SM-liiga |

Ahola uskoo espoolaiseen kiekkobisnekseen

Jääkiekon SM-liigaseura Espoon Bluesin uudet omistajakuviot alkavat selkiytyä. Uusien taustavoimien yhtenä vetäjänä toimii entinen Blues-kapteeni Peter Ahola, joka uskoo espoolaispotentiaaliin myös kiekkobisneksessä.

Jääkiekko Espoo Oy:n, johon Ahola kuuluu yhtenä sijoittaja, aikoo ostaa Blues Hockey Oy:n. Asia ei ole vielä saanut sinettiä.

- Tapahtuu - toivon mukaan - pieni vallanvaihto, jossa loistavaa työtä tehnyt Jussi Salonoja, pääsee jatkossa helpommalla, ja me pääsemme pyörittämään Bluesin toimintaa ja yritämme saada hommat oikeille raiteille, selvittää Ahola.

- Salonoja on pitänyt tätä laivaa pinnalla. Eihän se ole mukavaa, että on ollut vaikeata, mutta silloin täytyy pysähtyä ja analysoida ne hankaluudet, jotta kaikki muuttuisi paremmaksi.

- Omistuspohjan on tarkoitus olla laaja ja haemme edelleen kaikenlaista osaamista tähän ryhmään. Vaikea sanoa, miltä lopullinen kokoonpano tulee näyttämään.

Espoolaishenki esille

Jääkiekko Espoo Oy:n on tarkoitus tehdä mahdollisimman laajapohjaisella ja ammattitaitoisella porukalla sellainen juttu, jonka lopputulos nostattaisi espoolaista henkeä.

- Espoolainen jääkiekko on meidän sydäntä lähellä ja me lähdemme siltä pohjalta liikkeelle. Me haluamme antaa takaisin espoolaiselle kiekkoilulle, joka on antanut jokaiselle meistä niin paljon.

Ahola odottaa, että Bluesin vaikuttajatahot tuovat kaiken osaamisensa peliin.

- Tämä on meille tavallaan kutsumus, kun saamme olla tässä mukana. Innolla lähdemme mukaan - sikäli mikäli kaikki menee maaliin asti - kaikkihan ei ole vielä ihan selvää, muistuttaa Ahola.

Junioripuolella espoolaiset ovat näyttäneet osaamisensa. Aholan mukaan espoolaisten kiinnostus kasvaa sitä mukaa. mitä korkeampi on edustusjoukkueen omavaraisuusaste.

- Tämä on yksi tärkeimmistä asioista koko kiekkopaketissa. Vaikka nuorten kanssa on tehty jo hienoa työtä, niin mielestäni sieltä löytyy vieläkin enemmän potentiaalia, viitoittaa Ahola.

Ei sijaa kerhotoiminnalle

Uudet yrittäjätahot lähtevät haasteen kimppuun liiketoimintasuunnitelmalla, jossa ei ole sijaa puuhastelulle.

- Emme lähde soitellen sotaan, asiaa on tutkittu ja uskomme, että meillä on rahkeet laivan kääntämiseen.

- Mitään kerhotoimintaa tämä ei tule olemaan. Jos katsotte nimilistaa, jotka ovat tässä mukana, niin ei siinä ole ketään kerhovetejää. Kovia tekijöitä löytyy eri alojen saralta, itse asiassa aika hyvä sekoitus, näkee Ahola.

Espoossa on jääkiekkopotentiaalia Aholan mielestä, se pitää vain kaivaa esille. Velkataakkaakin Bluesilla riittää. Asia ei huoleta Aholaa liiaksi asti.

- Kaikki tietävät, ettei kiekkobisnes ole Suomessa helppoa, mutta muutamat seurat ovat näyttäneet, että se on mahdollista meitäkin pienemmillä paikkakunnilla.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä