Lontoo Paini |

"Ala-Huikulta olisi vaadittu turnausvoittoa"

Painin päävalmentaja Juha Virtanen myöntää, että Matti Kettusen saumat maailman huippuja vastaan ovat kysymysmerkki. Maapaikan hankkiminen oli kuitenkin tarpeeksi kova näyttö olympiajoukkueeseen.

Juha Virtanen kuvassa
Painin päävalmentaja Juha Virtanen. (Arkistokuva) Kuva: YLE

Painin päävalmentajan Juha Virtasen mukaan Matti Kettusen valinta Suomen edustajaksi Lontoon olympialaisiin oli lopulta melko selvä. Virtasen mukaan Jarkko Ala-Huikun olisi pitänyt voittaa Dortmundin turnaus, jotta miestä olisi voitu miettiä kisakoneeseen.

Kettunen hankki Suomelle toukokuussa olympiapaikan 60 kg:n sarjaan. Ala-Huikun viimeiseksi olympianäytöksi jäi viikonloppuna otettu kovatasoisen Dortmundin turnauksen kolmas sija.

- Näiden näyttöjen perusteella olemme todenneet, että Kettusen olympiakarsintaturnauksen paikan hankinta menee Jarkon tämän turnauksen edelle, Virtanen kommentoi.

- Jotta Jarkkoa oltaisiin voitu jollain tavalla lähteä viemään Kettusen edelle, niin kyllä tässä olisi pitänyt puhua turnausvoitosta.

"Kaikille annetaan mahdollisuus"

Ala-Huikku on napsinut urallaan Kettusta kovempia päänahkoja. Virtasen mukaan aiemmat meriitit jätettiin olympiavalinnassa kuitenkin toissijaisiksi.

- Jarkkohan oli edellä ennen tuota Bulgarian valintaturnausta. Hän sai aikaisempien näyttöjensä perusteella oman turnauksensa. Olemme kuitenkin puhuneet, että kaikille annetaan mahdollisuus, ja Matti käytti omansa.

- Totta kai Jarkolla on näyttöjä kovistakin ulkomaisista vastustajista. Kyllä minulla sellainen tuntuma on, että Mattikin lähtee olympiakisoihin voittoja hakemaan. Niin kuin kaikki tietävät, niin Matilla ei ole niistä kovista kavereista vielä voittoja tullut. Nyt on kuitenkin ensimmäinen paikka, jossa niitä kannattaa ottaa.

- Kysymys on tietenkin, että riittääkö aika siihen, että Azerbaidzanin, Venäjän tai Georgian kaveria vastaan on paukkuja. Se on kysymysmerkki, mutta teemme töitä sen eteen, että molemmat edustajamme ovat kunnossa 6. elokuuta, Virtanen päätti.

Suomen toisena edustajan Lontoon olympiapaineissa nähdään Rami Hietaniemi, joka kamppailee sarjassa 84 kg.

Kommentoi aihetta

(7 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

indiansilver

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei oo totta. Eikö olympialaisiin

pitäisi valita urheiloijoita, jolla on sauma

mitaliin? näiden kahden saavutuksia(ja kuntoa)kun vertaa,

ei voi ku ihmetellä, käsittämätön päätös menestyksen

kannalta. Veikkaisin et Kettunen painii näis kisois taas

2 ottelua. Uskomaton ratkaisu. Hyvä Suomi, jätetään keihäsmiehetkin kaikki kotiin, ettei varmaan saada mitalia.


höpöhöpö

Ilmoita asiattomasta kommentista

se o nähty että vanhat meriitit ei tässä lajissa paina. eikös jarkko em- finaalissaan voittanut olympiavoittaja Armen Nazarjan. hävisi kuitenkin olympialaisissa ensimmäisen ottelunsa, jarkolla on ollut mahdollisuutensa hoitaa a. maapaikka ja itsensä kisoihin ja b. näyttänyt olevansa tällähetkellä parempi. vanhat saavutukset ei paina paljoakaan vaa-assa kun o kovia ukkoja vastassa. kettusella on samat mahdollisuudet menestyä kuin muilakin.


iceman

Ilmoita asiattomasta kommentista

Päinvastoin, ratkaisu oi ehdottomasti oikea. Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, maapaikan hankkinutta urheiija ei kerta kaikkiaan voi syrjäyttää. Ala-Huikku on mahdollisuutensa saanut eikä ole sitä kyennyt käyttämään. Todellisuudessa molempien mahdollisuudet menestykseen ovat peräti vähäiset, mutta jo olympiaedustuksen saamisessa on kyse siitä, että olet iskussa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Kettunen oli, Ala-Huikku ei. Selvä peli, pulinat pois.


jusa

Ilmoita asiattomasta kommentista

indiansilverille tiedoksi että se oli Ala-Huikku Pekingissä joka paini vain yhden ottelun ja hävisi sen pisteillä. Meinasi mennä jopa selälleen. Totesi toki kisan jälkeen ihan oikein "Olin ihan lammas".

Ala-Huikun turnauksessa ei ollut yhtään olympialaisiin menevää painijaa ja siinäkin seurassa vain pronssia.

Jos Kettunen painii kaksi ottelua Lontoossa hän menestyy paremmin kuin Ala-Huikku Pekingissä.


indiansilver

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voi voi ja toivotaan toivotaan.

Kettusella onkin tosiaan kovia päänahkoja urallaan ja

armoton arvokisaputki, ei vissiin edes em-tasolla yhtä voittoa tai just se yks. Hohhoijaa, turha jatkaa keskuatelua. Ei

muuta kun odotellaan 4 vuotta taas.....


Kuukaudessa mestariksi?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Virtasen kommentista saa jotenkin sellaisen käsityksen, että nyt sitten ruvetaan panostamaan Kettusen harjoitteluun ja valmistautumiseen olympialaisiin, kun aikaa on vielä ruhtinaallisesti... 1 kuukausi!!! Toivottavasti asia ei ole ihan näin.


Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä