Slovenia saapuu Huuhkajien vieraaksi elokuussa

Maat ovat kohdanneet vain kerran aiemmin. Yle televisioi ottelun suorana.

urheilu
Mixu Paatelainen.
Yle / Samu Lehtonen

Suomen jalkapallomaajoukkue kohtaa Slovenian ystävyysottelussa 14. elokuuta. Pelipaikasta ja alkamisajasta sovitaan myöhemmin.

Slovenia on Kansainvälisen jalkapalloliiton rankingissa sijalla 49, 32 sijaa Suomen yläpuolella.

Slovenia nähtiin edellisen kerran arvoturnauksessa 2010 MM-kisoissa, jossa joukkue jäi alkulohkoon.

Suomi ja Slovenia ovat kohdanneet kerran aiemmin. Ljubljanassa huhtikuussa 1999 pelattu ottelu päättyi 1-1. Suomen maalin teki nykyinen päävalmentaja Mixu Paatelainen.

Yle televisioi ottelun.

Suosittelemme