Aika-ajon merkitys yhä valtava Formula 1:ssä
Pirellin muuttuvien rengasseoksien ja DRS-systeemin mukaantulon myötä aika-ajon merkityksen piti pienentyä Formula 1:n MM-sarjassa. Tilastot osoittavat kuitenkin muuta.
Kun Formula 1:n MM-sarjassa on ajettu 11 osakilpailua (20:sta), Autosport-lehti on tehnyt analyysin aika-ajon merkityksestä kilpailujen tuloksiin. Pirellin muuttuvien rengasseoksien ja ohittamista helpottamaan kehitellyn DRS-systeemin mukaantulon myötä aika-ajon merkityksen uskottiin pienentyvän, mutta tilastot eivät tätä osoita.
Autosportin analyysissä tutkittiin jokainen GP-kilpailu kauden 2003 alusta lähtien, joten otanta on 172 kilpailua. Tällä kaudella paalupaikalta on ajettu voittoon 55 prosentin varmuudella. Keskiarvo kymmenen vuoden ajalta on 52 prosenttia.
Eturivistä kilpailun voittoon on ajettu 82 prosentissa tämän kauden kilpailuista. Kymmenen vuoden keskiarvo on seitsemän prosenttiyksikköä alemmalla.
Keskimäärin tämän kauden MM-sarjassa voittoon on ajettu lähtöruudusta 2,8, joka on kolmanneksi korkein lukema kymmeneen viimeisimpään vuoteen. Tähän tilastoon vaikuttaa oleellisesti se, että Ferrarin Fernando Alonso on ajanut voittoon 11:nnestä lähtöruudusta Valenciassa ja kahdeksannesta ruudusta Sepangissa.
Paalupaikalta kilpailuun voittoon
1. 2007: 65%
2. 2004: 61%
3. 2003: 56%
4. 2006: 56%
5. 2012: 55%
6. 2009: 53%
7. 2011: 47%
8. 2005: 47%
9. 2008: 44%
10. 2010: 42%
Eturivistä kilpailun voittoon
2007: 88%
2011: 84%
2004: 84%
2012: 82%
2008: 78%
2010: 74%
2006: 72%
2009: 71%
2005: 63%
2003: 56%
Keskimääräinen lähtöruutu kilpailun voittajalle
1. 2003: 3.2
2. 2005: 3.2
3. 2012: 2.8
4. 2006: 2.7
5. 2008: 2.6
6. 2009: 2.2
7. 2004: 2.2
8. 2010: 2.0
9. 2011: 1.9
10. 2007: 1.5
Tuoreimmat aiheesta: Formula 1
Mildh: Nico Rosberg on tilanteen herra
- Rosberg alkaa päästää samaan huippuvireeseen, jollainen hänellä oli kahdeksan vuotta sitten GP2-sarjassa, kirjoittaa Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh.
Bottas: Paniksista turha haaveilla
Valtteri Bottas toivoo Monacon F1-kisaan yllättäviä käänteitä. Esimerkiksi turva-auton saapuminen radalle kelpaisi suomalaiselle.
Renkaat yhä Rosbergin huolena - "Kilpailusta tulee varmasti vaikea"
Nico Rosbergin isä Keke Rosberg voitti Monacossa 30 vuotta sitten. Pystyykö poika samaan sunnuntaina?
Räikkönen: Vasta kisa kertoo
Kimi Räikkösen mukaan sunnuntain kilpailussa paljon riippuu siitä, miten Lotus saa renkaansa toimimaan.
Vettel: Jos pitää etsiä syyllistä, se olen minä
Sebastian Vettelin mukaan Red Bullin vauhti olisi riittänyt paalupaikalle. Kolmaskin lähtöruutu oli kuitenkin hänen mieleensä.
Rosberg kotikatujensa nopein - Räikkönen iskuasemissa
Mercedeksen loistava vauhti aika-ajoissa sai jatkoa Monacon katuradalla. Nico Rosberg lähtee paalulta kolmannen kerran peräkkäin tällä kaudella.
Rosberg hurjassa vauhdissa - näin eteni Monacon aika-ajo
Yle Urheilu seurasi Formula ykkösten Monacon aika-ajon tapahtumia hetki hetkeltä. Nico Rosberg ajoi Monacossa jo kauden kolmannen peräkkäisen paalupaikan.
Rosbergin loistovire jatkuu, Räikkönen kuudenneksi nopein
Nico Rosberg on ajanut kaikissa kolmessa Monacon GP:n harjoituksessa pohja-ajan. Lauantain viimeisiä harjoituksia värittivät ulosajot.
Leuhkoja eväitä etsimässä
Yle Urheilu kävi Monacon GP:n yhteydessä kurkistelemassa, millaisin eväin F1-tallien edustustiloissa päivään startataan.
Hikinen ja kuuma viikonloppu
F1-sarjan tunnetuin osakilpailu on ahdettu täyteen glamouria ja pintakiiltoa, mutta kulissien takana vaikuttavat myös poikkeuksellisen kovat paineet.
