[an error occurred while processing this directive]






KUVA ruudussa

Ensiesitys syksyllä 1998

Tallennetta voi tiedustella
YLE Export/Tallennemyynnistä
tallennemyynti@yle.fi


Ihmiset ovat käyttäneet kuvia viestintään jo varhaisista luolamaalauksista lähtien. Nyky-yhteiskunnassa kuvat ovat itsestään selvä osa viestintää. Ihminen kohtaa kuvia päivittäin ja tulkitsee niitä jopa tiedostamattaan: liikennemerkit, tietokoneen kuvakkeet ja joukkoliikenteen opasteet ovat esimerkkejä kuvista, joihin reagoidaan automaattisesti, kuvan sisältää miettimättä.

Kaikilla kuvilla ei kuitenkaan haluta antaa yhtä selkeitä ja yksiselitteisiä viestejä. Kuvat voivat hyödyntää koko visuaalisen kerronnan perinnettä hyvinkin mutkikkaasti, eivätkä kaikki kuvat välttämättä avaudu kaikille katsojille. Kuvanlukutaitoa voi kuitenkin opiskella ja opettaa siinä missä muutakin lukutaitoa: kysehän on pohjimmiltaan luetun ymmärtämisestä.

Kolmiosaisessa Kuva ruudussa -ohjelmasarjassa sukelletaan taide-, uutis- ja mainoskuvien viidakkoon. Sekä lapset että asiantuntijat kertovat tulkintojaan kuvista, joihin päivittäin törmäämme esimerkiksi kadulla, näyttelyissä ja lehdissä. Ohjelma pyrkii antamaan avaimia erityyppisten kuvien analyyttiseen tarkastelemiseen.

Sarjaa varten kyseltiin yli 500 opettajalta mielipiteitä siitä, mitä asioita kuvan lukemisesta koululaisille täytyisi opettaa. Kyselytulosten pohjalta ohjelma jaettiin kolmeen osaan, joissa kuvia tarkastellaan niiden käyttötarkoituksen mukaan, mutta kaikkien avulla havainnollistetaan myös sommittelun, rytmin ja värien merkitystä kuvan tulkinnalle.

Esitutkimusvaiheessa 7-11 -vuotiaille koululaisille näytettiin runsaasti erilaisia kuvia. Ohjelmaan valittiin käsiteltäviksi niitä kuvia, joista lapset olivat selvästi kiinnostuneimpia. Näin mukaan tuli maalaustaidetta Edelfeltistä Picassoon, selkeitä ja monitulkintaisia uutiskuvia sekä hauskoja tai ärsyttäviä mainoksia.

Ala-asteelle suunnattu sarja on saanut kolme jatko-osaa Kuva mielessä -sarjasta,
jonka kohderyhmänä on ylä-asteen ja lukion oppilaat.




Osa1Osa2Osa3
Osa1Osa2Osa3


Koulu-tv
YLE


Basel Prize 1998
parhaasta
koulu-tv-ohjelmasta