ole kovin vaikeaa, jos todella haluaa. Toisilla sisäisen ja ulkoisen maailman rajapinta on joustava, lähellä toisiaan ja harmonian löytäminen helppoa.
Oksi korostaa, että ensin tulee kuitenkin pyrkiä ymmärtää syvämotivaation merkitys päätöksen toteuttamisessa. Näin päästään vuorovaikutussuhtee-seen tajunta-avaruuden sfäärien ja tasojen kanssa. Sfäärejä on lukemattomia, mm. rationaalisia, emotionaalisia, spirituaalisia, ali- ja ylätajuisia, intuitiivisia, meditatiivisia tasoja. Näitä voidaan kutsua syvämotivaation työskentely-ympäristöksi. Tajunnan sfäärit ovat informaatiokanavia tietoisesta tiedostamattomaan. - Kun on tehnyt ankaran päätöksen painonhallinnan tavoitteesta, saattavat stressihormonit aktivoitua. Jos motivaatio on laajasti sisäistetty, ei aiheudu niin kovaa puskemista ja stressikin jää vähemmälle, kun mielen voimavarat on hyödynnetty monipuolisesti. Omaksumalla kokonaisvaltaisen ja dynaamisen ajattelutavan, pystymme välttämään energiaa kuluttavan taistelun itsemme kanssa. Tekojamme ohjaavat, ei niinkään suuret valinnat, vaan tuhannet pikkuvalinnat, jotka muovaavat puolestaan elämää ja terveyttä. Tunnegeneraattorin käynnistys
Ne harmonisoivat mielen hitaasti muuttuvia perusvirityksiä, jotka rakentuvat geneettisen perimän, kasvatuksen, kulttuurin, uskonnon, aatteiden yms. pohjalta. Mielialaviritykset ovat hitaasti muuttuvia aaltoiluja, jotka rauhoittavat tunneherkkiä, nopeasti vaihtuvia tilannevirityksiä. Koska Satu on hyödyntänyt jo aikaisemmin meditaatiota, neuvoo Mauri Oksi vielä käyttämään virittäytymistä meditaation apukeinona. Tietoisuustutkijoilla on sellainen kuva, että miehet ovat yleensä rationaalis- ja naiset emotionaalisviritteisiä. Ehkä naisilla on sen vuoksi paremmat kanavat aivojen tiedostamattomiin sfääreihin ja he pystyvät virittäytymään miehiä herkemmin, kuvailee Oksi. Mielihyvän siirtäminen ja nautinnon jalostaminen Jokainen elävä olento pyrkii mielihyvään, mutta vain ihminen pystyy liioittelemaan. Mielihalusta voi selvitä odottelemalla jonkin aikaa, että se menee ohitse. Entä jos kiusaus onkin liian suuri, ja jos sen tukahduttaminen
aiheuttaa vielä suuremman kiusauksen? Ympäristömme tarjoaa
jatkuvasti uusia mahdollisuuksia mielihyvän saamiseen. Nautinnon,
onnen, mukavuuden ja mielihyvän illuusiot ovat alati tarjolla. Ei
ole ihme, jos itsehallinta ja -hillintä on vaikeaa. Onneksi mielihyvää voi jalostaa ja säädellä syvämotivaation avulla. Sen sijaan että Satu saa turvaa syömisestä ja lohduttaa sillä pettymyksiä, hän voi vaihtaa mielihyvän dynamiikkaa. -Ehdotan, että Satu käyttää kahta mielihyvän linjaa, joista toista hän pienentää ja toista vahvistaa, sanoo Oksi. Hän syö edelleen suklaata, Kieltäytyminen ylisyömisestä voi olla suurempi nautinto kuin ylisyöminen. Näin painonhallin-takin voi olla mielihyvän lähde. Mielihyvästä tulee lisäarvotekijä, joka vaikuttaa myönteisesti terveyteen ja haluun parantaa elämistä. Tie ei ole nopea, mutta se on kestävän kehityksen kannalta suotuisin, neuvoo Oksi. Eikä syvämotivaatiossa ei tarvitse olla itsensä tarkkailija, vaikka ennakoisikin omaa toimintaansa. Kun sisäistää tarvittavan elämänmuutoksen ja syvämotivaation työkalun, rakentuu kestävä onni tiedostamisen kasvusta! Miten painonhallinta voi olla mielihyvän lähde eikä ylisyöminen? Mikä on sinun korvikkeesi, tuttisi syömiselle? Mikä ratkaisee nautinnon mielihyvän? Keskustele. |
. . . . . . . . . . . |
| . . . . . . . . . . . | |