10 kg:n painoero ei haitannut Hietaniemeä
Suomen toistaiseksi ainoan olympiapaikan Lontoon olympialaisiin paininut Rami Hietaniemi voitti lauantaina Turussa SM-kultaa sarjaa ylempänä, 96-kiloisissa. Hietaniemen olympiapaikka on peräti 12 kg kevyempien miesten sarjassa.
Kovimman vastuksen Hietaniemi sai lauantain välierissä, kun Timo Kallio laittoi Nurmon Jymyn miehen tiukille. Finaalia ei oteltu.
- Ensimmäisessä ottelussa tänään oli vähän helpompi vastustaja ja siinä pääsinkin tekemään kunnolla liikkeitä. Toisessa ottelussa Kallio oli todella kova ja hän nitistikin ensimmäisen jakson voiton.
- Viiden viikon päästä painin 84-kiloisissa Belgradin EM-kisoissa, joten oli parempi otella täällä vielä ylemmässä sarjassa. Siinä oli tänään 10 kilon painoero, joten kädetkin oli kovilla, totesi viime syksyn MM-pronssimitalisti YLE Urheilun haastattelussa.
Myös Jarkko Ala-Huikku paini lauantaina SM-kultaa tavallista sarjaansa ylempänä. Ala-Huikku voitti loppuottelussa Imatran Matti Kettusen jaksoin 2-0.
SM-kisoissa painitaan arvokisojen tavoin sarja läpi yhden päivän aikana.
- Se vaatii ennen kaikkea hyvää pohjakuntoa ja kykyä palautua matsien välissä. Monesti kahden kovan ottelun välissä voi olla vain 15 minuutin tauko. Tämä on niin tiivis päivä, ettei tässä ehdi touhuta mitään muuta. Matolta pois tullessa pitää olla heti vettä tarjolla ja ruveta miettimään jo seuraavaa ottelua, mietiskeli Ala-Huikku.
- Tämä oli minulle treenikisa kevään kovempia kisoja varten. SM-kulta maistuu kyllä aina ja mestaruus sarjaa ylempänä on kova juttu, mutta tässä sarjassa oli paljon kovia nimiä poissa erinäisten loukkaantumisten takia.
Ala-Huikku tavoittelee olympiapaikkaa 60 kg:n sarjassa huhti-toukokuussa. Olympiakarsintojen ollessa päätähtäimenä Ala-Huikku jättää kevään EM-painit Belgradissa väliin.
- Syyskuun MM-kisojen jälkeen olen käynyt neljä kovaa kansainvälistä turnausta sarjaa ylempänä ja tähtäin on MM-kisojen jälkeen ollut koko ajan kevään olympiakarsinnoissa. Näissä neljässä turnauksessa olen tehnyt ihan hyvää jälkeä, joten ihan luottavaisin mielin voi olla, totesi Ala-Huikku.
Tuoreimmat aiheesta: Paini
Painiliitto pyytää lausuntoa omista valintakriteereistään
Pyyntö liittyy painin 60-kiloisten valintajupakkaan. Olympiapaikan Suomelle paininut Matti Kettunen ja Jarkko Ala-Huikku saavat odottaa valintaa heinäkuun alkuun. Ensimmäistä kertaa suomalaisessa urheiluhistoriassa lajiliitto pyytää ulkopuolista tahoa selventämään omia kriteereitään.
Painin valintakiista jäi pöydälle
Painiliitto jätti lauantaina pöydälle ratkaisun 60 kilon sarjan olympiaedustajasta. Lontoon kisoihin lähtee Matti Kettunen tai Jarkko Ala-Huikku.
Painiväki harkitsee ylimääräistä liittokokousta
Painiseurat ovat saaneet tarpeekseen olympiavalinnoista syntyneeseen tilanteeseen. Seurat valmistelevat ylimääräistä liittokokousta, sillä ne saivat tarpeekseen Matti Kettusen kohtelusta.
Matti Kettunen ei luovu olympiapaikastaan
Imatralainen painija Matti Kettunen ei suostu lisäkarsintaan olympiakisaedustuspaikasta. Painiliitto suunnittelee järjestävänsä uuden karsintaottelun, jossa edustuspaikka ratkaistaisiin Kettusen ja Jarkko Ala-Huikun välillä.
Painin olympiapaikat karkasivat suomalaisilta
Petra Olli hävisi ratkaisevan 3. kierroksen ottelunsa kreikkalais-roomalaisen painin olympiakarsintaturnauksessa Vantaalla. Olympiapaikka jäi näin haaveeksi.
Haapamäellä "ihan paska matsi"
Jani Haapamäki oli syystäkin pettynyt mies lauantaina Vantaalla hävittyään ratkaisevan kolmannen ottelun olympiakarsinnassa.
Haapamäen olympiaunelma mureni Vantaalla
Kreikkalais-roomalaisen painin viimeinen olympiakarsintaturnaus ei lauantaina tuonut lisää olympiapaikkoja suomalaisille.
Kolme suomalaispainijaa taistelussa olympiapaikoista
Vantaan olympiakarsintaturnaus jatkuu lauantaina. Kolmella on vielä mahdollisuus hankkia tiketti Lontoon kisoihin.
Suomalaispainijoille tappioita Vantaalla
Painin olympiakarsintaturnaus Vantaalla alkoi suomalaisittain tappiollisesti. Vapaapainijat jäivät odottamaan mahdollista pääsyä keräilyeriin.
Ala-Huikun olympiakarsinta muuttui lomamatkaksi
Jarkko Ala-Huikku pitää mahdollisuuksiaan Lontooseen teoreettisina. Kiinan-matkoja hän ei aio enää kisakalenteriin merkitä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.