Syyskuu 2007

 

 

Elokuva-arkisto

 

 

SYYSKUU

1.9. Puhu hänelle
(Hable con ella/Espanja 2002)
O: Pedro Almodóvar. N: Darío Grandinetti, Javier Cámaroa, Leonor Watling, Rosario Flores.
Vaikuttavan runollinen draama kahdesta toisensa satunnaisesti kohtaavasta miehestä ja kahdesta koomassa makaavasta naisesta. Heidän tiensä risteävät nykyajassa ja jokaisen elämäntarina kuljettaa tarinaa huikeissa mielenmaisemissa kohti lopullista kohtaloaan.

5.9. Uusi Kino: Annas kun kerron…
(Nå skal du høre)
Pjotr Sapeginin animaatiossa on kehystarina, jossa isoisä harhauttaa lapsenlapsen pukemaan ulkovaatteet päälle kertomalla tarinoita. ”Paksujen linssien läpi” oli ensimmäinen tarina ja tässä pidemmässä versiossa tarinoita on kolme lisää: ”Mons-kissa”” (Katten Mons) vuodelta 1995, ”Suolamylly” (Saltkvernen) vuodelta 1998, ”Rottaromanssi” (One day a man bought a house/Huset på Kampen) vuodelta 1998. Tuotanto: Pravda ja YLE Yhteistuotannot

6.9. Siltalan pehtoori
(Suomi 1934)
O: Risto Orko. N: Jalmari Rinne, Hanna Taini, Uuno Laakso, Elna Hellman ja Matti Lehtiö.
Kartanoromantiikkaa tarjoava elokuva, josta tuli ensimmäinen miljoonan katsojan rajan ylittänyt kotimainen elokuva.

7.9. Kuka kanssasi käy
(Nice Guys Sleep Alone/Yhdysvallat 1999)
O: Stu Pollard.N: Michael Greene, Sean O'Bryan, Susannah Cranage.
Romanttinen komedia nuoresta Carterista, jonka treffit päättyvät aina juhlallisiin ystävyydenvakuutteluihin, joten hän päättää vaihtaa tyyliä.

8.9. Frances (K15)
(Frances/USA 1982)
O: Craeme Clifford. N: Jessica Lange, Kim Stanley, Sam Shepard, Bart Burns.
Elämäkertaelokuva kapinallisesta Hollywood-tähdestä, Frances Farmerista. Lahjakas ja kaunis Farmer nousi tähdeksi mutta ei suostunut mukautumaan totuttuun tähden rooliin, mistä hän joutui maksamaan kovan hinnan.

12.9. Uusi Kino: Ota minut syliin
Tragikoominen urbaani dokumentti yksinäisten miesten elämästä Kallion kaupunginosassa, Helsingissä. Elämän vuoristoradassa riittää huopaa ja soutaa –vaiheita niin parisuhteessa kuin oman itsetunnon kanssa. Ohjaaja Rostislav Aalto seurasi kameran kanssa usean vuoden ajan koulukaveriaan Timiä ja piirtää kuvan kolmekymppisistä Suomen pääkaupungissa, joiden elämä on etsimässä suuntaansa; pitäisi vakiintua, tehdä työtä, lopettaa juominen, kuntoilla jne., mutta toisaalta niin kaupunginosa kuin tapa elää mahdollistaa nk. porvarillisten elämänarvojen siirtämisen tulevaisuuteen. Tuotanto: Zen Media ja YLE Yhteistuotannot.

13.9. VMV 6
(Suomi 1936)
O: Risto Orko. N: Kerstin Nylander, Joel Rinne, Regina Linnanheimo, Martta Kinnunen, Uuno Laakso.
Mika Waltarin aiheeseen perustuva elokuva merivartijoiden ja pirtun salakuljettajien välisestä kamppailusta Suomenlahdella.

14.9. Syyskuun 11. päivä
(11'09"01/Iso-Br./Ranska 2002)
11 lyhytelokuvasta koostuva elokuva, jossa eri maista kotoisin olevat tunnetut ohjaajat käyvät dokumentin tai fiktion keinoin läpi syyskuun 11. päivän herättämiä ajatuksiaan ja tunteitaan. Ohjaajina mm. Samira Makhmalbaf, Danis Tanovic, Ken Loach, Mira Nair, Sean Penn.

15.9. Hengenlähtö lähellä (K15)
(Dead by Monday/Kanada/Sveitsi 2000)
O: Curt Truninger. N: Helen Baxendale, Tim Dutton, Ed Morysiak, Lynne Cormack.
Musta mutta romanttinen komedia rakkaudesta ja kuolemasta. Kun Julie ja Alex tapaavat toisensa, he ovat molemmat epätoivoisia ja haluavat päättää päivänsä. He sopivat tekevänsä sen yhdessä mutta hanke ei ota onnistuakseen, ja deadline painaa päälle.

19.9. Uusi Kino: Kontrapunkti trilogia
Jani Ruscican trilogiateos ottaa lähtökohdakseen kolme hyvin erilaista musiikkiperinnettä sekä äänellistä maisemaa. ”Sahanpuruteeman” lähtökohtana on luontokokemus puhtaimmillaan, sahansoittajana Antti Halonen. ”Vuorovesiteema” rakentuu kuoromusiikin yhteisöllisyydelle. Musiikin sävellys on Olli Koskelin ja sen laulaa Helsingin Kamarikuoro. ”Kiwanon teema” päähenkilö on Juha Kiwano, katusoittaja, joka ottaa kontaktin kaupunkiin ja ohikulkijoihin. Tuotanto Askel Tuotannot ja YLE Yhteistuotannot. Videoteoksen ensiesitys oli syksyllä Helsingin Taidehallissa nuorten biennaalissa 2005.

20.9. Anja, tule kotiin
(Suomi 1944)
O: Toivo Särkkä. N: Helena Kara, Eino Kaipainen, Sasu Haapanen, Assi Nortia, Risto Veste.
Melodraama avioliitosta, joka on vaarassa tuhoutua vaimon menneisyyden paljastuessaa.

21.9. Kevättä rinnassa
(Babi leto/Tsekki 2001).
O: Vladimir Michálek. N: Vlastimil Brodský, Stella Zázvorková, Stanislav Zindulka.
Hupsu komedia ikämiehistä, jotka eivät suostu tulemaan vanhoiksi vaan keksivät kepposia eläkepäiviensä ratoksi ja omaistensa harmiksi.

22.9. Maailmankirjat sekaisin
(Hus I helvete, Ruotsi 2002)
O: Susan Taslimi. N: Melinda Kinnaman, Hassan Brijany, Caroline Rauf, Meliz Karlge.
Muslimiperheen isä on helisemässä, kun perheen naiset eivät enää alistu hänen komentoonsa. Pahempaa on kuitenkin luvassa, sillä vuosia Amerikassa asunut kapinallinen tytär saapuu sisarensa häihin.

26.9. Uusi Kino: Kosto A-Go-Go
(Revenge A-Go-Go)
Japanilainen lyhytelokuva, jossa yhdistyy tummapukuiset japanilaiset liikemiehet ja samurai-tarina ”47 Roninia”. Ohjaus Ryosuke Ogawa.

26.9. Uusi Kino: Rispect
Marja Pyykön ohjaamassa värikkäässä lyhytelokuvassa ystävykset lähtevät täyttämään kuolleen toverinsa Pekan viimeistä toivetta Tuusulaan. Matkan aikana paljastuu totuus Pekasta ja ystävyys joutuu koetukselle. Pääosissa Antti Luusuanniemi, Matti Laine, Nelly Hristova , Helena Vierikko ja Santeri Nuutinen. Käsikirjoitus Niklas Lindgren. Tuotanto Taideteollinen korkeakoulu/Elokuva ja lavastustaiteen osasto.

27.9. Minä ja ministeri
(Suomi 1934)
O: Risto Orko. N: Hertta Leistén, Ida Salmi, Uuno Laakso, Joel Rinne, Toppo Ellenberg ja Birgit Kronström.
Komedia topakasta kotiapulaisesta, joka pistää ministeritkin järjestykseen.

28.9. Odotuslista
(Lista de espera/Kuuba/Espanja/Ranska 2000).
O: Juan Carlos Tabio. N: Vladimir Cruz, Thaimi Alvarino, Jorge Perugorria, Saturnino Garcia.
Lempeä komedia kuubalaisen pikkukylän bussiasemasta, jolla sekalainen seurakunta odottaa epätoivoisesti bussia tulevaksi. Väki alkaa tehdä oloaan mukavaksi, ja pian on kasassa pienoisyhteiskunta työvuoroineen, riitoineen ja rakkaussuhteineen.

29.9. Jadeskorpionin kirous
(The Curse of the Jade Scorpion/USA 2001)
O: Woody Allen. N: Woody Allen, Helen Hunt, Dan Aykroid, Charlize Theron.
1940-luvulle sijoittuva draamakomedia toisiaan inhoavista ihmisistä, huipputerävästä vakuutustarkastajasta ja tomerasta toimistoapulaisesta, jotka joutuvat hypnotisoijan kynsiin ja päätyvät tietämättään romantiikan ja rikoksen poluille.

Takaisin ylös

   
 

 

Elokuva-arkisto