"85-metriseen olisin tosi tyytyväinen"
Koko kauden heittonsa kanssa taistelleelle Tero Pitkämäelle sunnuntain Kuortaneen Eliittikisojen keihäskisa on erittäin tärkeä olympialaisia ajatellen.
Tero Pitkämäki on käyttänyt viime viikot terävään harjoitteluun.
- Tein aika terävän ja kovan treenijakson Lapinlahden kilpailun jälkeen. Usempi heittoharjoituskin siinä tuli kahden viikon aikana. Nyt vaikuttaa vähän valoisammalta kuin aikaisemmin.
Tulosta on alkanut tulla myös pidempien keihäskaarien muodossa.
- Kyllä harjoituksissa heitot ovat pidentyneet pitkin kautta koko ajan. Kuortaneen Eliittikisoissa tavoitteena on heittää kauden paras tulos ja useampi yli 80-metrinen kaari.
Pitkämäellä on hyviä muistoja Kuortaneelta. Vuonna 2005 syntyi huima ennätys 91,53. Myös seuraavana vuonna keppi lensi yli 91 metriä. Tällä kaudella 29-vuotiaan paras noteeraus on vain 83,87.
- Tykkään tästä paikasta. Ennätyskin on syntynyt täällä hyvällä heittopaikalla. Yleensä tuulen mukaan valitaan suunta, mikä on iso etu keihäänheittäjille. Kyllä tämä kisa on aika tärkeä. Minun pitäisi saada kohtuullisen tasainen sarja, jonka kautta saisin varmuuden heittämiseen. Sen turvin olisi hyvä lähteä Lontoossa keihäskarsintaan. Mielellään sinne voisi pari pidempääkin kaarta mahtua mukaan. Sitä kautta voisin uskoa myös mahdollisuuksiin. Jos sieltä sellainen reipas 85-metrinen tulisi, niin olisin tosi tyytyväinen.
Useampi huippukeihäsmies on ollut loukkaantuneena tällä kaudella olympialaisten alla. Tilanne on myös Pitkämäen mielestä uudenlainen.
- Onhan tämä hieman uusi tilanne, kun ei ole oikein ketään, joka olisi muita edellä. Kaikilla on mahdollisuus mitalitaisteluun. Tilanne on hyvin mielenkiintoinen. Neljä vuotta sitten tilanne oli hieman samanlainen, kun tulostaso laski ennen olympialaisia ja pakka oli silloinkin auki. Pekingissä tulostaso kuitenkin nousi aika huimasti. Uskon samaan myös nyt.
Yle TV2 näyttää Kuortaneen Eliittikisat suorana lähetyksenä sunnuntaina klo 16.30 alkaen. Miesten keihäskisa alkaa klo 16.30.

Kommentoi aihetta
(15 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Eemeli
Ilmoita asiattomasta kommentistaAsun lähellä Kuortanetta. Suunnittelin tämän päivän ulkoiluohjelmaani. Kisat alkavat klo 16.30, joten kuntoilu pitää hoitaa sitä ennen. Miksi? No, sen takia, että kun lähettäjä ensimmäisen kerran puhaltaa pilliinsä, alkaa sataa kaatamalla. Melkein kaikissa tämän kesän kisoissa sade ja tuuli ovat olleet kiusana.
Saa nähdä kuinka nyt käy? Keihäsmiesten ei kannata ruveta sateessa liukastelemaan, mutta moukarikaksikolla on paljon pelissä. Se on heitettävä, kelissä kuin kelissä. Jospa nyt vihdoin saataisiin sateeton ja tuuleton kisa.
Nestori
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen positiivisesti yllättynyt jos joku suomalaisista heittää yli 78 metrin keihäskaaren.
YU-FANI
Ilmoita asiattomasta kommentistaKisat alkaa kyllä klo 14.00 kalenterin mukaan, joten ei vielä sada, hyvin kerkiät vielä näkemään tv:stä mahdollisesti oman naamasi.
matias
Ilmoita asiattomasta kommentistataitaa jäädä haaveeksi Pitkämäen kasiviitoset,luulen vai että hän on parhaat päivänsä nähnyt.
Huvittunut
Ilmoita asiattomasta kommentistaKunhan nyt ensin sais vakautettua sen tasonsa siihen 80 metriin edes...
JK
Ilmoita asiattomasta kommentistaAi Matias tarkoittaa, että Pitkämäen parasta ennen päivä on mennyt jo!
Oho!
Ilmoita asiattomasta kommentistaEnpä usko, että Pitkämäen parasta ennen päivä on mennyt. Luulen, että hän on mies makeimmillaan!
Asenetta
Ilmoita asiattomasta kommentistaMatias, miksi pitää aina olla niin pessimistinen? Jos urheilija luottaa itseensä ja lähtee positiivisella asenteella kisaan, eikö se ole hyvä asia. Ei meidän penkkiurheilijoiden kannata ruveta purnaamaan ainakaan ennen kilpailua.
Takinkääntäjät
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa sitten kun/jos Tero paiskaa sen 85 niin tänne tullaan hehkuttamaan miestä joka on pari tuntia aikaisemmin haukuttu (näin täällä suomessa).
Kaus mitalit karkaavat
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä nykyisellä puuhastelulla suomalaisten keihäsmitalit ovat kaukana. PItäisi muuttaa koko urheilujärjestelmä, että voitaisiin pärjätä isoissa lajeissa. Keihään kaltaisissa pikkulajeissa on vielä toivoa pysyä kasin sakissa, mutta siinäkään ei kyllä ylletä mitaleille. Ja tulevaisuudessa yhä useampi maa tulee nousemaan Suomen yläpuolelle. Ja ei Tero sitä kasivitosta paiskaa....
Puustaveistetty
Ilmoita asiattomasta kommentista"Asennetta", se on realismia. Ei pelkällä luottamuksella keppiä heitetä. Se keppi joko lentää pitkälle, tai ei. Jos ysikympin kaarien heittäjä saa vaivoin 80m. rikki, niin jossain on vika, korvien välissä veikkaan. Parempia kaaria toivottavasti toki on luvassa, kaikilla kisoihin valituilla.
Eemeli
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi te Pitkämäkeä koko ajan haukutte. Hän on voittanut Suomessa käydyt katsastukset, kuten mm. kaksi tärkeimmäksi luokiteltua kisaa, Pihtipudas ja Lapinlahti. Kyllä hän on edelleen Suomen ykkösmies keihäässä.
Tero Pitkämäki voittaa kaikki muut suomalaiset joka kerta kun on mukana. Jos joku suomalainen heittää keihästä yli 85 metriä, niin kyllä se on Pitkämäki. Aika ylioptimistisia lausuntoja Tero taas eilen antoi. Hän aivan turhaan rakentelee itselleen paineita. Ehkä tämä on hänen tapansa psyykata itseään. Samanlainen tapa on Saarisen Aikulla talvisin. Usein hän uhosi pärjäävänsä Björgenille, mutta toisin kävi.
Toivon, että Tero voittaa. Jos Kuortaneella sataa, kuten säätiedot näyttävät, ei hänen eikä Mannion kannata mennä sinne liukastelemaan. Heidän ei tarvitse näyttää nyt kenellekään yhtään mitään.
rasittavaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaas tämä urpoilu alkoi täällä välittömästi, kun on Pitkämäestä uutinen. Toivottavasti Suomen keihäsmiehet ei pärjääkään, niin saatte sitten valittaa taas lisää ja purkaa omia pettymyksiänne - mistään muustahan noissa "realistisissa" kommenteissa ei ole kyse.
yksvaan
Ilmoita asiattomasta kommentistaItse asun lähellä Kuortaneen keskustaa, eikä tällä hetkellä ainakaan sada. Pilvistä on. Kisat kuitenkin jo käynnissä. Toivotaan hyviä tuloksia.
tero, tero, väärät kisat
Ilmoita asiattomasta kommentistapittääpi p-mäen tarkistaa almanakka. kisat ovat lontoossa ja vasta
parin viikon päästä.