Suora

  • Urheilua Yle Puheessa: Jääkiekkokierros
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Uinnin MM

Petteri Nummelin menossa Lukkoon

Petteri Nummelin on sopinut Rauman Lukon kanssa suullisesti kahden vuoden sopimuksesta. Yle Urheilun tietojen mukaan sopimus syntyi viime viikonloppuna.

urheilu
Petteri Nummelin
Petteri Nummelin on pukenut Leijona-paidan ylleen 15 MM-kisoissa. (Arkistokuva)Patrick B. Kraemer / EPA

Kuluvalla kaudella Luganon ja Turun väliä reissannut Petteri Nummelin on Rauman Lukon uusin vahvistus. Länsi-Suomi -lehti uutisoi asiasta tiistaina ensimmäisenä.

TPS:ää NHL:n työsulun siirtoruletin vuoksi syyskaudella kahdeksassa ottelussa edustanut Nummelin on tehnyt raumalaisten kanssa suullisesti kahden vuoden sopimuksen, joka syntyi Yle Urheilun tietojen mukaan viime viikonloppuna.

Sveitsin liigassa Luganoa vuodesta 2001 asti edustanut 40-vuotias maajoukkuepuolustaja on pelannut SM-liigassa yhteensä 117 ottelua keräten tehopisteet 30+46=76. Vielä ei ole varmaa, milloin Nummelin liittyy Lukko-miehistöön.

Suosittelemme