Sportin tulos kehittyi – Hiltunen penää muilta seuroilta talouskuria

Vaasan Sportin vaikeat vuodet ovat ainakin hetkellisesti takana. Yhtiö sai vakavaraisen omistuspohjan, joka auttoi sen pahimmasta velkakuopasta.

urheilu
Vaasan Sport juhlii maalia JYPiä vastaan.
Tomi Hänninen

2010-luvun taite oli yhtä myrskyä Vaasan Sportille: satojen tuhansien eurojen tappioita, oman pääoman menetyksiä, ristiriitoja hallituksessa ja taistelua liigapaikasta.

Viime kaudella liigaan noussut ja liigaosakkeen pulittanut yhtiö sai myös ensimmäistä kertaa vuosikausiin omat pääomansa takaisin. Kaupparekisteristä osakepääoman menettämistä koskeva merkintä poistettiin 12.10.2015.

Samalla yhtiön omavaraisuusaste, on noussut yli 100 prosentilla ollen kuitenkin yhä heikko (alle 15 %). Pahimmillaan vuoden 2010 -123,86 prosentin omavaraisuusaste on kehittynyt 9,39 prosenttiin. Omavaraisuusaste kertoo kuinka paljon yhtiön varallisuudesta on rahoitettu omalla pääomalla ja miten se sietää tappioita sekä pitkän tähtäimen sitoumuksia.

Yhtiö on noussut myös kahden tappiollisen vuoden jälkeen nettotuloksessaan positiiviseksi. Mistään kovin hurjasta tuloskunnosta tämä ei kerro, sillä viiden vuoden aikana Sportin yhteenlaskettu nettotulos on 117 000 euroa tappiollinen. Yhtiön tulosta on pelastanut konserniavustus, joka on peräisin Vaasan Jäähallin Ravintolat Oy:ltä. Vuosittain laillista voitonjakoa Sportiin on virrannut 573 000 euroa.

Oman pääoman tuoton ja sijoitetun pääoman tuoton suhteen tarkastellessa, yhtiön kannattavuus on heitellyt hurjasti. Kausilla 2010–2011 ja 2011–2012 oman pääoman tuotto oli erinomainen, 999 prosenttia, mutta tippui kahtena seuraavana kautena -999 prosenttiin. Viime kautena tuotto palasi erinomaiseen 999 prosenttiin, ja sijoitetun pääoman tuotto nousi peräti -390,43 prosentista myös erinomaiseksi 30,33 prosenttiin.

- Meillä on mennyt ihan suunnitelmien mukaan, tehtiin viime vuonna vahva tulos ja tälläkin kaudella näyttää siltä. Ollaan pystytty vahvistamaan tasetta, oma pääoma on plussalla. Kun mentiin Mestiksestä liigaan, se oli vielä negatiivinen, mutta nyt on plussalla aika hyvinkin. Siinä mielessä taloudellisesti on mennyt hyvin, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen.

Vaasan Sportin talouden suunta on jopa poikkeus muihin liigayhtiöihin verrattuna. Hiltunen penääkin seuroille talouskuria, jotta koko liiga voisi paremmin.

- Kyllä siitä pitää olla huolissaan, sen takia puhun avoimesti. Rahaa ei riitä ylettömästi Suomessa ja sen takia ne seurat, jotka haluaavat huolehtia tulevaisuudestaan, niin ne huolehtivat sen pääomituksen sieltä liiketoiminnan kautta ja liiketoimintaa kehittämällä.

- Toivoisin, että koulutettaisiin urheilutalouden johtajia, ja olisi hyvä, että kouliintuisi talousammattilaisia, jotka pystyisivät tulemaan rakkaudesta lajiin sitä kehittämään.

Suosittelemme