![]() |
![]()
Ohjelmassa tehtävän toteuttamiseen käytettiin valokuvaaja Martti Kainulaisen kuvasarjaa presidentti Ahtisaaren Japanin-vierailusta. Lapset saivat 10 erilaista valokuvaa samalta ulkomaanmatkalta. Heidän tehtävänsä oli valita kuva, joka parhaiten kuvaisi Ahtisaaren työmatkaa, ja laatia siihen kuvateksti. Kuvien vertailu oli lapsista kiinnostavaa ja he iloitsivat omista
oivalluksistaan: - Mikä kuva näyttää enemmän
lomakuvalta kuin työmatkalta? Luokassa tehtävä voidaan toteuttaa siten, että kerätään lehdistä viikon ajalta uutiskuvia yhdestä ja samasta aiheesta. Kuvista irrotetaan kuvatekstit ja lapsille kerrotaan uutisen perusajatus: huippukokous, junaonnettomuus, kaappaus, vauvan syntymä tms. Lapset valitsevat kuvan ja laativat siihen kuvatekstin. Kertooko kuva muiden mielestä uutisesta olennaisimman?
Lapset selailevat ryhmissä parin, kolmen päivän sanomalehtiä ja kukin ryhmä valitsee mielestään parhaan uutiskuva-kuvateksti-yhdistelmän (osa voi etsiä myös huonoimman). Ryhmät esittelevät valintansa ja perustelunsa luokalle. Mietitään yhdessä hyvän uutiskuvan kriteerejä: Herättääkö kuva lukijan mielenkiinnon? Käykö siitä ilmi, mitä on tapahtunut ja missä? Onko sommittelu selkeä, huomaako katsoja heti tärkeimmän asian? Tuoko kuva uutiseen uuden näkökulman, vai toistaako se otsikossa olleen ajatuksen? Antaako kuvateksti lisätietoa, vai kertooko se samat asiat, jotka on nähtävissä jo kuvasta?
Lapsille näytetään esim. diaheittimellä yksi moniselitteinen uutiskuva, joka on kuvattu esim. sanomalehdestä. Jokainen laatii siihen oman yhden tai kahden lauseen mittaisen kuvatekstin, josta täytyy käydä ilmi tapahtumapaikka ja itse uutinen. Kaikki tekstit sijoitetaan vuorotellen kuvan alle, tai kopioidaan kuvan kanssa pieneksi vihkoseksi. Lapset saavat kertoa, mikä kuvassa viittaa heidän keksimäänsä uutiseen. Pohditaan yhdessä, mikä kuvassa on totta, mikä ei. Kuinka paljon kuvalla voi valehdella, jos sen liittää väärään tapahtumaan? Milloin kuvateksti tekee kuvasta uskottavan, milloin epäuskottavan? Lopulta opettaja voi kertoa, minkä tekstin kanssa kuva on julkaistu lehdessä.
|