Koripallo |

”Aggressiivinen joukkuepuolustus ja tempopeli”

Suomen naisten koripallomaajoukkue kohtaa lauantai-iltana EM-karsintaottelussa Ateenassa Kreikan.

yleiskuva koripallosta
Kuva: Yle

Suomen naisten koripallomaajoukkue hakee jatkoa karsintavoitoilleen lauantai-iltana, jolloin joukkue ryhmittyy vierasotteluun Kreikkaa vastaan Ateenan esikaupungissa Maroussissa.

Päävalmentaja Anton Mirolybovin kirjoissa keskiviikon 60 pisteen voitto Luxemburgista kävi erinomaisesti valmistavasta harjoituksesta lauantaille. Voittoon on aina syytä olla tyytyväinen, mutta joukkueessa tiedostetaan, että E-lohkon muut joukkueet – Kreikka, Italia ja Latvia – ovat Suomen todellisia vastustajia EM-kisapaikan tiellä.

- Kreikka on isokokoinen ja rutinoitunut joukkue, ja erityisesti Taru Tuukkanen, Tiina Sten ja Heta Korpivaara pystyvät kokemuksensa perusteella antamaan valmennusjohdolle arvokasta neuvoa heidän pelaajiinsa liittyen. Fokuksemme on kuitenkin tässä vaiheessa vahvasti omassa tekemisessä, Mirolybov alustaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Suomi iskee Kreikkaa vastaan aseilla, joita Mirolybov on teroittanut joukkueeseensa toukokuun alusta alkaen.

- Aggressiivinen joukkuepuolustus, tempopeli ja joka ikisen irtopallon perään syöksyminen ovat meidän pelitapamme. Jos otamme puolustuspään haltuumme, pääsemme myös juoksemaan kenttää ja tekemään helppoja koreja. Meillä on tällä konseptilla mahdollisuus tapella voitosta kaikkia tämän lohkon kovimpia koripallomaita vastaan, eikä yksikään vastustaja voi lähteä aliarvioimaan meitä, jatkaa Mirolybov.

Mirolybov jakoi Luxemburg-ottelussa runsaasti vastuuta joukkueen nuorelle kaartille, jota edustavat muiden muassa Evita Iiskola, Annika Holopainen sekä Emmi Leino. Valmentajan mukaan sama tahti jatkuu Kreikkaa vastaan.

- Jotta pystymme ylläpitämään tahtomaamme intensiteettiä, tarvitsemme laajan pelaavan kokoonpanon. Moni saattoi ajatella Luxemburg-ottelussa, että annoin niin sanotusti ”arvokkaita kokemusminuutteja” nuorille, mutta totuus on se, että nuoret ovat tärkeä osa rotaatiotamme, Mirolybov painottaa.

Tuoreimmat aiheesta: Koripallo

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä