Alppitähden aivokasvain poistettiin
Tshekkiläinen alppihiihtäjä Sarka Zahrobska selvisi aivokasvaimen poistosta ja on paranemaan päin.
Sarka Zahrobskalta, 27, on poistettu onnistuneesti tiistaina löydetty aivokasvain. Tshekkiläistä alppihiihtäjää edustava agenttitoimisto kertoi torstaina lyhyessä tiedotteessaan, että Zahrobska oli leikkauksessa keskiviikkona ja kommunikoi nyt normaalisti.
Vielä ei ole selvää, milloin alppihiihtäjä pystyy jälleen harjoittelemaan.
Zahrobska sijoittui hopealle vuoden 2009 MM-kisoissa ja pokkasi pronssia Vancouverin olympialaisista 2010. Viimeiset kaksi maailmancup-kautta ovat kuitenkin menneet häneltä penkin alle.
Täksi kaudeksi 27-vuotias alppihiihtäjä vaihtoi valmentajakseen itävaltalaisen Klaus Mayrhoferin.
Tuoreimmat aiheesta: Alppihiihto
Poutiaisella työntäyteisiä kuntoutuspäiviä - "Polvi ei estä menestymistä Sotshissa"
Alppihiihtäjä Tanja Poutiaisen katse on kohdistettu Sotsin olympiakisoihin, noin kolme kuukautta sitten leikatusta polvesta huolimatta. Poutiaisella on parhaillaan menossa toinen parin viikon kuntousjaksoista Kroatiassa. Yle Urheilu kävi seuraamassa yhtä Poutiaisen työntäyteistä kuntoutuspäivää.
Kostelicin polvi leikattiin jälleen
Ivica Kostelicin oikea polvi leikattiin jo kymmenennen kerran. Kroatian veteraanilaskija haluaa olla iskussa Sotshin olympiakisoissa.
Alppilajeissa ennätyssuuret maajoukkueet
Alppi- ja freestylehiihtäjien valmistautuminen Sotshin olympiatalveen on alkanut kotimaan lumileirien merkeissä. Ski Sport Finlandin hallitus on valinnut ensi kauden maajoukkueisiin ensimmäisessä valintavaiheessa 34 urheilijaa.
Alppikomeetta Romar: Lähden mustana hevosena Sotshiin
Pekka Koskela antoi Andreas Romarille vinkin Aamu-tv:n haastattelussa. Kaksikko valmistautuu parhaillaan kesäharjoittelun aloittamiseen.
Polvileikkauksesta toipuva Poutiainen mielii suksille jo syyskuussa
Tanja Poutiainen käyttää jopa 12 tuntia päivässä polvensa kuntouttamiseen.
