Lontoo Yleisurheilu |

10 suurinta menestystarinaa - näistä Lontoon kisat 2012 muistetaan!

Lontoon olympiakisoissa nähtiin huikeita suorituksia ja luotiin legendoja. Yle Urheilu kokosi näistä kymmenen suurinta kisojen päätteeksi.

Usain Bolt
27:30
Lontoon olympialaiset olivat todellista urheilun juhlaa.

1. Usain Bolt

Jamaikan ihmemies teki sen taas. Kolme matkaa ja kolme olympiakultaa toinen toistaan uskomattomammilla esityksillä. Bolt ei viihdyttänyt kansaa vain radalla vaan myös totutun rennolla olemuksellaan lehdistön edessä.

2. Michael Phelps

Nousi kaikkien aikojen olympiamitalirohmuksi kasvatettuaan saldonsa Lontoossa 22:een. Niistä peräti 18 on kultaisia. Michael Phelps ei ollut niin suvereeni kuin Pekingissä, mutta päätti uransa arvokkaalla tavalla.

3. Ison-Britannian mitalisade

Kisaisännät pääsivät alkukankeuden jälkeen odotetunlaiseen menestysputkeen. Chris Hoy, Ben Ainslie ja Jessica Ennis. Siinä vain muutama brittien isosta onnistujajoukosta. Iso-Britannia saalisti olympiahistoriansa parhaan mitalisaldon: 65 mitalia, joista 29 kultaisia. Sillä irtosi mitalitaulukon kolmas sija Yhdysvaltain ja Kiinan jälkeen.

4. David Rudisha

Kenialainen vastasi kisojen kenties ylivoimaisimmasta ja sykähdyttävimmästä suorituksesta. Rudisha raivosi 800 metriä maailmanennätysaikaan erien jälkeen ilman jänisapua.

5. Mo Farah

Tämä sympaattinen kestävyysurheilija juoksi itsensä 5 000 ja 10 000 metrin olympiavoittoon. Farah jätti kotiyleisönsä edessä taakseen niin Etiopian kuin Keniankin huippumiehet. Vain harva juoksija on pystynyt valtaamaan kestävyysmatkojen tuplan olympiakisoissa. Tähän joukkoon kuuluu muun muassa Lasse Viren.

6. USA:n naisten pikaviestijoukkue

Tianna Madison, Allyson Felix, Bianca Knight ja Carmelita Jeter painelivat DDR:n 27 vuotta vanhan maailmanennätyksen historiaan. Pikaviestin maailmanennätys parantui yli puolella sekunnilla.

7. Teiniuimareiden rynnistys

Nuoret urheilijat eivät antaneet Michael Phelpsin ja Ryan Lochten kaltaisten supertähtien varastaa show'ta Lontoon uintialtaissa. Muun muassa 15-vuotias Ruta Meilutyte, 16-vuotias Shiwen Ye ja 17-vuotias Missy Franklin vuolivat kultaa huikeilla maailmanennätysajoilla. Monien oli vaikea edes uskoa teiniuimareiden suorituksia todeksi.

8. Suomalaispurjehtijat

Tuuli Petäjä tuli puskista ja räväytti pöytään kisojen parhaan suomalaissuorituksen - olympiahopean. Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff jäivät olympiafinaalin ulkopuolelle pienimmällä mahdollisella erolla, mutta osoittivat sisua ja toivat pronssin kotiin. Purjehtijat pitivät Suomen mainetta yllä Lontoon kisoissa!

9. Tennis

Wimbledon loi tennikselle tunnelman, jollaista olympialaisissa ei ole ennen koettu. Andy Murray otti kauan himoitsemansa suurvoiton ja jätti Roger Federerin nuolemaan näppejään. Serena Williamsin ylivoima naisten turnauksessa kasvoi käsittämättömiin mittoihin. Serena ja hänen siskonsa Venus kasvattivat Lontoossa olympiakultiensa lukumäärän neljään.

10. Lontoon kaupunki

Lontoon pelättiin etukäteen menevän pahasti tukkoon olympiakisojen takia. Suurkaupunki teki kuitenkin toimivilla järjestelyillään kisoista ikimuistoiset. Myös fanaattisen brittiyleisön luoma henki etenkin Lontoon olympiastadionilla teki kisatunnelmasta ainutlaatuisen.

Kommentoi aihetta

(67 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.




Partamooses

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tulen muistamaan nämä kisat kahdesta asiasta:

1. YLE Puheen loistavat selostajat ja tarinat.

- selostajat olivat mahtavia ja asiantuntevia ja jutut mielenkiintoisia. Lontoosta löytyi jopa uusia näkökulmia. Selostukset olivat myös hyvin rakennettuja ja selvästi etukäteen pohdittuja.

2. YLEn tv-juontojen ja selostusten takeltelut ja amatöörijuontajat.

- osa juontajista ja asiantuntijoista tunsi hyvin oman lajinsa (voimistelu, sulkapallo, ratsastus), mutta osa juontajista ei ollut ilmeisesti aiemmin juontanut yhtään mitään. Tämä tuli esiin varsinkin USAn koripallomatseissa. YLEn kisastudio oli tönkköyden ja tunkkaisuuden huippu. Ennen kisoja puhuttiin paljon "twitteristä" ja "osallistumisesta". Mihin ne unohtuivat?

Vielä kerran kiitoksia YLE PUHEELLE - niitä selostuksia oli ilo kuunnella!


Lauri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Samaa mieltä. Tosin yleisurheilun selostus oli tosi hyvällä tasolla. Koripallossa hävetti ja kiukutti erityisesti se naisjuontaja. Miten voidaan valita noin asiantuntematon henkilö lukemaan paperilta faktoja ja ihmettelemään tuomarien toimintaa. En pystynyt katsomaan otteluita YLE:ltä vaan oli pakko pistää streamit päälle usagoals (.com) :sta.


Eki

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ihmettelen vieläkin missä on Slovekia ja miten Andy Murray tuo englantilaisille mainetta. Olisin olettanut, että selostajat ymmärtäisivät kuningaskunnan koostuvan neljästä maasta.


Kingsta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä kaikista kamalinta kuunneltavaa oli taekwondon selostus, Mikkosen pronssiottelu oli 3. koskaan näkemäni taekwondo-ottelu ja osasin silti säännöt selostajaa paremmin.


Cati

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sen verran antaisin tv-selostajille anteeksi, että hehän joutuivat kiertoon yhden selostajan poistuttua kuvioista. Jotkut joutuivat selostamaan itselleen oudompia lajeja. Muistaakseni Niki Juuselan piti alunperin hoitaa kisastudiota. Sinänsä tykkäsin kovasti Riku Riihilahden innokkasta ja osallistuvasta tyylistä studiossa.


Mittamies

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei sellaisia kisoja olekaan, jossa ei selostajia haukuttaisi.

Vähän tuohon suuntaan viittasi jo aikoinaan legendaarinen Pekka Tiilikainen.


Grögi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mäkin pidin Riku Riihilahdesta, hienosti pikkupoikamaisuutta innostusta. Sulkapallon selostajasta en oikein pitänyt, toisteli liikaa itseää, kuten korostan, että tällä tasolla ei helppoja virheitä olekaan. Ainahan kisaa verrataan senhetkiseen kilpailuun ja tasoon, ja helpot virheet ovat ko. tasolla helppoja kuitenkin.

Hannula on vähän erikoinen, mutta menettelee kyllä oikeastaan, vaikka puhuukin joskus vähän enemmän "faktoja" kuin pitäisi. Esim. maratonilla juostaan jokainen 100 m n. 16 s aikaan, Lehtimäki joutui vähän korjaamaan, että ei nyt sentään. 16 s / 100 m tekisi 64 s ratakierroksia, joka on ratajuoksuissakin huippuaikoja.

Niki Juusela on ihan hyvä, samoin Antti Ennekari. Hiltunen oli koriksessa ihan hyvä, ja Kaj Kunnas selvästi oli itsekin pelannut lentopalloa, ihan hauska tyyli hänelläkin, vaikka aluksi vähän ärsytti. MUTTA PIENESTÄ ÄRSYTYKSESTÄ PÄÄSEE KYLLÄ YLI, KUN VÄHÄN YRITTÄÄ.



Joee

Ilmoita asiattomasta kommentista

Vähän suomalainen näkökulma tässä top10:nessä. Viittaan siis yleisurheilun määrään.... Tosin tämähän on YLE, niin eiköhän asian vähän pidäkkin olla niin :)




Tepponen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kepponen ei joko ymmärtänyt tai sitten on vitsiniekka vaan huvin vuoksi. Joee varmaan tarkoitti, että yleisurheilu on suomalaisen liikunta- ja urheilukulttuurin kannalta merkittävässä roolissa. Tämän vuoksi lista koostuu pitkälti yleisurheilusta ja omista menestyslajeistamme. Lajeja olympialaisissa on iso liuta, ja läheskään kaikki eivät ole yleisurheilua. Eikö siellä tullut mitään huippusaavutuksia tai yllätyksiä?


make

Ilmoita asiattomasta kommentista

Lontoo kisat jäi myös muistoon toimitsijoiden/tuomareiden uskomattomista kämmeistä.


Maailmanmestari speciallajissa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Lontoon Olympialaisissa oli huikea tunnelma.Olympiastadionilla oli jopa aamupäivän karsinnoissa hurraamassa n 70 000 katsojaa ja finaaleissa

n 80 000.Monissa lajeissa komeita saavutuksia ja avajaiset

plus päättäjäiset huikeita spektaakkeleita.Match race kisassa Australia pääsi kahdella voitolla finaaliin vaikka sääntöjen mukaan kolme olisi pitänyt olla-Silja Lehtisen porukka kärsi tästä ja ei päässyt finaaliin.Judossa sekoiltiin

esim Japanin juooka sai ensi tuomareilta häviöpisteet 1-2

Yleisän buuauksen jäälkeen japanilainen voitti puhtaasti

3-0.Muitakin kämmejä sattui.Tekevälle sattui mutta aika

hyvin meni kuitenkin.Moukarinheiton finaalin merkin löytymisen

vaikeus huvitti ja homma ei ollut ihan hanskassa ollenkaan


Gori

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ihan liikaa hehkutetaan Phelpsiä. Omassa lajissaan suuri kiistelemättä, mutta tuskin nyt kukaan voi oikeasti väittää, että Phelps olisi sen kovempi urheilija kuin Usain Bolt, Maurice Greene, Carl Lewis, taikka Michael Jordan. Kaverilla nyt sattuu vaan olemaan sellainen laji, jossa on mahdollista repiä mitaleita kuin kukkia kedolta. Monissa muissa tuollainen rohmuaminen rajoittuu max kahteen eri "lajiin".



Guru

Ilmoita asiattomasta kommentista

Phelps on koko olympia historian suurin ja ylivoimaisin urheilija kiistämättä. Kyllä on Boltilla reilusti matkaa vielä.

Maurice Greene, Carl Lewis tahi Michael Jordan ei päässyt lähellekkään.


Kepponen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Samaa mieltä Gorin kanssa. Tilanne on vähän sama kuin jos juoksulajeja olisivat: 100 m etuperin, 100 m takaperin, 100 m "perhosena" ja 100 m:n sukkulaviesti 10 hengen joukkueella. Sekä samat 200, 300 ja 400 metrillä. Bolt voittaisi näistä 16 kultaa. Sitten pituushyppy 10, 20 ja 30 metrin vauhdeilla sekä vielä taiteellinen hyppy, jossa Bolt olisi aivan ylivoimainen. :-)


kiiski

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eri mieltä Gorin kanssa. Ei ole urheilijan vika, jos mahdollisuuksia on. Liioittelette mahdollisuuksien määrää. Ja ajatelkaahan, ennen jokaista finaalia urheilijan täytyy selvittää tiensä läpi alkukarsintojen ja semifinaalien. Ja koko ajan on suuri kilpailun tuoma henkinen paine ja mahdollisuus loukkaantua. Michael Phelps on paras!

Sen sijaan ihmettelen Boltin ylistystä. Hän on mediapelle. Peittää jännityksensä pelleliikkeisiin.


jännittäjä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hyvin sitte Bolt peiteli jännityksensä, tulis ny äkkiä tännekin vähän neuvomaan kuinka pitää oikeesti keskittyä.


Rudolf

Ilmoita asiattomasta kommentista

Samaa mieltä Gorin kanssa. Ei tosiaan uimari, joka voi osallistua oman lajinsa sisällä niin moniin eri "alalajeihin" ja sitä kautta kahmii mahdottoman määrän voittoja, ole välttämättä paras. Toki paras uimari voi olla ja sitä Phelps varmasti onkin. Eri urheilulajien välinen vertailu on vähän arveluttavaa.

Itse arvostan esim. 10-ottelua ja naisissa 7-ottelua erittäin korkealle. Niissä jos missä mitataan monipuolisuutta.


nojoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

En ehkä hieman väärä tapa verrata Boltia ja Phelpsia mitalien määrällä. Uinnissa on mahdollista ottaa 5 mitalia suht helposti kisoissa, kun taas yleisurheilussa 3 on melkein maksimi, ehkä 4 tai 5 on ehdoton maksimi (100m, 200m, 4x100m, 4x400m ja pituushyppy lienevät mahdollinen kombo).


Suurin ja kaunein?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen aikalailla samoilla linjoilla Juha Kanervan kanssa, joka sanoi kutakuinkin, että Phelps on ehkä menestynein, muttei suurin olympiaurheilija.

Perusteluina voidaan pitää juuri voittamisen määrän mahdollisuutta eri lajeissa. Phelps ei ole sen suurempi kuin esim. Karppinen, jolla on 3 peräkkäistä olympiakultaa, sellaisesta lajista, josta on mahdollisuus voittaa vain yksi per kisat. Toinen mittari tietysti voisi olla harrastajamäärä, mikä uinnissa on kohtuullisen suuri, mikä nostaa varmasti Phelpsin suoritusten arvostusta.

Summa summarum, Phelps on yksi suurista, mutta suurin on vähän kiistanalainen määritelmä. Suurinta on hyvin hankala asettaa näin yhtäkkiä. Bolt on kuitenkin urheilijana mielestäni yhtä suuri kuin Phelps.


Phelps on ihan älyttömän kova

Ilmoita asiattomasta kommentista

Vaikka Phelpsillä onkin mahdollisuus vetää uinnin sisällä hurjian määriä eri lajeija, niin on kuitenkin humioitava että ne on laadultaan hyvinkin erillaisia. Phelps vetää mm. 400 sekauintia ja 4x100 vapariviestin. Toinen on yli 4 minuutin kestävyysuinti, kun toinen taas 47 sekunnin sprintti. Ja molemmissa on kaveri ihan maailman huippua.

Olisihan Boltillakin tarjolla yleisurheilun sisällä muita lajeja: Miksei kaveri hyppää pituutta tai juokse koko ratakierrosta jos kerran on niin kova jätkä?

Kannattaa myös vähän ottaa huomioon minkä määrän startteja Phelps urakoi. Lontoossa niitä oli 14, Pekingissä peräti 17. Ja keskimäärin siis 2min suorituksia.

Boltilla sen sijaan "vain" 8 starttia, jotka on keskimäärin 10sec pyrähdyksiä.

Mun mielestä ei ole epäilystäkään kumpi noista on se kovempi jätkä.

Phelpsihän oli jo Ateenassa älyttömän kova, eli on kolmissa kisoissa yltänyt useampaan kultaan. Jos Bolt suorittaa samalla lailla Riossa niin on ehkä saman tasoinen. Muttei velä.




Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä