Hors d'oeuvre


Alsace on kahden Rein-jokeen (ranskaksi Rhin) rajoittuvan departementin (Bas-Rhin, Haut-Rhin) muodostama hallinnollinen alue Koillis-Ranskassa, Saksan rajalla. Sen pääkaupunki on Strasbourg. Pinta-ala 8.280 km2, asukkaita n. 1,6 miljoonaa. Alsace on väkirikas ja varhain kaupungistunut maakunta; Strasbourgin (253.000 as., esikaupunkeineen 400.000) lisäksi siellä on kaksi muuta suurta kaupunkia, Mulhouse (114.000 as.) ja Colmar (64.000 as.).

Alsace - tai Elsass, kuten sitä on historiallisista syistä Suomessa totuttu kutsumaan - on keskieurooppalaisen sivistyksen sydänmaita, jossa käsityöläisyys ja kauppa kukoisti keskiajalla. Strasbourgissa Gutenberg kehitti kirjapainotaidon 1400-luvulla, ja 1500-luvulla se oli tärkeä uskonpuhdistuksen keskus. 1700-luvulla Mulhousessa aloitettiin tekstiiliteollisuus, joka on yhä yksi alueen tärkeimpiä teollisuuden aloja. Historiansa aikana Alsace on ollut Saksan ja Ranskan kiistakapulana useaan kertaan, samoin kuin läntinen naapurimaakuntansa Lorraine (Lothringen). Ensimmäisen maailman sodan jälkeen vuonna 1919 Alsace palautettiin jälleen Ranskan yhteyteen, mutta liitettiin vuonna 1940 uudelleen Saksaan, kunnes se vapautettiin vuonna 1944, mistä lähtien se on kuulunut Ranskalle.

Metsäiset Vogeesien (les Vosges) vuoristoseudut ja viljavat alangot värittävät Alsacen maisemaa. Alsacessa viljellään viljan, vihannesten, hedelmien, humalan ja tupakan lisäksi myös viiniä, johon voi tutustua vaikkapa seuraamalla kuuluisaa Viinitietä, la Route des Vins, joka kulkee noin sadan kilometrin matkalla Marlenheimista Thanniin kymmenien viehättävien pikkukylien kautta. Ylänköalueilla on karjankasvatusta, mutta Alsace on myös tärkeä kaupan ja teollisuuden keskus, jossa tekstiiliteollisuuden lisäksi on metalli- ja elintarviketeollisuutta sekä energian- ja mineraalintuotantoa.


Tourisme Alsace