Suora

  • Ranskan avoin tennisturnaus
  • Urheiluilta: Puhetta urheilijoiden ravinnosta
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Leijonille kaikkien aikojen NHL-vahvistukset? - Marjamäki pysyy salaperäisenä

Suomen maajoukkuejohto suuntasi lauantaina kotiin perinteiseltä Pohjois-Amerikan kiertueeltaan. Päävalmentaja Lauri Marjamäki ei kuitenkaan suostunut hiiskumaan mahdollisista NHL-vahvistuksista.

Suomen jääkiekkomaajoukkue
Lauri Marjamäki
Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki. Tomi Hänninen

VANCOUVER. Jos koskaan, niin tänä vuonna Suomen maajoukkueelle on NHL:stä tarjolla huima määrä laadukkaita vahvistuksia kevään MM-kisoihin. Kun pelaajat Aleksander Barkovin, Rasmus Ristolaisen, Patrik Laineen ja Sebastian Ahon tapaan ovat jäämässä ulos NHL-kevään huipennuksesta, tarjolla on iso kasa kansainvälisen tason huippuyksilöitä.

Kun edellä mainittujen pelaajien lisäksi tarjolle jäävät ainakin Jussi Jokinen, Joel Armia, Markus Granlund, Mikko Rantanen, Kari Lehtonen ja Antti Niemi, tarjolla on yksi kaikkien aikojen kovimmista kattauksista.

Todellisuudessa asiat ovat kuitenkaan näin yksinkertaisia. Pelkästään loukkaantumiset näyttelevät monien tapauksessa suurta roolia, mitä MM-kisoihin tulee. NHL:n otteluohjelma oli tällä kaudella World Cupin sekä keskellä kautta suodun viiden päivän loman vuoksi armoton, joten monella tankki voi olla tyhjä.

- En tiedä, onko tässä vaiheessa olemassa oikeaa vastausta siihen, mikä se vahvistusten määrä voisi olla. Siellä on sopimusasioita ja vammoja, mitkä tuovat oman mausteensa näihin. Annetaan nyt pelaajien pelata ensin kausi loppuun ja katsotaan sitten, mikä se lopullinen määrä on, Marjamäki sanoi lauantaina Yle Urheilulle.

”Meillä on paljon hyviä maalivahteja”

Marjamäki, joka kiersi reilun viikon reissulla Pohjois-Amerikkaa tiiviiseen tahtiin yhdessä GM Jere Lehtisen kanssa, näki kiertueellaan seitsemän NHL-ottelua. Mukaan mahtui suomalaisittain muun muassa Floridan, Buffalon, Nashvillen, Carolinan, Coloradon, Rangersin ja Columbuksen ottelut.

Yksi kotimaista jääkiekkokansaa kutkuttava kysymys on, mistä tulee Saksassa ja Ranskassa järjestettäviin MM-kisoihin Suomelle ykkösmaalivahti. NHL:n ensimmäisestä aallosta tarjolla ovat Lehtonen ja Niemi, joista kumpikaan ei ole pelannut surkean joukkueen takana hyvää kautta.

Kaksikosta Lehtonen on ollut vahvempi. Lehtonen myönsi Yle Urheilulle maajoukkuejohdon olleen tähän yhteydessä.

Toisaalta NHL:n pudotuspelien ensimmäiseltäkin kierrokselta ehtii vielä MM-turnaukseen, mikä käynnistyy toukokuun viidentenä. Tämä saattaisi vapauttaa tarjolle vaikkapa Tuukka Raskin tai Pekka Rinteen ja Juuse Saroksen.

- En vielä kommentoi näihin sen enempää. Meillä on paljon hyviä maalivahteja mistä valita. Haluamme nyt antaa pelaajille rauhan pelata ja, kun pelit ovat ohi, alamme miettiä, ketä voisi olla tarjolla, Marjamäki sanoo ikään kuin väittäen, ettei johto miettisi vaihtoehtoja jo nyt.

Marjamäki sanoo monen suomalaispelaajan tehneen tähän vaikutuksen reissun – ja miksei kaudenkin – aikana.

- Sieltä on noussut moni jätkä esiin. Tietenkin monet näistä nuorista, mutta myös kokeneemmista jätkistä. On ollut lisäksi ilo nähdä Joel Armian ja Markus Granlundin tyyppisten pelaajien nousevan esiin. Jätkät ovat jaksaneet hienosti pinnistellä ja ovat saaneet sitä kautta nyt suurempaa roolia.

- Ylipäätään on ollut mukava nähdä, että suomalaiset ovat hyvissä rooleissa joukkueissaan. Eipä tuolla hyökkääjiä juurikaan ole, jotka olisivat jollakin kymmenen minuutin vastuulla, Marjamäki kehui.

Kaiken kaikkiaan Marjamäki piti kiertuettaan antoisana.

- Tärkeintä oli tavata pelaajia, mutta onhan se aina hyvä nähdä NHL:ää paikan päällä. Siltäkin puolelta tämä oli oikein antoisa reissu. Vaikka otanta on lyhyt, mieleen jäi, että suurin osa joukkueista pelaa aika samalla tavalla. Samanlaiset kaavat siellä toistuvat. Johtuuko sitten siitä, että Pittsburghin mestaruuden myötä monet haluavat pelata samalla tavalla, Marjamäki pyöritteli lopuksi.

Suosittelemme