Mikko Ilonen palasi sadan joukkoon rahalistalla

Sijoitus Italian avoimissa koheni päätöspäivänä 24 pykälällä.

urheilu
Mikko Ilonen kuvassa
Yle

Mikko Ilonen (69-70-70-67) nousi päätöspäivänä 24 sijaa 27:nneksi Torinossa pidetyissä Italian avoimissa.

Ilonen ansaitsi neljän päivän aherruksestaan 13 108,33 euroa. Hän nousee rahalistalla takaisin sadan joukkoon ja on viikonlopun jälkeen 97:s.

Kokonaisansiot ovat nyt 201 990 euroa. Ilonen on sijoittunut sadan joukkoon rahalistalla neljä kertaa peräkkäin vuosina 2007-2010.

Viime kaudella hän pelasi vain yhdeksän kisaa ja sai nilkkaleikkauksen takia niin sanotun medical extensionin European Tourille täksi vuodeksi.

Kauden päätteeksi listan 115 parasta saa täyden kortin European Tourille vuodeksi 2013.

- Tämän viikon perään tulee positiviinen merkintä. Eilisen tapaan startti päivään oli hidas, 15 viimeistä reikää ( -6) olivat koko viikon parasta. Lauantaista jäi sellainen olo päälle, että tänään kulkee. Hyvä lopetus siis viikolle, vaikka pari lyöntiä jäi nipistettävää, Ilonen maiskuutteli tulosta.

Kisan voitti 12 lyöntiä Ilosta paremmalla tuloksella Espanjan Gonzalo Fernandez-Castano (-24).

Suosittelemme